24. marras, 2020

Nyt on se hetki, kun voin vaihtaa kalenterini taas  uuteen.  Heti ensimmäisellä sivulla kerrotaan ihmelääkkeestä, jolla ei ole epämiellyttäviä sivuvaikutuksia… se on terveellistä, vahvistaa kehon vastustuskykyä ja saa sinut voimaan paremmin, auttaa masennukseen ja helpottaa nukahtamista, virkistää ja nuorentaa… ihmelääkkeen nimi on HALAUS!

Kyyninen minä kuiskailee korvaani, että miten sitä nyt tällaisena aikana  mistään saisi edes?!  Sitten muistan pojanpoikiani, jotka isänpäivänä lähtivät meiltä, ja molemmat seisoivat eteisessä kädet itsensä ympärillä  ” Virtuaalihalaus!” ja totean, että aina on mahdollista ajatella positiivisesti. Valinta kysymys siis ! - Ja  ikään kuin sujuvana jatkona tälle, ensimmäisen viikon mietelause on Markus Aureliuksen  toteamus: Onnelliseen elämään tarvitaan  hyvin vähän. Kaikki on ihmisen sisimmässä, hänen ajattelutavassaan.—Näillä mietteillä siis jatketaan uuden kalenterin käyttöä!

Viime vuonna vastaavaan aikaan otin kalenterin käyttöön ja mieli rakenteli tyhjille sivuille kivoja tapahtumia ja iloisia asioita. Jännittynyttä odotusta, mitä vuosi toisi tullessaan… ja toihan se! Ei ehkä ihan sitä, mitä odotin ja haaveilin, mutta olen kuitenkin yhä hengissä ja ruumiin ja sielun voimatkin alkaa taas olla normilukemissa, joten, eipä surra, ei masennuta! Tänään on vielä illat pimeitä, mutta kuukauden päästä alkaa taas valo vallata tilaa , hitaasti, mutta varmasti ja katse kannattaa suunnata tulevaisuuteen.

Kuten olen joskus sanonut, jos minulla ei ole suunnitelmia , en ole oma itseni, tai olen sairas tms. Nyt huomasin yhtenä päivänä, että nyt alkaa tilanne olla taas aika tavalla ennallaan, kun suunnitelmia on niin paljon, ettei  läheskään kaikkea ehdi pistää alkuun, saati sitten viemään päätökseen, mutta ei se mitään, asiat löytävät kyllä aikansa ja paikkansa… kyllä se siitä!

Monta asiaa on työn alla ja ainakin yhtä monta suunnitteluvaiheessa… olen jo jonkin aikaa ajatellut pientä saunaremonttia. Siis oikeasti ihan pientä… Koen nykyisin saunan lauteet jotenkin epämukaviksi istua. Tutkailtuani tilannetta olen tullut siihen tulokseen, että pitää rakentaa ylälauteet uudestaan ja kääntää nyt poikittain olevat istuinlaudat pitkittäin.. samalla voi tarkistaa vähän muitakin mittoja,,, istuin-syvyys ja  lauteiden yhtymäkohdan  paikka… ja sitten haluaisin saunan ilmeestä pikkuisen ryhdikkäämmän. Seinät ovat nyt puolipyöreää hirsipaneelia , joka sopii edelleen mielikuvaani kivasta saunasta, mutta lauteet voisi vahata esim. tumman harmaalla tai melkein mustalla saunavahalla… ryhtiä ja pikkuisen modernimpaa ilmettä. Ei ole suuri, eikä kallis remontti! ja pystyn sen tekemään vaikka kokonaan itse!  Pitää vaan päättää, mihin kohtaan kalenteria  sen laitan… ehtisikö sen vielä ennen joulua? Mieli tekisi… olisi uusi ilme jo joulusaunassa ! Ja toisaalta, sain aika paljon kaappien siivouksia hoideltua loppuun viime viikolla. Ei tarvitse enää miettiä erikseen mitään joulusiivousta. Normaalia viikkosiivousta kummempaa ainakaan.

