2. joulu, 2019

Vuosiveturi

Aikoinaan vielä työssä ollessani , oli selvästi havaittavissa, että työvuosi jakaantui selvästi kahteen osaan: aika ennen juhannusta ja aika ennen Joulua. Kuvasin sitä mielelläni vanhanaikaisella höyryveturilla… uuden vuoden aikoihin se vasta käynnisteli moottoreitaan ja loppiaisen maissa se sitten nytkähti liikkeelle.. hitaasti, mutta varmasti. Vauhti kiihtyi kaiken aikaa aina Pääsiäiseen saakka, jolloin oli parin päivän pysähdys, jonka jälkeen vauhti  kiihtyi ja kiihtyi, kunnes oltiin juhannuksessa. Silloin kaikki liike päättyi ja veturi lonni hitaasti varikolle, jossa oli koko heinäkuun. Elokuun alussa se taas käynnistyi, hitaasti ja saavutti huippunopeuden vasta jouluviikolla, jolloin se taas puuskutti varikolle seisomaan muutamaksi päiväksi.

Kuvittelin aina, että kun jään eläkkeelle, tahti muuttuu ja vuosirytmi hakee kokonaan uudet uomat. Ensin alkuun näyttikin siltä, että kaikki kiire oli ja meni ja eläkeläisen aika kului leppoisasti maailmaa vähän sivusta katsellen. jossain vaiheessa kuitenkin havaitsin, että vanhaan tapaan, Suomi hiljenee juhannuksena… kaikki ihmiset katoavat jonnekin, eikä maailmalla ole juurikaan mitään uutta kerrottavaa. Sitä ajatteli, että kun tulee kesä, ihmisillä on aikaa pitää yhteyksiä , käydä kyläilemässä ja hoitaa sosiaalisia suhteitaan… mutta ei, ei se niin mennyt… samoin sitä ajatteli, että ihanaa, kun eläkeläisellä ei ole mikään kiire joulunkaan kanssa. Työssä olleessa aloitin jouluun valmistautumisen usein jo elokuussa, ettei lahjojen ym. kanssa tulisi mitään kiirettä. Nyt en ole aloittanut oikein mitään jouluvalmistelujakaan vielä, vaikka jouluun en enää vajaat neljä viikkoa aikaa! – Joulukortit tein ja tänään laitoin ne postiin punaisissa kuorissaan, mutta kaikki muu on ihan alkutekijöissään. Viime viikot vierähtivät vauhdilla ja vauhdikkaasti, kun oli pakko seurailla Postilakon ja sen selvittämisen kaikkia koukeroita. Ja kun lakko sitten loppui, piti käydä ostamassa iso kasa postimerkkejä. Tänä vuonna kortteja lähti kymmenkunta vähemmän, kuin edellisenä vuotena. – Syy, hiippakuntaa vaihtaneet ystävät!  Olen joka vuosi ostanut samaan aikaan sata uutta 1.luokan kirjemerkkiä, että voin sitten rauhassa vuoden aikana kirjoitella kirjeitä ja hoitaa asioita myös kirjeitse. Se määrä on yleensä riittänyt juuri ja juuri vuoden loppuun. Nyt hoidettavien asioiden määrä on jonkin verran vähentynyt ja  muutama kirjeiden kirjoittaja on vähentynyt listalla, joten ostin kirjemerkkejä vain puolet entisestä määrästä. Mutta lasku oli melkoinen: yhteensä 146 euroa! En yhtään ihmettele, että moni jättää nykyisin korttien lähettämisen väliin! Johan tuolla summalla maksaisi eläkeläispariskunnan joulun syömiset!

