22. syys, 2020

Aina kaikki ei mene suunnitelmien mukaan. Kirjoittelin tiistaikirjettä   tavalliseen tapaan viikonloppuna. Haluan aina tehdä sen valmiiksi hyvissä ajoin, ettei tule kiire. Minulla oli tiedossa keskiviikolle mielenkiintoinen tapaaminen, josta ajattelin kertoa seuraajilleni. Mutta sitten tapahtui jotain odottamatonta ja minun oli pakko siirtää tapaamista hamaan tulevaisuuteen, joten tiistaikirjekin odottaa nyt aikaa parempaa.

Uutta tiistaikirjettä e sitten ehtinyt kirjoittaa… joten tässä nyt vaan selitellään ja pyydetään anteeksi.  Mitä ehtimiseen tulee, niin ihan oikeasti nyt en ehtinyt! Minulla oli nimittäin jälleen kerran tutkimusaika Meilahteen aikaisin maanantaiaamuna. Viikonlopun aikana olin huomannut, että jostain syystä jalat olivat turvoksissa ja sanoin tyttärelle, että pitää muistaa pyytää jotain nestelääkettä lääkäriltä samalla kerralla. Kun sitten käveltiin Sairaalan ilmoittautumispisteeseen, huomasin, että aloin puuskuttaa pienen veturi lailla jo ihan pienen matka kävelyn jälkeen...en voinut ymmärtää, mitä nyt oli tapahtunut...minähän olin jo aika kivassa kunnossa leikkauksen jäljiltä  ja nyt en meinannut pystyssä pysyä!

Tutkimus, johon olin mennyt, oli   ok, ja lääkäri totesi kaiken olevan kunnossa ja    olimme hyvin iloisia. Sanoin sitten siitä nestelääkkeetä ja hän totesi, ett parempi olisi ottaa yhteyttä omaa terveyskeskuslääkäriin. Epäilin, saako sinne noin vaan aikoja ja läääri ietti hetken ja totesi, että ok. Tehdään muutama lisäkoe niin saadaan vähän pohjatietoa.

Paljastui sitten, että taustalla olotilassani oli sydämen vajaatoiminta !

Siirsivät minut ambulanssikyydillä Porvoon sairaalaan! - Ei ollut siis mitään mahdollisuutta  kirjoitella uutta tiistaikirjettä, eikä muutakaan . Mutta en siis voinut asialle yhtikäs mitään.Yrittäkää kestää! En ajatellut ottaa tavakseni. Kotiuduin sairaalasta tänään ja alan kohta suunnitella sitä peruuntunutta tapaamista, jos vaikka jo ensi tiistaiksi saisin sen hoidettua, niin päästäisiin  asiaan taas !

Nauttikaa keväisen lämpimästä syysviikosta! Ja nähdään ensi tiistaina!                                             

 

 

15. syys, 2020

Olen viimeaikoina törmännyt vähän liian usein siihen, että mikään ei ole niin kuin ennen. Onneksi edes ruska tulee joka vuosi,,,ainakin toistaiseks. Milloin upeana, milloin taas vähän latteana, mutta tulee kuitenkin.

Sanomattakin on selvää, että kaikenlainen asiointi ja ostokset ovat siirtyneet enemmän ja enemmän nettiin, Ja niinpä sitten ei tule ajatelleeksi, että moni muukin asia on siirtynyt nettiin ja mikä vielä huonompi juttu: Yksi ja toinen firma on ikään kuin huomaamatta siirtynyt pois Suomesta! Ja näin saadaan verorahatkin ohjattua sinne, missä verotus on firmalle edullisinta.

Sen jälkeen, kun jäin eläkkeelle, olen ollut todella huono kuluttaja, mitä uusiin hankintoihin tulee. Etenkin vaatteiden osalta tämä pätee hyvin. - Eihän sitä enää tarvitse sellaista garderobia kuin työssä ollessa. Silloin joka päivä piti olla jos nyt ei suorastaan edustava, niin ainakin siisti ja asiallinen vaatetus päällä joka ikinen päivä. Nyt edustus– tai juhlatilaisuudet rajoittuvat pariin kolmeen vuodessa. Aina ei niinkään paljoa. Eli vanhoilla työajan vaatteilla on tullut toimeen ihan loistavasti, joten kalliita isojentyttöjen kauppoja yms. on voinut kiertää oikein hyvin ja kaukaa.