Ai niin, nyt on tapahtunut jotain uskomatonta: lähetin yhdelle ystävälle onnittelukortin postissa 2 päivää ennen hänen syntymäpäiväänsä ja harmittelin, kun jäi vähän turhan myöhäiseksi. Yllätys , yllätys, ystävä pisti viestin onnitellakseen miestäni ja kiitteli siinä samalla saamastaan kortista! Posti on ylittänyt itsensä! En hetkeäkään uskonut sen ehtivät perille oikeaan aikaan! Uskaltaisikohan sitä vielä lähettää perinteiset joulukortit edes vanhimmalle porukalle?!

Korona piinaa meitä edelleen… taas tuli roppakaupalla uusia rajoituksia ja etenikin Uusimaa on taas suurennuslasin alla.  Lueskelin noita rajoituksia ja totesin, ettei aiheuta meille yhtään mitään. Maskeja on jo pitkään käytetty aina kaupassa, etäisyyksistä on yritetty huolehtia, käsidesiä kuluu ja  ketään ei halailla, muuta kuin virtuaalisesti… ei istuta kapakoissa ryystämässä kaljaa tai viinaa, eikä käydä massatilaisuuksissa. Kaupassakin yritetään käydä keskellä päivää kun siellä ei ole ryysistä… Mielestäni toimimme ihan vastuuntuntoisesti  Silti joku taas kailotti isoon ääneen netissä vaatimusta, että uusmaalaisilta pitää estää pääsy maakuntiin, kun muuten korona räjähtää käsiin! - mitäs yleistämistä tämä nyt sitten on? Millä periaatteella tällaista puppua saa jauhaa? Tämä maa on mennyt ihan omituiseen suuntaan… toiset saavat sanoa, mitä sylki suuhun tuo yhtään miettimättä ja toiset taas eivät voi sanoa mitään, niin ettei rasistikirves heilahda! Ihmettelin tässä ehkä n. viikko sitten, olikohan THL:n tutkija  tai joku pomo, joka sanoi, että  pahimpia korona-alueita ovat ne pk seudun alueet, joissa väestö ei puhu suomea tai ruotsia ja viittasi maahanmuuttajiin ja heidän kielitaidon puutteeseensa… jos joiku tavallinen taatelintallaaja olisi nuo asiat ääneen sanonut niin vähintäänkin tutkimuspyyntö poliisille olisi ihan taatusti lähtenyt. No, toisaalta lohduttavaa on se, että sentään vielä joku  voi sanoa ääneen, mitä ajattelee!

 

Meillä on jo jonkin aikaa ollut ongelmaa siinä, että isäntä ei halua käyttää kännykkää mitenkään… ei vastata, ei soittaa, ei kantaa sitä edes mukana, saati sitten ladata säännöllisesti.. ja minä näen melkein painajaisia tilanteesta, jossa hänen pitäisi soittaa vaikka ambulanssi tms. ja  siitä ei  sitten tulisi yhtään mitään. Olin pähkinyt asiaa jo jonkun aikaa, kun apu tuli yllättävältä taholta: ex-työtoverini ilmoitti halustaan myydä toimettomaksi jääneen pöytäpuhelimensa. Tartuin tilaisuuteen ja tänään saan se kotiin. Kerroin asiasta tänään toiselle ex-työtoverilleni, joka oli ihmeissään, että saako sellaisiakin puhelimia jostain? Eli juu, kyllä saa, ja ihan jopa operaattoreilla on niitä myynnissä. Olen vaan ollut liian laiska lähtemään sellaista etsiskelemään.  Nyt poistuu ainakin se ongelma, ettei puhelin ole latauksessa! Tämä kun saa virtansa sähköpistokkeesta.

Nyt sitten tekemään taas uusia suunnitelmia ! Seuraavaksi alan miettiä, minkälaisia minun seuraavan vuoteni ”hyvät työt” olisivat… onko lähipiirissä joku, joka tarvitsee apua, jossa minulla olisi mahdollisuus auttaa , mutta en ole huomannut tarvetta. Kun luo tähänkin jonkinlaisen strategian, on helpompi saada jotain aikaiseksi!

