18. tammi, 2022

Tammikuuta kahlattu jo yli puolen välin! Aina välillä on kevättä ilmassa, kun aurinko kurkistelee siniseltä taivaalta. Toivossa on siis hyvä elää! Muissa asioissa toivo on alkanut kyllä hiipua. Korona jyllää ja rokotetutkin sairastuvat, kuka rajummin, kuka lievemmin. Tänään luin jo epäilyn siitä, että Länsi-Suomessa hevostilalla epäillään hevosten sairastuneen koronaan! Kolme hevosta on kuulemma jo kuollut. Ei naurata, ei.  Tuntuu, että kaikki pelimerkit on käytetty ja nyt sitten mennään ihan tuurilla ja toivotaan, ettei osu sinun eikä minun kohdalle. Vaikka sitähän tämä elämä muutenkin on… joku tauti iskee, siitä selvitään tai siihen kuollaan tai vammaudutaan… pitää varmaan nollata omat ajatuksetkin ja yrittää olla yhtään miettimättä, mitä tästä kaikesta seuraa vai seuraako.

Maanantai aamuna, kun heräsin, oli pakko hieraista silmiä: taas oli satanut lunta oikein kunnolla. Kaikkialla oli lunta. Puissa, pensaissa, maassa, tiellä ja tien vieressä. Olin aamuyöstä pari tuntia hereillä, kun koiruudella oli jotain mahavaivoja ja se tuli herättelemään koko ajan, että päästän sen pihalle. Silloin ei ollut vielä satanut mitään, päinvastoin, entisetkin lumet olivat monin paikoin jo sulaneet. Mutta nyt sitä  sitten oli tullut  ja oikein kunnolla. Kymmenkunta senttiä, sanoi isäntä, joka  vietti sitten reilun kaksituntisen lumitöissä. Tintit ja muut pikkulinnut ahersivat tosissaan, kun etsivät lintulaudoilta syötävää, joka oli osittain jäänyt lumen alle piiloon.—Ei ole helppoa lintusillakaan!