Nyt tämä viimeaikainen sairasteluni on  kuitenkin  muuttanut joitain asioita: minun painoni on yllättäen laskenut millä tahansa mittarilla mitattuna.

On siis pikku pakko suunnistaa vaatekauppaan. Nyt korona-aikana sekään ei tietenkään ole ihan yksinkertainen asia. Helsingin ehkä vaarallisin ostoskeskus riskiryhmäläiselle on Itits. Siellä  olisi esimerkiksi talvitakkivalikoimaa tarpeeksi verrattuna moneen muuhun paikkaan, mutta menepä nyt sitten sinne! Alue on korkean tartunta-alueen maineessa suuren maahanmuuttaja määränsä takia. Ei sinne voi mennä ostoksille. Lähes kaikkialta kaupoista on hävinnyt  kaikki vaatepuoli, lukuun ottamatta lasten vaatteita ja urheiluliikkeiden tarjontaa. Ei siis ollutkaan itsestään selvää, mistä esimerkiksi talvitakin saisi ostettua, Kiertelin isoimmat City-ym. marketit lähialueilla. Lasten kokoja tai korkeintaan no 40. Eipä paljoa auttanut! Toki olen tutustunut jo vuosien ajan parin postimyyntifirman tuotteisiin mutta nyt, kun en tiedä edes  omaa kokoani, on ihan mahdotonta tilata vaatteita netin kautta, vaan ne on pakko sovittaa ainakin kertaalleen, että tietää, minkä kokoinen pusero, pitkät housut jne. päälle menee ja siellä pysyy.

Sitten muistin, että Elloksella on myymälä Tammistossa. Sinne!

Perillä odotti yllätys! Siinä vanhan liikkeen tilalla ei ollut mitään. Ei enää edes liikkeen nimeä! Todella turhautuneena soitin Elloksen vaihteeseen. Sieltä kuulin, että Suomessa ei enää ole yhtään Elloksen myymälää. Lähin on Karlstadissa, Ruotsissa! Toiseksi lähin Göteborgissa! - Anna mun kaikki kestää! Jos haluaa sovittaa takkia, pitää poiketa naapurimaassa!  Pisti taas miettimään, että missähän noiden kaikkien postimyyntifirmojen kotimaa onkaan… ennen seuraavaa tilausta pitääkin vähän selvittää itselleen noiden firmojen taustoja ja kotipaikkoja!

Avauduin sitten tästä pettymyksestäni FBssä ja toivoin tietysti saavani kavereilta vinkkejä hyvistä kaupoista. Vaan mitä sain?! Läjän informaatiota maassa toimivista postimyyntifirmoista! Mukana oli myös ex– työkaverin kommentti, jossa varsin värikkäästi kerrottiin siitä, miten hän käyttää vaatteensa loppuun asti ja rivien välistä saattoi hyvin lukea, mitä mieltä hän oli siitä, että  minä en tehnyt samoin.– Toisaalta nauratti ja toisaalta suututti. Tyydyin kuittaamaan hänen kommenttinsa toteamalla, että ” Kun ei ne vaatteet pysy enää päällä edes Jeesusteipillä! ” Tiedä sitten mitä ajatteli.. Joku toinen, joka tunsi taustani,  kuitenkin sai vastauksestani naurukohtauksen. - Olen todella kuluttanut vaatteitani loppuun . Viime syksynä ostin uuden talvitakin,joka sekin on nyt kuin 10 hengen Sopu-teltta. Edellinen oli vasta 12 vuotta vanha! Ja muut vaatteeni olen viimeisten reilun 20v aikana tuonut lomareissuiltani Floridasta ihan siitä syystä, että sieltä isotkin ihmiset saavat sopivia vaatteita. Floridassa olen viimeksi ollut 4v sitten. - Myös alusvaatteita on vuosikausia tuotu jenkeistä ja nyt niidenkin kanssa olen jo melkein pulassa, kun kaikki ovat liian isoja. Kalliiksikin tämä tulee! Mutta tässä nyt taas nähtiin, miten herkästi toisen tekemisiä arvioidaan vain ja ainoastaan omasta näkövinkkelistä päin. Eikä oteta ollenkaan huomioon  toisen muuttuneita olosuhteita ym. Siihen samaan syntiin lankean varmasti usein itsekin, joten en tätä ollenkaan syyttävällä sormella osoittele, muistutan vaan, että kun vanhenemme, koemme kuka mitäkin muutoksia ulkonäössämme, terveydentllassamme, kehossamme, hiuksissamme, fysiikassamme...kaikessa. Ja meillä jokaisella on vielä omat akilleen kantapäätkin!  - Yksi ystäväni valittaa kaiken aikaa, miten kamalaa on, kun hiukset ohenevat vauhdilla.– Minä en missään vaiheessa ollut kiinnittänyt hänen hiuksiinsa mitään huomiota, koska hän esiintyi aina kyvin laitettujen hiusten kanssa. En ollenkaan ymmärtänyt, miksi hän valittaa ja valittaa ja miettii peruukin hankkimista! Mutta pitää yrittää muistaa, että jokaisella on myös kaikessa se oma tärkeysjärjestys asioille! Eikä se välttämättä ole ollenkaan samanlainen kuin omani! - Yritän muistaa tämän, ennen kuin otan kantaa asioihin...paino sanoilla: Yritän muistaa!

