13. marras, 2019

Tiistaikirje 46 – 12.11.2019 Kadonnut nuori

 

Viimeaikoina  on FBssä ollut tämän tästä päivityksiä, jossa vanhemmat ja poliisi ovat peräänkuuluttaneet nuorten katoamisia/karkaamisia yms. Mielestäni tapausten määrä on kasvanut , tai ainakin niistä puhutaan useammin.  Se on saanut minut miettimään, että mikä tässä maassa nyt mättää? Eihän se nyt ole mitenkään normaalia, että vanhemmat huutelevat lastensa perään! Karanneiden lemmikkien perään kysellään naapureilta ja huudellaan ympäri kylää, mutta lasten perään…??!!   – Ymmärrän, että hätä on suuri, mutta en ymmärrä, miten tilanteet kehittyvät sellaiseksi, että nuoret karkaavat… yhdestä ilmoituksesta oli mielestäni rivien välistä luettavissa, että karkaaminen olisi voinut tapahtua sijoituskodista tms.  mutta en voi sitäkään varmaksi sanoa.  Joka tapauksessa ihmetyttää, miksi tällaista tapahtuu. Onko vika vanhemmissa, koulussa, kavereissa … mitä ilman nuori on jäänyt, että kokee paremmaksi ratkaisuksi häipyä, kuin olla kotona? Kodinhan kuuluisi olla lapselle ja nuorelle se paras turvapaikka maailmassa. -Onko taustalla vanhempien välinpitämättömyys, työttömyys, ihmissuhde ja/tai alkoholi/huumeongelmat? Koulukiusaaminenkin on  tietysti yksi mahdollisuus… miksi asioihin ei puututa heti? Miksi ongelmien annetaan kasaantua massiiviseksi vuoreksi ,ennen kuin asioihin yritetään puuttua,  jolloin selvitettävää on liian paljon ja luottamus ehtii saada niin isoja kolauksia, että sen palauttaminen on lähes mahdotonta?

Jotenkin minulla on kutina, että liian iso osa vanhemmista laiminlyö omat velvollisuutensa ja vastuunsa kasvatustyössä. Asiat, jotka kuuluisi hoitaa perhepiirissä, sysätään muiden vastuulle… päiväkotiin, kouluun ja pahimmassa tapauksessa nuorelle itselleen, jolla saattaa olla halu hoitaa omat asiansa muilta kyselemättä, mutta puuttuu taito ja realistinen ymmärrys asioiden tärkeysjärjestyksistä ja elämän raadollisuudesta. Ja sitähän elämä on. Raadollista. – Ihmiset käyttävät sumeilematta hyväkseen toisiaan, jos siihen annetaan mahdollisuus. Tämä näkyy nykyisin myös lasten ja nuorten seksuaalisena hyväksikäyttönä, joka näyttää sekin lisääntyneen räjähdysmäisesti.  Huolestuttavaa. Ja vielä huolestuttavammaksi sekin menee, kun otetaan mukaan sellainen ikävä tosiasia, että hyväksikäyttäjiä eivät ole ainoastaan nuoria netissä ja kadulla vaanivat aikuiset, vaan hyväksikäyttäjiä ovat myös ne nuoret, jotka myyvät itseään vaihtokaupalla: saavat huumeita, alkoholia, tupakkaa, merkkivaatteita jne.  seksiä vastaan.  Ihmetystä pitäisi vanhemmissa ja muissakin läheisissä herättää se, että nuorelle, joka on työtön, alkaa ilmestyä uusia vaatteita, meikkejä kaikenlaista… mistä hän ne saa? Kyllä näitä merkkejä on näkyvissä yleensä jo paljon ennen, kuin nuori päättää karistaa kotikonnun pölyt jaloistaan. Miksi niitä ei huomata ja noteerata? Ovatko vanhemmat niin sinisilmäisiä, etteivät omasta kullanmurustaan mitään pahaa usko, vai ovatko he niin oman uransa ja/tai  vaan itsensä lumoissa, että ei ole aikaa nuorille, joita heidän pitäisi ohjata ja kasvattaa? Aikoinaan, kun kävin ensimmäisiä kertoja Amerikassa, ihmettelin siellä, miten kauppojen ilmoitustauluilla ja postilaatikoissa oli jatkuvasti ilmoituksia kadonneita lapsista ja nuorista. Sitten minulle kerrottiin, että siellä lapsia varastetaan ja  välitetään eteenpäin … en voinut ymmärtää asiaa mitenkään. Ja nyt tämä ilmiö tuntuu rantautuneen myös meille!

Kun sunnuntaina vietettiin isänpäivää, en voinut olla huomaamatta FBssä jonkun päivitystä, jossa puseron selässä oli teksti: Näetkö lapsesi isänpäivänä? – Entä näkeekö lapsesi isänsä isänpäivänä? Miten ihmeessä ihmisten asiat menevät sellaisiin solmuihin, ettei niitä enää perheen kesken pystytä aukomaan?! Totta on varmasti sekin, että vaikka miten jokainen isä ja äiti yrittäisi parhaansa mukaan hoitaa asioita hyvin, tulee joskus eteen tilanne, että voimat ja taito eivät kuitenkaan riitä ja silloin pitäisi apua saada nopeasti  ja tarpeeksi, ettei mahdottomia umpisolmuja syntyisi.   On huolestuttavaa, että yhteiskunnassa valitetaan, ettei lapsia synny tarpeeksi, mutta sitten toisaalta yhteiskunnan muut ongelmat synnyttävät näitä ikäviä katoamis- /karkaamis-tilanteita, jotka näkyvät ihmisten pahoinvointina… pitäisikö ensin yrittää korjata nämä ongelmat ennen kuin syyllistetään ihmisiä lapsettomuudesta tai haluttomuudesta tehdä enemmän lapsia?

-          Hmmm…joskus minusta tuntuu, että ajattelen liikaa maailman asioita, kun en niille kuitenkaan mitään voi tehdä. Olisiko parempi vaan antaa olla ja elää päivä kerrallaan…?