Olen  koko viikon tehnyt pitkää päivää parin asuntokaupan kanssa. Ei, en ole ostamassa tai myymässä, kunhan yritän auttaa ystävää hädässä, mutta ihan hurjia käänteitä on tullut tämän tästä ja  pienessä ajassa on tapahtunut paljon pelisäännöissä, joita jotenkin pitää yrittää kuitenkin noudattaa. Pankkien osuus tänä päivänä on aika mielenkiintoinen. Asiakkaan kannalta  valovuosien päässä hyvästä palvelusta, mutta sitähän eivät pankit  ilmeisesti nykyään enää tahdo tehdäkään, siis asiakaspalvelua. Eivätkä ne enää halua edes asiakkaita! Koin melkoisen yllätyksen, kun tutulta pankkivirkailijalta kysyin, miten heille tänä päivänä voisi avata  tilin, jos haluaisi, ettei kaikki rahat ole samassa pankissa. Jos ei palkka– tai eläketuloaan siirrä heille, se ei onnistu ollenkaan. He eivät halua tileille rahaa!!! Mitä opimme tästä? Ihmiset ajetaan nurkkaan siinä mielessä, että jos pankissa A on joku häiriö, ettei esimerkiksi maksupäätteellä voikaan maksaa ostoksiaan, ei jää muuta mahdollisuutta kuin jättää ostokset  kassalle ja nääntyä itse nälkään. Jos lompakossa olisi toisen pankkiryhmittymän maksukortti, asia hoituisi käden käänteessä.  Onhan mennyt omituiseksi koko pankkimaailma. Taustalla on kuulemma rahanpesun estäminen! Tavalliset ihmiset taas pistetään maksamaan pelureiden kolttosista! Täysin ilman omaa syytään. Kiitos EU!  En ole aikaisemmin ollut erityisen EU vastainen, mutta nyt alkaa tulla liian paljon kakkaa rattaisiin joka puolella: rahaa palaa milloin mihinkin ja suomalaisilla ei ole mitään vaikutusmahdollisuuksia, on vaan maksajan rooli! Vähän liian pitkälle on menty kohti liittovaltiota, jollaiseksi EUta ei ole perustettu! Pariskuntien kannattaa siis pitää raha asiansa kahdessa eri pankissa, vaan vähentääkseen mahdollisten häiriöiden vaikutuksia, mutta mitä tekee yksinäinen ihminen? Muuttaako palkka tai eläketulonsa menemään uutteen pankkiin uuden tilin myötä ja sitten kun on tili avattu, siirtää ne takaisin vanhaan pankkiinsa, koska ilmeisesti ainakaan vielä ei ole kirjattu mihinkään  vanhojen tiliasiakkaiden tilien irtisanomista sillä perusteella, että säännöllisiä tuloja ei enää ole. —Vai joko sekin on pian tulossa?! Mikä ihmeen vimma näillä päättäjillä on lisätä kansan parissa sääntöjen kiertämistä ja porsaanreikien käyttöä, jos sitä keinottelijoilta yritetään estää? Tässähän kansaa opetetaan ihan kädestä pitäen käyttämään kaikkia mahdollisia porsaanreikiä . Luin äskettäin jonkun jutun siitäkin, miten hurjia tuloeroja nykyinen järjestelmä aiheuttaa työttömien yksinhuoltajien ja kahden vanhemman perheissä. Arvatkaas kummalla on isommat tulot?!  Väärin! Jos vanhemmat asuvat virallisesti eri osoitteissa, tuet yksinhuoltajaperheelle ja erillään asuvalle puolisolle ovat parhaimmillaan kaksinkertaiset verrattuna yhdessä  asuviin vanhempiin! Eikö tämä jos mikä opeta  epärehelliseen käyttäytymiseen?! Pahimmassa taauksessa  tämä erillään asuva puoliso vuokraa asuntonsa (kaupungin?) pimeästi jollekin ja saa siitä vielä lisätuloa ! Kun ei kukaan valvo mitään...Kyllä on leväperäistä touhua!Tavallista ihmistä kuritetaan mennen tullen...

Kun nyt muutenkin meille pistetään suitsia joka asiaan, niin pitäisikö vielä lisätä listaan sekin, että asunto-osakkeiden ja kiinteistöjen myyminen ja asiapapereiden tekeminen kiellettäisi kaikilta muilta, kuin LKV-tutkinnon suorittaneilta? Tässä minun viime viikkojen puuhastelussa kun yksi osapuoli on tyyppi, joka on tehnyt edellisen kauppansa yli 40v sitten ja silloin maksanut muovikassillisella seteleitä tilan kaupan, eikä hänellä ole hajuakaan nykyisistä kaupankäyntisysteemeistä, eikä edes sopimuksen merkityksestä, tuntuu melkein mahdottomalle saada koko hommaa maaliin, kun mikään asia ei hoidu ilman jatkuvaa kirjeenvaihtoa  ja  patistelua. Ja pahimmassa tapauksessa ostaja joutuu hoitamaan kiinteistövälittäjän tehtäviä, kun edes kauppakirjaa ei osata tehdä valmiiksi, puhumattakaan muista käytännön asioista… Olenkin miettinyt, että pitäisiköhän minun mennä tämän jälkeen suorittamaan itselleni tuo välittäjätutkinto, kun kaiken saa selvittää itse… No, ehkä minun ei vähään aikaan tarvitse sotkeutua mihinkään tällaiseen juttuun, kun itse en enää ole ajatellut mitään kauppoja tehdä. -Ja heti tuli mieleen vanha juttu: älä koskaan sano, en koskaan…!