 

8. syys, 2020

 

Erityisesti nyt, korona-aikana olen kärsinyt siitä, että kaiken kotona oleilun keskellä olen havahtunut siihen, ettei  minulla ole ollenkaan nk. ”omaa aikaa”.

Työssä ollessani tuli jotenkin automaattisesti pitäneeksi huolta siitä, että työ- viikkoon sisältyi aina jonkin verran omaa aikaakin...lukemiseen, jouten oloon, musiikin kuunteluun , tulevaisuu- den suunnitteluun… Jo heti eläkkeelle siirryttyäni huomasin, että oman ajan ottaminen ei ollutkaan ihan yksinker- taista. Kas kun tuo mieskin oli eläkkeel- lä ja kotona kaiken aikaa! Ensin alkuun minua ahdisti aika tavalla se, etten voi nutkaan itsenäisesti päättää, miten aikaani käytän. Vähitellen siihen sitten tottui ja alkoi sopeutuminen. Lopulta minusta alkoi tuntua, että oltiin kuin paita ja peppu, aina yhdessä...kaupassa, ulkona, pihatöissä...joka paikassa...ystävät olivat yhteisiä ja yhteydenpito muihin ystäviin lopahti. Edes kauppaan en päässyt itsekseni, mies oli aina lähdössä mukaan. Onneksi sentään Facebookissa saatoin seurata joitain entisiä työtovereita tai muista yhteyksistä tuttuja ihmisiä, etten ihan kokonaan pudonnut ulos kaikista asioista. Koronan ikäihmisten karanteeni voimisti entisestään tilannetta, josta aloin saada jo vaikka minkälaisia oireita...kunnes tajusin, että nyt pitää asialle ruveta tekemään jotain. Ei ihminen voi elää toisen ihmisen kautta ja ehdoilla kaiken aikaa! Ja minullahan on aina ollut melko korkealla arvoasteikossa juuri oman ajan osuus tekemisissäni. Ja tämän surkean sairasteluvuoden seurauksenahan pensselitkin menivät santaan useiksi kuukausiksi! Viikko sitten olin taas kerran ihan kurkkua myöden täynnä erilaisten yhteisten ja isänännän asioiden hoitamista ja tajusin, että ihan itseni takia nyt pitää tehdä jotain, ennen kuin polla räjähtää.