Nyt sitten varokaa Kaisan kaljanteita, Liisan liukkaat kun meni jo ohi!

 

17. marras, 2020

Toivo paremmasta maailmasta on palannut

Nyt kun korona on koetellut meitä jo kuukausikaupalla,  tuntuu joskus, ettei tässä elämässä enää koskaan tapahdu mitään kivaa tai hyvää.. Minä, niin kuin moni muukin, olen kyllästynyt ihmisten suunnattomaan itsekeskeisyyteen ja oman navan ympärillä pyörimiseen. Vaikka ihan tietoisesti yritän jok päivä löytää jotain positiivista, mistä voi olla onnellinen ja kiitollinen. Joskus se on lähes ylivoimaista…

Olen kyllä aina osannut iloita ystävien puolesta, kun näille on tapahtunut jotain hyvää tai hauskaa. Viime viikolla sain niin hienon viestin, että lähestulkoon sekosin ilosta., vaikka viesti ei millään tavalla koskenut minua… meillä on yksi tuttavapariskunta, jonka olemme tunteneen kymmeniä vuosia. Heillä on  kolmihenkine perhe: vanhemmat ja teini-ikäinen tyttö, jota saivat odottaa monta vuotta. Tiedän, että  vanhemmat olisivat halunneet ison perheen, mutta aina ei käy niin kuin haaveillaan… Eilen sitten sain viestin: ”Hei, mitä teille kuuluu? Meille kuuluu hyvää. Olemme adoptoineet 5 päivää vanhan tyttövauvan, joka syntyi ennen aikojaan ja on siksi vielä sairaalassa. ” Mukaan oli liitetty kuva ihanasta, pienestä nyytistä, jolla oli pikimusta tukka. Melkein hengitys pysähtyi! Voi miten ihanaa! En tiedä vauvan taustasta ja tilanteesta vielä mitään, mutta oli  se mikä tahansa, tunsin suunnatonta iloa siitä, että he olivat tehneet tuollaisen päätöksen. Ajattelin, miten mukavaa teini-ikäisestä tytöstä olisi saada pikkusisko, jota varmasti on toivottu monta , monta kertaa, miten hyvältä vanhemmista tuntui saada taloon niin kaivattu, pieni vauva ja ennen kaikkea, miten hienoa vauvan kannalta, että hän saa nyt oman, taatusti rakastavan kodin ja vanhemmat, joilla on halua ja taitoa kasvattaa hänet perheessä, joka on  joka suhteessa hyvin tasapainoinen ja näin sivusta katsoen  myös lapsi– ja eläinrakas… pikkuisella on kuitenkin ollut onni mukana tänne maailmaan tullessaan, vaikka ilmeisesti moni asia on ollut erilainen, kuin tavallisesti… Mietin, että miksi ei useampi ihminen tee tällaista ratkaisua? Etenkin, jos talous ja muut asiat perheessä ovat hyvässä kunnossa.. Jokainen lapsi ansaitsisi hyvän kodin ja rakastavat ihmiset rinnalleen. Jos ei lähtöolosuhteissa onnistu, mikä on upeampaa, kuin että joku ottaa tällaisen lapsen siipiensä suojaan?

Asia palasi mieleeni monta kertaa illan aikana ja tuntui hyvältä todeta, ettei tämä maailma ehkä kuitenkaan ole niin piloille mennyt, kun tällaisiakin ihmisiä vielä on.  Voi miten toivoisin, suorastaan rukoilen, että pikkuinen selviäisi hyvin ennenaikaisen syntymän ongelmista nopeasti ja hyvin ja pääsisi kotiin kasvamaan ja voimistumaan rakastavien ihmisten  luokse…. Ja sekin tuntui hyvältä, että tällaiset ihmiset ovat meidän hyviä tuttuja… jälleen osoitus siitä, että ympärilleni kertyy kaiken aikaa  toinen toistaan upeampia ihmisiä, joilla on sydän paikallaan…