Seuraavaan tiistaikirjeeseen mennessä meille on sitten äänestetty upouusi aluevaltuusto. Vaalikampanjat ovat olleet tosi ala-arvoista katsottavaa ja kuunneltavaa. Puhutaan aidasta ja seipäästä, mutta ei tippaakaan itse asiasta. Voi tätä demokratian alennustilaa! Ja ihmisten tyhmyyttä… kun tähän kaikkeen lisätään tuo nuorten lukutaidottomuus ja keskittymiskyvyn puute, en ihmettelisi, vaikka meitä pian verrattaisi  joihinkin alkuasukasheimoihin tuolla jossain kaukana kaikesta sivistyksestä. Vaikka toisaalta, mitä sillä sivistykselläkään nykyään tekee? Vanha sanontahan on, että sivistys on se ominaisuus, joka pyyhkiytyy pois tipalla alkoholia… nykyisin siihen voitaisi lisätä vielä: ja( tai huumeita.

Ei niin mukavin tunnelmin tämä vuosi ole alkanut, vaikka miten sitä olen odottanut.  Missähän kohtaa se sitten kääntyy paremmaksi? Sen näkee, ken elää.

 

 

11. tammi, 2022

Uusi vuosi toi tullessaan pysyvän lumen koko maahan. En ole talven ihailija, mutta pakkohan on kuitenkin myöstää, että lumi lisää valoa ja kauniina pakkaspäivinä maailma on todella kaunis pörröisine puineen ja hangella kiiltelevine timantteineen.  Edelleen koronahelvetti jatkuu. Rajoituksia tulee ja menee niin, ettei tässä tavallinen ihminen kohta enää tiedä, mitä pitää ja mitä missään nimessä ei saa tehdä. Mielikuvituksen käyttöä kaikenlaiset määräykset eivät kuitenkaan voi estää.  Yhtenä aamuna, lumisateisen yön jälkeen törmäsin somessa  kuvaan, joka oli ihan pakko kaapata. Se osui ja upposi suoraan minun sydämeeni. Nyt harmittelen vaan sitä, että en huomannut ottaa ylös kuvaajan nimeä. Tämän hienon lumiukon tekijä ja kuvaaja eivät kuitenkaan ilmeisesti olleet sama henkilö.  Se, miksi tämä kuva tuntui juuri nyt niin oikeasta, oli , että olin juuri muutamaa päivää aikaisemmin lukenut juttua Aina- karhusta, joka ei osannut mennä talviunilleen vaan jolkotteli milloin missäkin hyvin epäkarhumaisesti. Ja toisaalta siksi, että kun koronan takia ihmisten  halauksetkin ovat nykyisin vaan virtuaalihaleja, tuntui hauskalta, että joku piristi ulkona liikkujien mieltä tällaisella hauskalla karhulumiukolla… itse olen jo monena talvena haaveillut tekeväni omalle pihalle johonkin kohtaan, ehkä portille, jonkun hauskan lumiteoksen ihan vaan omaksi piristykseksi ja ohikulkijoiden riemuksi, mutta oma kunto ei vielä ole kestänyt niin isoa ponnistusta ja kun tuo minun aisaparini ei tippaakaan ymmärrä tämän tapaista huumoria, se on vieläkin tekemättä,… mutta ehkä joku päivä sen saan aikaiseksi! Tällaiset naLLet esimerkiksi meidän hopeapajukujalla puita halailemassa olisi aika hauska näky! Tai sitten voisi tehdä vähän eri hahmojakin.. kasvankohan minä koskaan aikuiseksi?! Villi veikkaus: en kasva. Perustelutkin sille on: vuosia sitten yhdellä kurssilla ohjaaja kysyi minulta, miten haluaisin vanheta. Hetken mietittyäni vastasin, että niin, että kun tästä maailmasta pois muutan se viimeinen jekku  paljastuisi vasta sen jälkeen… no, ihmisillä on erilaisia tavoitteita elämälleen…