Mietin hetken, mikä olisi hyvä tapa selvitä takaisin oman näköiseen elämään, eli sellaiseen, missä  olisi jonkinlainen sija myös pelkille omille ajatuksille tai omille ystäville ja sen myötä ”maailman parantamisille”… Kauan sitten, kun olin tehnyt päätöksen jäädä pois työpaikastani, suuntasin auton keulan kohti Lahtea. Siellä asui pikkuserkkuni, jonka kanssa olemme aina olleet jotenkin samalla aaltopituudella ja tehneet yhdessä kaikenlaista. En koskaan unohda sitä suunnatonta vapauden tunnetta, joka minut silloin valtasi…” ajatella, kohta voisin vapaasti tehdä mitä huvittaa ja mennä mihin huvittaa…” oli silloin päällimmäisenä mielessä. Niinpä pistinkin pikkuserkulle viestin: ” Milloin mulla on grillibileet? Nyt olis tarvis!” - Tässä oli taustalla tilanne, jossa olin narissut hänelle, että kun meillä ei ikinä saa edes grilliruokaa, kun isäntä ei siitä välitä, jolloin pikkuserkku hyvin tajusi tilanteen ja lupasi tehdä minulle herkullisen grilliaterian milloin vain, kunhan kerron koska. Se koska oli tullut nyt! Pikkuserkku vastasi viestiini: ” Miten olis perjantaina?” Sehän sopi ja niin minä suuntasin auton nokan kohti Lahtea...istuttiin hänen ja hänen vanhempiensa kanssa hyvän ruuan äärellä muutama tunti ja juteltiin niitä näitä, Kun joskus yhdeksän pintaan olin valmis lähtemään kotiin, olinkin saanut ravintoa paitsi mahaani, myös psyykkiseen nälkääni ...tällä annoksella kyllä nyt pärjään varmaan taas vähän aikaa!

Kun avioliittoa on kestänyt jo yli 50v. Ei voi olettaa, että siitä saa henkistä ravintoa edelleen ihan kaikkiin tilanteisiin… jokaisen pitäisi pitää huoli myös omasta jaksamisestaan… jos se vaatii silloin tällöin jonkun tuokion omaa aikaa, se ei ole katastrofi, vaan yksi tapa hoitaa parisuhdettaan.                                     

Kun viime tiistaina annoin sen omenapannariohjeen lukijoille, niin nyt annan myös pienen vinkin: uuniomenalohkojen sekaan voi laittaa purkillisen ananaspalasia mehuineen...antaa paistokselle raikkaan maun, eikä vaadi niin paljoa sokeria tai siirappia! Tämän vinkin poimin pikkuserkun grilliaterialta !

 

1. syys, 2020

Syyskuu...sadonkorjuu aikaa...Harvoin on meillä nähty niin runsasta marjasatoa ja miksi ei muutakin satoa kun tänä kesänä. Lapissa hillat  jäävät suurelta osaltaan soille, samoin mustikat ja puolukat metsiin...toisaalta jotkut ovat löytäneet itselleen uuden harrastuksen: nauttivat metsissä samoiluista ja saavat siitä vähän lisää rahaa, ehkä muuten paljonkin tiukentuneeseen taloustilanteeseensa...Hyvä niin. Terveellistä elämää kaiken lisäksi.

Väistämättä mieleen hiipii kuitenkin toisenlainenekin sadonkorjuun aika...toinen korona-aalto on lähtenyt liikkeelle ehkä hiukan liiankin ripeästi ja pahimmillaan se tietää joidenkin ihmisten kuolemaa ja/ tai vakavaa sairastumista, joista ei aina selvitä ollenkaan kuiville, vaan jää ikäviä oireita ja sairauksia loppu iän kaveriksi, vaikka muka olisi ja parantunut…

Tänään julkistettiin myös uusi mobiilisovellus  Korona Vilkku, koronanvaarasta informoimaan...se tutkii siis kaiken aikaa, olenko ollut vaarassa altistua tartunnalle ja jos, niin mitä pitää tehdä. En vielä ole ehtinyt ladata sitä puhelimeeni, mutta todennäköisesti jossain vaiheessa sen lataan...mistä sitä koskaan tietää, kuka voi altistua, koska ja missä...parempi virsta väärää, kuin vaaksa vaaraa! Sen tiesivät ihmiset jo yli sata vuotta sitten! Niinpä ei voi kuin ihmetellä, miten huolettomasti ihmiset suhtautuvat isojen ryhmien kohtaamisiin! Jos yksi tilaisuus poikii kymmeniä tartuntoja ja vielä enemmän altistumisia, on pakko vetää asiasta johtopäätös, että näillä porukoilla ei ihan kaikki ruuvit ole kohdillaan, tai sitten kyse on tyhmyydestä, joka on vertaansa vailla. Joidenkin nuorten kohdalla tietysti kyse voi olla myös siitä, ettei kuolema ole heille millään tasolla todellisuutta ja siksi sitä halveksitaan… mene ja tiedä, mutta jotain pitäisi tehdä, ettei tämä pandemia räjähdä ihan käsiin! No, jokainen tekee omat, henkilökohtaiset päätöksensä ja viranomaiset  loput! Ei tässä joku ikäihminen paljon muuta voi, kun kehottaa varovaisuuteen…