Eli veturin puuskutus kuuluu hyvinkin eläkeläisenkin elämään! Hyvä näyttö siitäkin tuli tänään ihan tilaamatta: Meillä oli sovittu jalkahoito tälle iltapäivälle. Sitä ennen piti tietysti ehtiä kauppaan, kun jääkaapissa ei enää viikonlopun jäljiltä ollut paljon mitään valon lisäksi. Kaupassa käynti oli pettymys: ostin valmiit jauhelihacrepsit, kun ajattelin, että ehtisimme ne syödä vielä ennen jalkahoitajan tuloa. Olisin ostanut  vielä kalatiskiltä jotain, mutta kun myyjä pakkasi crepesejä, lähdin kävelemään hiljalleen kohti kalatiskiä, niin myyjä antoikin paketin isännälle ja vähät välitti minun tarpeestasi ostaa  kalatiskiltäkin jotain! Hänellä oli kiire jatkamaan kesken jäänyttä juttuaan toisen myyjän kanssa!  Kauppa mainostaa hurjasti ja väittää palvelevansa ja kuuntelevansa asiakasta! No, kun ei niin ei! Seuraavaksi olisin halunnut ostaa koiruudellemme yhden Saarioisten juures- juustokeiton, joka on koiramme herkkua. Hyllyssä se kohta oli taas tyhjä! En varmaan muuten vielä koskaan ole tuosta kaupasta sitä saanut. Se on aina loppu. – Nyt myyjä rupesi tutkimaan, miksi näin on ja havaitsi, että järjestelmä ei jostain syystä noteeraa ollenkaan sitä, että tuotteen kappalemäärä näyttää nollaa! - No, eipä se paljoa lohduttanut. Koira jäi ilman herkkuaan. Ja minä mietin taas seuraavan kerran, etten taidakaan kannattaa kylän kauppaa… menen suosiolla naapurikuntaan asioimaan.

Kotiin tultiin sitten pienellä kiireellä ja kun oltiin kotioven takana, oven lukko alkoi takkuamaan. olin jo aikaisemmin sanonut isännälle, että se vaatisi varmaan öljyä sisuksiinsa, mutta sitä ei nyt vielä oltu ehditty sinne laittaa. Tuotiin ostokset sisälle ja samalla kun isäntä ajoi auton talliin, hän otti sieltä sen ihmeitä tekevän öljyn, jota sitten suihkutteli lukkoon. Hetken päästä ovelta alkoi kuulua manailua… menin katsomaan. Avain ei kääntynyt lukossa yhtään! Vähän aikaa isäntä sitä maanitteli ja yritti avata lukkoa ulkoa päin. Pysyi kiinni kuin olisi liimalla siihen istutettu. Eli hajosi mokoma lukko! Siitä sitten mamma etsimään lukkoseppää. Kerava olisi ollut pikkuisen lähempänä, mutta siellä ei ollut kuulemma ketään kaveria paikalla, ei tyttö tiennyt, miten voisivat asiaa hoitaa… ja kertoi, että hänellä on nyt asiakas, hän ei jouda keskustelemaan… sanoi soittavansa hetken päästä. Yritti soittaa noin kymmenen minuutin kuluttua, mutta kun tämä kenttä Talmassa on, mitä on, niin sehän meni sitten suoraan vastaajaan ja minä sain vain ilmoituksen, että minulle on yritetty soittaa siitä ja siitä numerosta. Soitin itse takaisin, taas sama juttu, hänellä oli nyt kaksi asiakasta jo jonossa, joten sovimme, että hän soittaa hetken kuluttua uudelleen. Tässä välissä jo jalkahoitajakin tuli ja minä totesin, että pitää soittaa toiselle lukkosepälle, jos meinaa saada ulko-oven yöksi lukkoon! – Se tärppäsi. Laitoin heille kuvan lukosta ja lukkopesästä ja he soittivat hetken kuluttua, että yksi kappale siihen sopivia lukkopesiä löytyi, he voivat tunnin sisällä hoitaa asian! Sitä en vielä tiedä, paljonko se tulee maksamaan, mutta ainakin palvelu oli ystävällistä, asiallista ja nopeaa. Ja oli oman kunnan yrittäjä!

Mutta kuten voi huomata, kiirettä pitää eläkeläiselläkin joulun alusviikoilla… miten se Kari Tapio, vai kuka se oli, joka lauloi, että  ” Kulkee, se juna kulkee vaan… ”