Heti näin vuoden alussa meillä on ollut yksi todella kiva asia seurattavana: Pieni palleroinen, pulleroinen Laava-koiranpentu on matkannut Palman saarelta kotiinsa, Vuolenkoskelle. Viimeisin videopätkä kertoo, miten se suhtautui aivan uuteen elementtiin, lumeen.  Ihanaa katseltavaa… muistan aina sen kevään, kun edellinen koiramme Tito oli pieni… se oli syntynyt marraskuussa ja tutustunut lumeen ihan vauvana. Siitä seurasi, että  kun lumet sulivat, ongelmaksi muodostui pissipaikan löytäminen… kun ei ollut sitä lumikasaa! Ja toisaalta sitten aitapensaassa sirkuttavat varpusen ja talitintit olivat niin mielenkiintoisia tuttavuuksia, ettei pihastakaan oikein voinut mihinkään pitemmälle mennä… muistan, miten elin sen kevään itsekin ihan uusin silmin maailmaa katsellen. Pentu huomasi huikean määrän asioita, joihin itse olin jo niin tottunut, etten enää noteerannut… jokaiselle tekisi hyvää  joutua silloin tällöin katselemaan maailmaa jonkun pennun tai lapsen silmin. Paljon kivoja asioita tulisi havaittua… tämän koronaeristysvimman yms. Takia tällainen asioiden uudelleen näkeminen voisi muutenkin olla hyvä juttu… onkohan se syynä siihen, että korona-aikana ihmiset ovat melkein urakalla hankkineet lemmikkejä.. kissoja ja koiria..?

Nyt kun kolmas vuosi koronaa on alkanut ja tautiluvut räjähtäneet ihan silmille, on alkanut mietityttää, että onko tässä enää mitään järkeä. Koko yhteiskunta on ihan halvaantunut. Minä nyt viimeksi yleensä mietin rahaa ja sen merkitystä, mutta kun näkee, miten yritykset toinen toisensa jälkeen pistävät lapun luukulle, alkaa väkisin miettiä, mikä on järkevää, mikä ei. Olen tähän saakka suhtautunut rokotteisiin ja muihin varotoimenpiteisiin mielestäni ihan asiallisesti, mutta hiljalleen alkaa tulla uskon puute. Ja toisaalta, ainahan flunssiin on joitain ihmisiä kuollut… jos tämä viimeinen variantti ei  ole yleisesti vakava ja sairaalahoitoon johtava, miksi tarvitaan lisää rajoituksia ja neljännestä rokotteestakin jo puhutaan?  Eikö selvintä olisi vaan sairastaa se lievä muoto ja sitten pöpö vähitellen kuolisi.. .tai muuntuisi taas seuraavaksi vuodeksi johonkin muotoon… mutta yhteiskunta pysyisi auki ja ihmisillä säilyisi työpaikat ja yrittäjät saisivat vuokransa ym. maksettua? Jotenkin nyt alkaa mennä nämä touhut aika käsittämättömäksi. Juuri äsken bongasin jostain otsikon, että Prinsessa Victorialla on todettu jo toinen koronatartunta! JA takana on hänelläkin kuitenkin jo 3 rokotusta! Mielenkiintoista olisi nähdä ajassa vaikka 10 vuotta eteenpäin… mitä tästä koronasta silloin sanotaan?! No, ken elää, näkee.