Mutta jotain hyvääkin tämä koronahelvetti on meille tuonut! Yhteisöllisyys on kasvanut huikeasti. Ja se on tuonut mukanaan kaikenlaista pientä kivaa, kuten omenalaatikoita ja –koreja porttien pieliin, kehotuksia tulla poimimaan omenoita jonkun naapurin pihalta jne. Mistä tulikin mieleeni, että luvassa on oikein omppukarnevaalit, kun yksi ja toinen innostuu mehu– hillo ja omenapiirakoiden tehtailusta! -Mistä taas tuli mieleeni, että voisin oikeastaan täällä seuraajilleni jakaa yhden todella helpon omenapannari-reseptin. Se on simppeli ja onnistuu aina. Ainoa vika siinä on se, että kun teet yhden omppupannarin, huomaat, että haluat sitä lisää...lisää ja lisää…

Kas tässä ohje : Tee puolen litran pannukakkutaikina (0,5L maitoa, 1-2 kananmunaa, 2dl vehnäjauhoja), siivuta muutama omena , kuten siivuttaisit perunoita johonkin laatikkoruokaan. Levitä leivinpaperiarkki uunipellille. Ripottele paperin päälle tasaisesti hienoa sokeria ja kanelia, lado omenasiivut siihen päälle ja lopuksi kaada pannukakkutaikina omenoiden päälle ohueksi kerrokseksi.  Paista n.15-30 min. n. 170 asteisessa uunissa. Kun pannari on kauniin ruskea, ota pois uunista ja paloittele neliöiksi ja käännä palat tarjoiluvadilla alapinta ylöspäin., jolloin palaset näyttävät kauniilta piirakkakapaloilta

Ompun tuoksuista syyskuun alkua! - Älä halkea omppupannariin!!! Siihen voi tulla himo...

 

25. elo, 2020

Tiistaikirje jäi tauolle 4.2.2020. liki 7 kk sitten! Kaikki kaatui syliin sairastumisen muodossa äkkiä ja ilman etukäteisvaroituksia . Minulle ei oikein jäänyt muita vaihtoehtoja, kuin keskittyä paranemiseen… Takana on noin 9 kuukauden mittainen pieni helvetti. Siihen mahtui kaikkea sellaista, jota en tiennyt olevan olemassakaan, saati, että jouduin ne asiat kokemaan ihan omakohtaisesti. Prosessi oli pitkä ja tie kovasti kivinen, mutta siitä selvittiin ja nyt, kun isosta leikkauksesta on kulunut reilut 2kk, ja voimat palailevat hiljalleen, en voi kuin kiittää onneani siitä, että minulle sattui hyvät lääkärit ja ennen kaikkea mahtava kirurgi, joka ei pelästynyt lukuisista riskitekijöistä, vaan totesi, että hänen kokemuksellaan ihmiset, joiden asenne on oikea ja korvienväli on kunnossa, yleensä selviävät paremmin… lyötiin kättä päälle, hän tekisi parhaansa ja minä samoin omalta osaltani. Ja tässä sitä nyt ollaan, jälleen suht´ terveenä ja elämänjanoisena taapertamassa tätä maallista polkua eteenpäin, mihin se sitten johtaneekaan.

Voi olla, että tämän kokemukseni myötä tekstini tulevaisuudessa ovat  hiukan syvemmälle meneviä pohdiskeluja elämän ja maailman menosta, ihmisyydestä ja sen ongelmista. Mutta sinulla on lupa huomauttaa minulle, jos alkaa mennä liian raskassoutuiseksi, tai muuten ikäväksi paasaamiseksi!

Yritän jatkossakin saada julkaistuksi Tiistaikirjeen aina tiistaisin, pääsääntöisesti puolen päivän nurkissa,  yritetään päästä jonkinmoiseen säännöllisyyteen kuitenkin.

Nyt kun kesä alkaa olla ohi, ja edessä on syksysateen ja talven pimeys, pitää yrittää löytää omasta elämästään ja ympäristöstään kuitenkin jotain mielenkiintoista ja kaunista. Se on ainoa tapa, millä tulevasta kaamoksesta voi jotenkin selvitä! Sen verran olen asiaan tarttunut, että siveltimet on taas kaivettu esille, ja sen myötä varmasti jotain kivaa ja kaunistakin on luvassa.