Ja miten hyvään aikaan tämä uutinen tuli! Juuri kun on pimein ja kurjin aika vuodesta ja olen tuskaillut, että miten tämän taas jaksaa kahlata, niin saapuu viestinä pieni, ihana ruusunnuppu… paljon  paremmalta alkoi heti tuntua, eikä koronan rajoituksetkaan  enää tuntuneet niin pahalta… pienestä se voi olla kiinni! Ja kun minä hihkun ilosta, niin miten hyvältä se tuntuukaan heistä, jotka ovat perheen lähisukulaisia!

 

10. marras, 2020

 Silloin, kun jäin pois työstä, kalenteriini ilmestyi yks kaks runsaasti tilaa . Ensin sitä vähän ihmetteli ja mietti, mitä kaikella ajalla voisikaan tehdä. Pian kuitenkin huomasi, että vaikka ei muka ollut kiire mihinkään, silti tuli kaiken aikaa jotain mystisiä kiireitä! Eli ilmeisesti se totuttu rytmi kuitenkin pyrki  hallitsemaan toimintojani ...kun olin kerran tottunut kiireiseen aikatauluun, ei sitä niin vaan opittu siitä pois!

Olen jo pitemmän aikaa  yrittänyt vähitellen siivota paikkoja ylimääräisestä roinasta. Konmarittaa, sanoisi joku trenditietoinen. Mutta eihän se niin yksinkertaista kuitenkaan ole. Perusongelmani on, etten oikein osaa heittää pois kunnossa olevia esineitä, vaatteita jne. Yritän kyllä pistää kiertoon niin paljon kuin mahdollista, mutta kun ei kelpaa, niin ei kelpaa ja sitten se pyörii nurkissa… tällaiseen  siivousvimmaan osui sitten tuo isänpäivä. Minullahan oma isä on ollut taivaassa jo 46 vuotta, joten hänestä on jäljellä hauta Maunulan uurnalehdossa ja muutama kellastunut valokuva.  Ja tietenkin isän antamat eväät elämän varrelle: Hän kannusti minua aina kokeilemaan kaikkea, mitä halusin tehdä., ettei koskaan tarvitsisi sanoa, etten uskaltanut .Isoisänikin, se ainoa, jonka olen tuntenut, on hänkin ollut Taivaassa jo 26v. Hänkin jätti jälkensä minuun… periksi antamattomuuden ,  suoruuden ja joskus ehkä vähän liiankin tiukan oikeudenmukaisuustavoitteen.  Molempia heitä muistan lämmöllä ja kiitollisuudella.

Jonkun verran selasin kavereiden päivityksiä isänpäivästä ja tietysti sieltä ponnahti esiin myös jonkun sukulaisen päivitys… hän muisteli, miten isänsä oli ollut jo vanha saadessaan hänet. Hän kertoi menettäneensä isän jo 22 - vuotiaana… ja muistavansa, että vaikka isällä oli jo ikää, hän jaksoi silti toteuttaa pienen tytön haaveita, onkiretkiä ja kaikkea muuta mukavaa… ja muisteli, miten pienelle tytölle oli aina sopiva kolo isän vatsan veressä ….se laukaisi minullekin muiston hänen isästään, joka oli minun kummisetäni: minun ehdoton iloni oli päästä istumaan kummisedän ”killimasun” päälle, kun oltiin heillä kylässä. Hauska, pieni muisto, joka jäi pienen lapsen sydämeen niin, että vieläkin lämpö läikähtää kummisetää kohtaan… ja joku siihen aikaan hyvin epätavallinenkin muisto minulla hänestä on:  olin  jossain kesäsiirtolassa ja kummit tulivat minua sinne katsomaan hienolla, isolla , mustalla amerikkalaisella Fordilla… ja muut lapset olivat  silmät ymmyrkäisinä, kun niin hienolla autolla ajelivat… Jaa, jaa… oi niitä aikoja, pitäisi kai sanoa.