Olin ajatellut, että tällä viikolla pitäisi taas lähteä piipahtamaan mökillä. Mutta jostain syystä kaikki energia tuntuu valuvan ties mihin, joten saas nähdä, tuleeko lähdettyä. Kaiken lisäksi eilen, kun ajettiin Porvoossa, todettiin, että bensan hinta alkaa olla kipurajan ylittänyt: yli 2€ litra! Tässä asiassa en voi mitenkään hyväksyä tällaisia päätöksiä, vaikka oma auto onkin hybridi, eikä hirveästi kuluta, mutta  mietityttää niiden ihmisten elämä, joilla on pitkä työmatka, eikä ole isopalkkainen. Jos työmatkat nielevät ison palan tuloista, alkaa miettiä, missä kulkee raja, milloin työnteko kannattaa lopettaa ja jättäytyä sossun armoille… Tällainen hölmöläisten homma on omiaan  passivoimaan ihmisiä, kun tällaisena rajoittuneisuuden aikana pitäisi  päinvastoin ylläpitää yrittämistä ja toimintaa! Mutta tämä hallitus nyt on mitä on… pelkkiä ideologioita toteutetaan, mutta ihmisistä viis veisataan! Sekin, että Helsingissä iso osa Hämeentiestä on nyt autoilijoilta kielletty paikka, joka on pyhitetty jalankulkijoille ja pyöräilijöille, on saanut suorastaan surkuhupaisia piirteitä: mummut työntelevät rollaattoreitaan keskellä katua, kun jalkakäytäviä ei ole aurattu lumesta. Ja mitä tekevät pyöräilijät? Joutuvat jättämään pyörät kotiin, kun pyöräteitäkään ei aurata! Miksi niitä on rakennettu kadut täyteen, jos niistä ei huolehdita? Pyöriin liittyen viimeaikoina on  noussut esiin toinenkin ongelma, jota ei ole huomioitu nykyrakentamisessa: Kerrostaloissa ei ole paikkaa pyörille! Ns. pyöräkellareista varastetaan pyöriä jatkuvasti, eikä poliisilla ole resursseja puuttua asiaan, eikä selvittää varkauksia mutta ihmisillä on enemmän ja enemmän hyvin varustettuja sähköpyöriä nastarenkaineen kaikkineen. Seuraus on, että pyörä viedään sisälle asuntoon! Tai omalle parvekkeelle… kun sitten 3-5 henkinen perhe pyöräilee, onkin kodit täynnä kummallisia, sinne kuulumattomia sisustuselementtejä! Olisi korkea aika rakennussuunnittelussa ottaa huomioon oleelliset elämäntapamuutokset joita nykyinen politiikka on aiheuttanut ja rakentaa jokaiseen huoneistoon yksi huone varastoksi!  Mars piirustuspöydän viereen arkkitehdit ja suunnittelijat!

 

 

 

 

 

 

4. tammi, 2022

Aina kun vuosi vaihtuu, mieli on täynnä odotuksia. Mietimme, mitä kaikkea se tuo tullessaan. Ikäännyn kovaa vauhtia ja  vaikka elämä on tuonut tullessaan vaikka minkälaisia vaikeuksia, sairauksia ja muita murheita, en vieläkään ole taipunut siihen, etten kuitenkin jaksaisi odottaa uudelta vuodelta aina enemmän hyvää kuin ikäviä asioita.—Yltiöpositiivinen tyyppi, sanoisi pessimisti.

Viime vuosi päättyi kyyneliin, niin monta ikävää asiaa tapahtui ihan viime metreillä, mutta silti minä jaksan toivoa, että tästä vuodesta tulee kuitenkin parempi kuin pari edellistä vuotta on ollut.  En niin ihmeesti jaksa surra omia asioitani, mutta haluaisin auttaa niitä rakkaita ihmisiä, joille  viime aikoina on tapahtunut niitä ikäviä asioita ihan liian kanssa. Se tuntuu välillä niin epäoikeudenmukaiselta. Ja päässä pyörii ”miksi, miksi, miksi?!” Ainahan ei sivusta pysty paljoakaan auttamaan, mutta aina voi edes yrittää. Vaikka edes vähän keventää ystävän ja läheisen kuormaa.

Uutena vuotena usein tehdään myös uudenvuoden lupauksia. Minä en yleensä kovin julkisesti lupaa mitään, mutta itselleni teen aina joitain lupauksia, joita sitten aika tiukkaan vahdin, että myös teen, mitä olen luvannut. Tämän vuoden ehkä tärkein lupaukseni itselleni on, että otan kunnolla hanskaan yhteydenpidon ystävien kanssa.  Tämä korona-aika on tehnyt niin paljon hallaa ja aiheuttanut niin paljon eristäytymistä, masennusta ja  yksinäisyyttä, että jokaisen pitäisi tehdä asialle jotain! Ihminen on kuitenkin laumaeläin. Ei ole tarkoitus, että nuoret menettävät otteensa elämään räplätessään kaiken vapaa-aikansa vaan puhelintaan tai ikäihmiset menettävät viimeisistä elinvuosistaan leijonan osan eristäytymiseen ja  omien seinien tuijottamiseen.  Jo se on iso puute, että kaikenlainen koskettaminen on kiellettyä…  et saa halata ystävää, vaikka miten haluaisit jne. Ei se ole normaalia. Jos sitten menee viikkoja tai kuukausia, ettet enää edes puhelimessa juttele kenenkään kanssa, ei sekään ole normaalia! Taudit ei onneksi sentään puhelimessa tartu, joten olen valinnut toimintatavakseni soittaa ystäville… pysyy edes äänihuulet toiminnassa. Joku ystävä sanoikin, että kiva, kun soitit, ettei tarvitse itsekseen puhua!

