17. joulu, 2019

Jouluun on enää hetki aikaa

Tänään piti lähteä liikenteeseen jo ani varhain ja pakko on myöntää, ettei se tuntunut mukavalta minusta, mutta ei myöskään koiruudesta, joka joutui tekemään aamulenkkinsä melkein unissaan. Oli kuitenkin onnistunut tekemään kaikki tarpeensa ja  kotiin tultuaan ja ruuan saatuaan köllähti sitten tyytyväisenä sänkyni päälle pötköttelemään ja jäi mitään mukisematta vartioimaan kotia, kun me lähdimme kohti Porvoota. Tultiin kotiin vasta puolilta päivin, kun paluumatkalla kurvasimme Keravan kautta hakemassa linnuille 15 kilon säkillisen auringonkukansiemeniä  Tokmannilta. – Kyllä huomaa, että joulu alkaa olla ovella! Parkkipaikkakin oli niin täynnä, että hetkisen joutui odottelemaan, ennen kuin sai auton edes parkkiin. Olin ajatellut mennä katsomaan sieltä vähän jotain jouluista hyasinttia  tai jotain, mutta enhän minä nyt tuollaiseen ryysikseen vapaaehtoisesti mene, se nyt on ihan selvää. Istuin siis kiltisti autossa, kun isäntä kävi hakemassa siemensäkin. Ensimmäinen säkki oli rikki, ja siemenet uhkasivat valua ties minne, joten isännälle tuli uusi reissu. Saatiin säkki autoon ja äkkiä pois, moisesta hullumyllystä!

Tänä vuonna en ole tehnyt paljon mitään joululahjojen eteen. Osittain se on ollut kyllä ihan tietoista, mutta osittain johtuu siitä, että en nyt vaan oikein ole kunnossa ja tuntuu niin turhalta rasittaa väsynyttä kroppaansa enää tuollaisilla asioilla… joulu tulee, ja se menee… sitä paitsi kaikki läheiset ovat jo aikuisia ja jouluhan on lasten juhla, ensisijaisesti. Joten…

Joulukortteja laitoin postiin kuitenkin, vaikka mieleni teki protestoida postin toimintaa vastaan ja jättää ne tekemättä ja lähettämättä… se herkkä puoleni kuitenkin pisti tekemään ne kortit. Se on niin, että kun kaverit alkaa olla yhtä vanhoja tai vanhempiakin kuin me, niin en vaan voinut olla niin radikaali, että olisin kuitannut kaikille joulun vain digitaalisesti… ei minusta ole siihen, kun on niin monta ihmistä, joiden kanssa joulukortti  on vuoden ainoa yhteydenpitoväline.. ja toisaalta, onhan se kiva itsekin saada ystäviltä pieni viesti. Eilen tuli postissa jo ensimmäiset joulukortit. Melkoinen nippu ja aina siellä on mukana joitain kortteja, jotka saavat hymyn suupieleen, kun taustalta löytyy joku juttu, joka ei sivullisille välttämättä sano mitään. Eilisissä korteissa oli mukana mm. kortti ystävältä rapakon takaa… oli kehveli ottanut etupihan lyhdystä salaa kuvan täällä käydessään… ja yksi ex-työkaveri muisti myös saunakortilla… olemme kolmisenkymmentä vuotta lähetelleet toisillemme joka joulu kuvan saunasta, milloin sieltä sisältä, milloin ulkoa, mutta aina saunasta. Siihen liittyy muuan saunakertomus, jonka vain pieni piiri tuntee, mutta joka joulu nauran yhtä makeasti, kun saan saunakortin… ja joka joulu yritän itse taikoa aina jostain jonkun saunan  hänelle. Joulu on pelastettu aina, kun saunakortti saapuu! Joskus harmittaa, etten ole säästänyt kaikkia niitä saunakortteja… mutta jonkun muuton yhteydessä ne varmaan heitettiin pois… No, muistoissa ne ovat kuitenkin.

Kuten huomataan, se ilo voi tulla tosi pienistä asioista. Ja yleensä tuleekin. Miksi siis kiduttaa itseään miettimällä kaikille lahjoja ja ryntäillä niiden perässä? Eiköhän nykyajan ihmisillä, muillakin kuin meillä, ole ennestään jo ihan liikaakin tavaraa ja tauhkaa Miksi sitä pitäisi vielä lisätä?

Eli  edetään kohti  joulua päivä kerrallaan ja tehdään sen verran valmisteluja, kun hyvältä tuntuu. Nautitaan sitten Joulusta, oli se musta tai valkoinen, myrskyävä tai tyyni.. nythän on huomiseksi Euroopasta tulossa kuulemma oikein Kunnon myrsky ja mylväyskin, joten parempi senkin puoleen pysytellä neljän seinän sisällä. Hyvää viikonloppua!