Isänpäivä vietettiin tavalliseen tapaan: poika , miniä ja pojanpojat tulivat moikkaamaan isää/ukkia ja siinä sivussa tietysti minuakin.. . Mitä enemmän tulee ikää, sitä enemmän arvostaa sitä, että nuoretkin vaivautuvat vanhuksia katsomaan. Ja tällä kerralla ilahdutti sekin, että pojista nuorempi opiskelee Turussa, mutta oli ajanut isäänsä  tervehtimään ja tuli sitten vielä meillekin… olin vähän etukäteen ajatellut, että tuskin viitsisi lähteä ajamaan sen takia… no, iloa ja naurua riitti monesta asiasta, niin kuin aina heidän kanssaan. Kuinkahan paljon ihminen ”nuortuisi” jos voisi/saisi viettää aikaansa noiden juniorikansalaisten kanssa pitkiä aikoja yhteen pötköön?!  Niin ja miten paljon se pidentäisi ihmisen ikää?!.. Kun aina sanotaan, että nauru pidentää ikää…  Ainakin pienet krempat unohtuivat taas vähäksi aikaa ja  tilalle tulli hyvä ja rauhallinen olo… niin ja  pojat auttoivat  minua vintin ja varaston ”penkomisessa”. Kas kun isännällä on joku jumi olkapäässä ja käsien nostaminen tietylle korkeudelle ei enää onnistukaan noin vaan ja  muistin jossain kohtaa, että meillä on sellainen hauska Pingviinivalo, jonka olin luvannut antaa  toiselle pojista parvekkeelle pimeyden peittoajaksi, niin nyt hoitivat itse sen etsimisen ja pingviini sai uuden kodin… vielä olisi  ”valorisu”  tarjolla, jos vaan vielä löydän jostain sen  adapterin…

No niin, ja nyt on sitten arki edessä niin meillä kuin jenkeissäkin, joka palaa  pitkän tovin jälkeen takaisin normaaliin päiväjärjestykseen. Ainakin uskoisin niin. Bidenilla tulee olemaan rankka kausi edessään, mutta maailma tarvitsee vakautta, jota nykyinen presidentti ei pysynyt tarjoamaan amerikkalaisille,  puhumattakaan  Europalle tai muulle maailmalle.  Trumpin tarkoitus oli varmasti hyvä, mutta kun tulee kokonaan politiikan ulkopuolelta, ei ehkä ole ihan helppoa ymmärtää tiettyjä lainalaisuuksia, jotka poliittista kanssakäymistä ohjaavat, ja joista ei paljoa voi poiketa, aiheuttamatta hämminkiä. Meilläkin on  muutama esimerkki omassa politiikassamme näistä johtajista, jotka voivat johtaa firmaa rautaisella otteella, mutta jotka  ovat lähinnä norsuja lasikaupassa poliittisessa toimessaan… 

Talvi ilmoittelee tulostaan yöpakkasien muodossa ja nyt voi vaan onnitella itseään, että melkein kaikki syystouhut on tehty ja sen puoleen voi talvi tulla. Mökillä olisi vielä haravalle töitä, mutta  jos ei sopivaa  mökkiaikaa tunnu löytyvän, niin ei ne lehdet mihinkään sieltä maasta karkaa! Talven jälkeen ovat korkeintaan vähän tiukemmin maassa kiinni… ei siis oteta ylimääräisiä paineita mokomista lehdistä!

Tulossa on vielä monta juhlaa: isäntä täyttää 75v, itsenäisyyspäivä ja Joulu ja vielä uusi vuosikin! Jos kaikista ottaisi kaiken  irti, saisi juhlia alvariinsa!  Joten edetään näissäkin asioissa kaikessa rauhassa. Ilman kiirettä, hyvillä mielin!