Kaikilla ihmisillä ei ole keinoja selviytyä näistä eristyksistä ja ei toivotusta yksinäisyydestä. Tapoja voisi olla, mutta kun ei ole tullut mieleen, kun tilanne on kuitenkin uusi ja outo. Jotkut ihmiset ovat ratkaisseet ongelman hommaamalla lemmikin… on joku, jolle puhuu ja joka välittää… Toiset kutovat sukkaa tai virkkaavat tilkkutäkkejä, on tekemistä… jotain, johon voi keskittyä. Jotkut ovat päätyneet tekemään remonttia kodissaan tai mökillään… minä tapan aikaani  maalaamalla.  Se on minulle terapiaa mitä suuremmassa määrin. Nytkin, kun tämä loppuvuosi oli mitä oli, uppouduin projektiin, joka oli pitkään muhinut ajatuksissa: maalasin olohuoneen oveen irrotettavan plexin. Kuva siitä on tämän jutun kuvana. Sen nimi on Taavi Kurki. Taavi siksi, että  vedin ensimmäisen pensselinvedon Taavin päivänä. Nyt se odottaa maalin kuivumista. Siihen voi mennä parikin viikkoa, mutta sitten se pääsee katselamaan meidän pohjoisen puoleista pihaa ja sen takana näkyviä peltoja ja golfkentän nurmikoita.  Uppoamalla tähän työhön, sain työnnettyä kaikki ikävät asia vähäksi aikaa taka-alalle ja olin sen jälkeen vahvempi käsittelemään niitä ikäviä asioita. Kokosin siis itseni, koska minun apuani joissain asioissa tarvitaan nyt kipeästi. Samalla mielessä välähti se  toissakesäinen leikkaukseni ja ensimmäiset ajatukset  sen jälkeen, kun narkoosista heräsin… ” Ei ollut vielä minun aikani lähteä, minulla on vielä joku tai joitain tehtäviä tehtävänä”… siltähän tämä nyt näyttää…

Kalenterissani on tälle viikolle muutama tehtävä. Kaikki ne liittyvät jotenkin lupaukseeni pitää huolta ystävistä´, etenkin niistä kaikkein yksinäisimmistä.  Aina ei voi etukäteen arvata, mitä kaikkea tulee vastaan, mutta  kun parhaansa tekee, ei voi enempää vaatia!

 

Koko viikolle on luvassa leutoa säätä ja lumisadetta. Meille se tarkoittaa sitä, että isäntä on pihalla tuntikausia pahimmillaan. Tänäänkin hän on jo kertaalleen lumityöt tehnyt ja sitä ennen koiruuden kanssa vielä aamulenkin. Äsken syötiin lounas ja sen jälkeen hän kellahti tyytyväisenä mahan viereen maate, kuten vanha sanonta kuuluu. Ja minä sulkeuduin työhuoneeseen koiran kanssa vaan todetakseni, että lunta on tullut taas lisää ja kaiken lisäksi aura pyyhkäisi portin edustan  taas täyteen painavaa lunta! Mutta kun tänään ei olla menossa mihinkään, ei ole niin tarkkaa, milloin lumityöt tekee, joten huilailkoot tuo vanhus nyt kuitenkin ihan rauhassa ja kerätköön voimia uuteen urakkaan.