Elämää on hankaloittanut nyt myös korona . Jo ennen koronaa olin aika lailla huolissani ikääntyvien ihmisten yksinäisyydestä ja sitten koronaeristykset vyöryivät päälle kuin tsunami. Ikäihmisiltä kiellettiin melkein kaikki inhimillinen toiminta..Koin sen omalta kohdaltanikin aika rankkana, vaikka meitä on kuitenkin kaksi, eli en tarvinnut olla ihan yksin. Ja lisäksi meillä on vielä koirakin, joka antaa tekemistä ja iloa arkeen monin tavoin. Sekin, että asutaan omakotitalossa ja meillä on piha on ollut suuri siunaus….Olen kauhun sekaisin tuntein seurannut niiden vanhusten elämää, jotka asuvat kerrostalossa ja useimmat vielä yksin...kun edes lapset eivät voineet käydä katsomassa vanhempiaan, koin sen melkein heitteillejättönä. ...ja sitä kesti kuukausia! Mietin omassa mielessäni, että kun muutenkin vanhuksilla on elämää elettävänä enää suhteellisen lyhyt aika, on suorastaan rikollista riistää heiltä lähimpien tapaamismahdollisuudet. Ikäihmisten olisi pitänyt voida itse tehdä päätös, tapaako perheenjäseniä vai ei. Puhumattakaan heistä, jotka olivat jossain hoitokodissa tms. usein vielä suljettuina omaan huoneeseensa. Vanhuksia kohdeltiin siis samaan tapaan kuin eristyssellin vankeja! Vapauden riistoahan tuollainen jo on! Onneksi se aika sentään loppui ja nyt, vaikka vieläkään emme ole turvassa koronalta, voimme sentään itse päättää, missä määrin riskejä otamme. Sekin, että terveyskeskuksissa ei hoideta normaalia potilasvirtaa, on mielestäni ihan hullua touhua...nyt  jää sairauksia hoitamatta ja toteamatta, mitä siitä seuraa ikäihmisten terveydelle?! Kuulin yhtenä päivänä, että esimerkiksi hammashoitoakaan ei kunnallisesta hammaslääkäristä nyt saa! Miten ne ruuhkat koskaan selvitetään, jos ja kun tämä koronavaara joskus väistyy? Tämä logiikka ei nyt oikein ole mistään kotoisin…

Nyt kun pikkuisen on löysätty näitä tapaamisia, olemme mekin nähneet muutaman kerran hyviä ystäviämme, jotka ovat kulkeneet rinnallamme hyvinä ja huonoina aikoina. Se on selvästi helpottanut arkea. Asioista ei tule puhuttua samalla tavalla puhelimessa kuin nenäkkäin...ja vaikka nyt tavatessa ei ihmisiä halaillakaan, niin läheisyys välittyy kuitenkin eri tavalla, kuin etäyhteyksillä.-Se, mitä en ymmärrä, on, että miksi ihmeessä ihmiset nyt ryntäävät heti jollekin risteilylle ja ulkomaille, vaikka sellaisen matkan vaarat on hyvin tiedossa! Siihen pitäisi puuttua paljon tiukemmalla kädellä.

Yksi kummallisuus näissä eristämisjutuissa tuli ilmi ihan vastikään: ikäihmiset kuulemma ovat alkaneet tissuttelemaan viinin ja oluen kanssa...ja joillekin on itselleenkin tullut yllätyksenä se, että alkoholin suurkuluttajan tunnusmerkistö täyttyy! ´Seuratkaapas ihan huviksenne vaikka FB päivityksiä...aika monen päivityksissä näkyy useita kertoja viinipulloja, olutpulloja jne. Eli saattavat olla oikeassa nuo asiasta älämölöä pitäneet ihmiset!

No, elämä kulkee nyt vähän erilaisia latuja, kuin mihin on totuttu, mutta se kulkee kuitenkin! Olkaamme kiitollisia siitä! Ja jatketaan tätä tiistaikirjeen julkaisemista siitä, mihin helmikuussa jäätiin! Ja pohdiskellaan yhdessä näitä elämän mukanaan tuomia kiemuroita.