 

2. marras, 2020

Joidenkin ihmisten mielestä koko elämä on sattumien summa. Minä olen ihan toista mieltä: mikään ei ole sattumaa. Kaikki on suunniteltua ja tarkoituksenmukaista. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vahvemmin olen tätä mieltä. Itse asiassa näin olen ajatellut jo hyvin pitkään…

Silloin, kun bestikseni kuoli, tunsin jääneeni totaalisesti yksin. Tätä ennen olin menettänyt  kaksi ihmistä, jotka olivat olleet nuoruuteni tukipilareita kaikilla sektoreilla. Olin ihan varma, etten selviä enää tästä surusta… kenen kanssa voisin jakaa surut ja ilot? Kuka ymmärtäisi  minua puolesta sanasta tai ihan ilman sanojakin? Olin silloin ihan varma, ettei sellaista ihmistä enää tulisi vastaan. Nyt ajattelet, että onhan minulla mies ja perhe. Juu niin on, mutta ulkopuolinen ystävä /ystävät, on kuitenkin asia, jota  jokainen tarvitsee. Vain sellaisen ystävän kanssa saa asioihin etäisyyttä ja pystyy näkemään kokonaisuudet selvemmin…

Kuinka sitten kävikään? Sen jälkeen elämääni alkoi tupsahdella toinen toistaan hienompia ihmisiä, joista kehittyi uusia ystäviä ja koko ajan tulee lisää. Ihania ihmissuhteita syntyy kuin sieniä sateella! Ja minä en ole asian eteen tikkua ristiin pistänyt!  Yks kaks vaan huomaan, että  olen taas tutustunut ihmiseen, josta onkin tullut pienessä ajassa todella hyvä ystävä. Mielenkiintoista tässä on myös se, että näitä ystäviä on ympäri maailmaa. Onneksi nykyisin on helppoja ja halpoja tapoja pitää yhteyksiä yllä.

Onhan näihin vuosiin toki mahtunut myös joidenkin ystävien menetyksiä… pääsääntöisesti  suru-uutisia,.. Ja vaikka tiedän, että kuolema kohtaa joskus meistä jokaista, joitain kuolemia on  hyvin vaikea hyväksyä  Näissä tilanteissa yritän aina ajatella,  isoisäni vaimon sanoja kun ilmoitin heille äitini kuolemasta: ”  Jumalan kiitos, yksi sielu on päässyt vaivoistaan”. Olin tyrmistynyt ja kysyin, miten voit sanoa noin?  Hän vastasi: ” Ajattele asiaa äitisi kannalta, äläkä itsekkäästi oman menetyksesi kannalta!” Hän oli oikeassa, surin omaa menetystäni, en äitiäni!  Kun muistan tämän, on yleensä hiukan helpompi hyväksyä kuolemakin.

En tiedä, johtuuko koronasta vai mistä, mutta aina välillä minulle tulee pakottava tarve päästä pois täältä neljän seinän sisältä, niin kävi myös muutama päivä sitten.  Sanoin isännälle, että minun on pakko nyt päästä pois, lähde mukaan tai jää kotiin, miten vaan. Ajettiin lopulta minun lapsuusmaisemiini … en muistanutkaan, miten paljon upeita kallioita siellä on… toinen toistaa komeampia. Ahmin silmilläni maisemaa niin, että voisin muistaa sen pitkään. Tajusin samalla, että ne kalliot ovat minun mielenmaisemiani siinä kuin merikin. En vaan ollut sitä aikaisemmin oivaltanut. Ne kun puuttuat kokonaan nykyisistä ympyröistäni.

Muutaman tutunkin tapasimme matkan aikana ja taas sain ihmetellä, mistä näitä ihania ihmisiä tielleni siunaantuu… pari minulle isoa asiaakin järjestyi samalla reissulla… ja  viikonlopulla kotona totesin, että  ihan  muissa asioissa tutuksi tulleesta ihmisestäkin on matkan varrella tullut mukava ystävä, jonka kanssa parannetaan maailmaa kaikenlaisen muun lisäksi… Minulle on ihan selvää, että näitä ihania ihmisiä lähetetään elämääni  tarkoituksella. Kaikkien kohdalla en vielä edes tiedä, miksi, mutta  palikat napsahtelevat paikoilleen ajan kanssa ja  jossain kohtaa ymmärrän kokonaisuuden.