Jollain tavalla pitää toinenkin juttu hoitaa. Ainakin muutaman päivän sisällä… Eteisen yksi plafondi on alkanut ikävästi vilkkumaan ja lamppu pitää ottaa ainakin irti, ellei uutta lamppua löydy kaapista. Tuollaista vilkkumista ei ihan oikeasti kukaan jaksa katsella. Ja eihän siinä muuten mitään ongelmaa olisi, mutta kun tuon isännän olkapää ei enää toimi entiseen malliin ja hän ei saa kättä nostettua pään yläpuolelle, on lampunvaihto melkein kuin  Himalajalle kiipeäminen. Ei vaan enää onnistu. Ja teidän, että  kukaan noista nuoremmista, ei välttämättä liiku tällä suunnalla niin, että suorittaisi ohi mennessään tuon sinällään melko yksinkertaisen homman.—Pienistä palasista on  pärjääminenkin kiinni. Sen moni ymmärtää vasta sitten, kun itse on samassa tilanteessa. Helppoa on ajatella, että kunhan taas valittaa…

Ai niin,  jotain outoa on omassakin käyttäytymisessäni eilen ja tänään ilmennyt: minä, joka en yleensä prosenttipitoisista aineista välitä, olen mussuttanut tätä kirjoitellessa  ja vanhoja tiistaikirjeitä verkosta siivotessani puoli paketillista liköörikonvehteja… punssia, rommia, maraschinoa ja cherryä!  - Jonkunhan nuo joulunamit on syötävä! Ei niitä poiskaan voi heittää!

Voikaa hyvin ja pitäkää itsenne virkeinä, pirteinä ja terveinä! Siinä on riittävä pohja hyvälle tälle vuodelle!

PS. Liisalla on tänään  syntymäpäivä. Lämpimät onnittelut. 75 vuotta! Siitä pois n 8 vuotta ja ollaan siinä hetkessä, kun kaksi tokaluokkalaista tapasi toisensa ensi kertaa...pitkään on toisemme tunnettu! Olisiko edessä vielä 25v ??!! 

 

 

3. tammi, 2022

Hei!

 

Tästä alkaa kolmas tiistaikirjesarja.  Ensimmäinen tiistaikirje ilmestyi samoihin aikoihin, kun Posti teki päätöksen olla jakamatta kirjeitä tiistaisin. Numero 1 julkaistiin 2.10.2018.  Vanhana Posti-teleläisenä koin sen melkein häväistyksenä josta  oli aistittavissa se, että asiakkaasta ei todellakaan siinä talossa enää välitetä. Toki myönnän, että suuri osa viestityksestä on siirtynyt sähköisiin kanaviin, mutta kirjeposti on kuitenkin osalle kansalaisia peruspalvelu, joka on ollut luotettava ja helppo. No, ei ole enää.

Poistan verkosta nyt samalla nämä aikaisemmat tiistaikirjeet, etteivät ne rasita koneen muistia. Säilytän ne kuitenkin itselläni ja harkitsen jossain vaiheessa niiden julkaisemista omakustanteena, koska niissä kuitenkin on joiltain osin mukana palasia elävästä elämästä, joka ei nykyisin enää välttämättä säily missään myöhempää tutkiskelua varten. Näin tämän ajan tapahtumia voi myöhemmin sitten lukea, jos ei muut, niin oma jälkikasvu ja heidän lapsensa jne.

Tätä kolmatta osaa ajattelin kirjoitella entistä enemmän blogimaisesti ja tavallaan vähän päiväkirjanomaisesti. Katsotaan sitten, onnistunko.

Olisin iloinen, jos sinä lukijana edes joskus lähettäisit minulle palautetta  tai kertoisit, mitä ajatuksia kirjeet sinussa ovat herättäneet ja tietysti olisi kiva tietää myös, miksi olet alkanut seuraamaan näitä kirjeitä.—Tällä tietysti yritän motivoida itseäni tähän suht säännölliseen kirjoittamiseen.     

Terkuin Titta   

 

 

3. tammi, 2022