Oma lukunsa näissä ystäväasioissa on vielä se, että minutkin on lähetetty jonkun ihmisen elämään jotain tiettyä tarkoitusta varten! Sekin on hyvä tiedostaa… Joku kumma voima vaan aiheuttaa sen, että tunnen tarvetta tukea jotakuta ihmistä, vaikka en häntä ehkä ennestään edes tunne. Joskus tällainen tuki voi olla  vain yhden hetken kestävä juttu, mutta toisinaan sekin jää jotenkin päälle ja huomaan antavani neuvoja, vaikka ei kukaan edes kysy. Joskus se vähän harmittaa itseäni, kun en haluaisi mitenkään olla sotkeutumassa kenenkään elämään… Viikonloppuna viimeksi törmäsin tällaiseen asiaan niin voimakkaasti, että lopulta kerroin tälle ihmiselle, mitä ajattelin  ja myös sen, etten saa sitä asiaa pois mielestäni, jos en kerro, siitä hänelle. Enkä siis tarkoita, että hänen pitäisi toimia ajatukseni mukaan. En tiedä, mitä tämä ihminen asiasta ajatteli, mutta  en vaan päässyt irti ajatuksesta ja päädyin siihen, että ok. Hän voi pitää minua miten hulluna haluaa, mutta tällä kertaa se oi ainoa tapa, millä pääsen eroon siitä ideasta. Huhhuh, on se välillä rankkaa!

Joskus minua säälittää ihmiset, jotka eivät usko, ettei sattumia ole. Ai miksikö? No siksi, että on aivan huikean ihanaa joka kerta, kun keksii, miksi joku asia on tapahtunut ehkä jo kauan sitten ja  mikä on seuraava  siirto elämän palapelissä.  Juuri sehän tekee tästä elämästä seikkailun, hienon ja kauniin seikkailun!

 

27. loka, 2020

Aika pitkään sitä lintuolkkaria olen jo suunnitellut, nyt se alkaa hiljalleen hahmottua, vaikka ei vieläkään ole valmis… tuskin koskaan valmistuukaan, kun mieleen putkahtaa aina jotain uutta  kivaa. Mutta niin kai se onkin, että kaiken pitää kehittyä ja  uusiutua aika-ajoin, joten ei huolta, tässä se kuitenkin nyt aloittelee ensimmäistä talveaan.

Lintuolkkarin suosio kasvaa päivä päivältä. Melkein joka päivä sinne ilmestyy joku uusi laji. Pari päivää sitten fasaanit tulivat aamiaiselle ja nyt ne ovat jokapäiväisiä vieraita. Oravien lukumäärä on nyt  kaksi entisen yhden kurren sijaan. Käpytikkakin on tullut nakuttelemaan pihapölliä ja käy aina välillä täydentämässä aterioitaan lintulautojen auringonkukansiemenillä.  Pitkä putki pähkinärouhetta kestää reilun vuorokauden tyhjentyä.. pitää vissiin hiukkasen ruveta säännöstelemään, jos aikoo itsellekin vielä ruokaa saada… pähkinärouhe kun ei ole ihan halpaa vierasvaraa.. Pitäisiköhän ottaa tavaksi lintuolkkarin ”karkkipäivä” viikonloppuna? Tuntuu, että pähkinät ovat ehdottomasti suosituinta purtavaa kaikille olkkarissa viihtyville.  Mustarastaille, joita on yleensä pihassa 5-6 kappaletta, olen tarjonnut siementen ja pähkinöiden lisäksi rusinoita  ja kuivattujen hedelmien palasia pienistä lasikipoista. Hauskaa seurata, miten kauniisti ne ruokailevat!  Eikä yhtään tunnu olevan mitään keskinäistä kärhämääkään… tai sitten ne ovat samaa perhettä ja sallivat sen takia kaikkien syödä rauhassa ja vapaasti.

Tintit, niin –tali kuin –sinitintitkin ovat olkkarissa enemmistönä ja eivät aina oikein meinaa mahtua samalle laudalle syömään. Olin joku aika sitten jo vähän huolissani, kun sitä yhtä, Töpöksi ristimääni, talitinttiä ei näkynyt moneen päivään. Tänään se kuitenkin oli aamupalalla samaan aikaan kun me joimme aamuteetämme ja se pyrähti useamman kerran  hakemassa evästä ikkunan edessä olevalta lintulaudalta. Tein myös havainnon, että sen pyrstösulat ovat alkaneet kasvaa! Eihän se pyrstö vielä oikein pyrstöltä näyttänyt, mutta alussa oli kasvu… sitten sitä ei kohta enää erota muista tinteistä… mutta eipähän sitten ole niin helposti saalistajankaan havaittavissa!  Ja se on edelleen ihan super-nopea. Kyttäsin puhelimen kameran kanssa varmaan 10 minuuttia, että olisin saanut siitä kuvan, mutta ei onnistunut! - Toisaalta se on vaan hyvä… eipähän ole helppo saalistettavakaan. Ehkä se juuri siksi  onkin menettänyt vain pyrstösulat, eikä henkeään…

Pikkuvarpuset, joita asustelee lintuolkkarin Norjan angervossa, ovat rohkaistuneet hakemaan evästä kaikista tarjolla olevista ruokintapaikoista, kun ne aikaisemmin keskittyivät vain pensaan reunassa olevaan lintulautaan. Muutaman kerran myös viherpeippoja on käynyt nyt laudalla, mutta aika harvakseltaan. Tiklit sen sijaan loistavat edelleen poissaolollaan. Ilmeisesti ojien reunoilla on vielä runsaasti ohdakkeita ja siemeniä niissä.

Harakat, 2 kpl vierailevat jonkun kerran päivässä olkkarissa. Fasaanit tuntuvat pitävän ne ojennuksessa, vaikka ovatkin nuoria lintuja. Tänään oli ihan pakko nauraa, kun fasaani käänsi pyrstönsä, niin harakka heti hyppeli lähemmäs ruoka-astiaa, mutta kun  fasaani kääntyi, harakka löysi heti siivet ja hyppäisi sivuun ihan muina miehinä.  Varikset ja naakat ovat ilmeisesti vaihtaneet jo maisemaa etelämmäs, koska kumpiakaan ei ole olkkarissa näkynyt.

Koronatilanne tuntuu ainakin näin sivusta seuraamalla hiukan helpottaneen. Hyvä niin. Eihän tämä kivaa ole kenellekään, vähiten niille, jotka joutuvat olemaan neljän seinän sisällä viikkokausia.. Ja niin vaan kävi itsellenikin, että juuri kun olin kehunut, että  huomioin yksinäiset ihmiset ympärilläni edes soittamalla tms. niin johan vaan unohdin yhden ihanan ihmisen syntymäpäivän! Sitä ei ole tapahtunut hänen kohdallaan vielä koskaan, mutta niin vain  lauantaina huomasin, että ”se meni jo!”.  Harmittaa  niin vietävästi! Toki minulla oli itselläni aika hektinen tilanne, mutta silti. Ei vaan saisi unohtaa! No,  vastaisuudessa pitää olla tarkkana! Kai sitä on oltava joskus armollinen itselleenkin, kun mokailee..? 

Niin se vaan on Halloween siirtynyt kuin huomaamatta suomalaistenkin koteihin. Olin aika yllättynyt, kun viikonvaihteessa kaupassa käydessäni erilaisia kurpitsoja ja ennen kaikkea haamuja, hämähäkkejä ja muuta rekvisiitaa oli osa kaupasta pullollaan. Mihin niitä kaikkia tarvitaan?! Ja missä niitä taas vuosi säilytellään? - Vai onko se niin kertakäyttötavaraa, että se hävitetään heti juhlien jälkeen läheisimpään roskikseen?  Toivottavasti ei sentään...