24. joulu, 2019

Jouluaatto

Koska me ihmiset olemme erilaisia, koemme myös Joulun jokainen omalla tavallamme. Toiset ovat jouluihmisiä, toiset eivät, toiset rakastavat jouluvalmisteluja ja toiset eivät ollenkaan ymmärrä, miksi pitää siivota itsensä tainnoksiin tai tehdä huikea määrä ruokia. Joidenkin mielestä perhejoulu on ainoa oikea joulu ja toisten mielestä Jouluna pitää olla jossain täysihoidossa paapottavana… Jotkut ostavat läjäpäin lahjoja, toiset tyytyvät vähempään ja jotkut valmistavat joululahjat itse… variaatioita on joka lähtöön. Ja hyvä niin.

Omat lapsuuteni joulut olivat vaatimattomia, mutta vaikka elettiin sodan jälkeistä aikaa ja kaikenlaisesta tarpeellisestakin oli huutava pula, onnistuivat  vanhempani kuitenkin aina jotenkin taikomaan joulutunnelman perheeseen.

Yhden joulun muistan selvästi ylitse muiden: sain lahjaksi Nallen, joka murisi, Kun sen käänsi vatsalleen. Pelästyi ihan hirveästi, kun joulupaketti murisi, enkä meinannut uskaltaa poistaa paperia lahjan päältä ollenkaan. – Nalle on vieläkin tallessa… se on nyt jo 66 vuotias!

Kuusi kannettiin sisään aattoaamuna  tai jos oli lumisade, jo edellisenä iltana. Aamulla sitten minun tehtäväni oli koristella se. Äiti vähän ohjaili ja auttoi ja isä kiinnitti latvatähden. Jouluna syötiin tyypillisiä jouluruokia: aamulla ensin riisipuuro, johon äiti sujautti mantelin, jota sitten arvuuteltiin, kuka onnekas sen saikaan, Iltapäivällä neljän pintaan mentiin saunaan ja kun saunasta tultiin, oli illallisen vuoro… kinkkua, tuuvinkia, porkkanalaatikkoa ja lanttulaatikkoa, rosollia ja silliä. Jälkiruuaksi luumusoppaa, rusinasoppaa tai sekahedelmäkeittoa, mitä nyt tarvikkeita kulloinkin oli sattunut saamaan, mutta hyvää oli. Aina. Jotkut tekivät lipeäkalaa, meillä sitä ei tehty, enkä oikein koskaan myöhemminkään sitä oppinut syömään… Myöhemmin, kun oltiin äidin kanssa kahden, tavat säilyivät ja ruuatkin tehtiin aina saman kaavan mukaan. Lahjat saatiin aina vasta ruokailun jälkeen. Luulin pitkään, että joulu on joka kodissa samanlainen… Sitten kerran paras kaverini kysyi minulta aattoaamuna, mitä olin saanut joululahjaksi ja kerroin, etten vielä ole saanut lahjoja, ne tulee vasta illalla. Tästä keskustelusta minulle vasta avautui se tosiasia, että on tapoja ja tapoja… kun kelattiin kaverin kanssa lisää asioita, huomattiin, että onkin erilaisia tapoja moneen asiaan joulunvietossa.

Naimisiin mentyäni sain huomata, että  oma joulunviettotapani, ei ollutkaan miehen suvun tapa ja ensin alkuun en mitenkään voinut ymmärtää, ettei  anoppiani kiinnostanut vähääkään tulla meille jouluksi. Hän oli mieluummin yksinään… minun äitini oli itsestään selvyys meidän jokaisessa joulussa. Vähitellen minulle selvisi, että miehen puolella ei joulua vietetty juuri mitenkään. Kinkkua syötiin, ei muuta. – Vieläkään isäntä ei ole tottunut joululaatikoihin, eikä juurikaan niitä syö, joten nyt, kun taas ollaan kahden, tuntuu välillä ihan hölmöltä tehdä edes kaikkia laatikoita, kun saan ne yksin syödä. No, aina en niitä teekään… riippuu vähän siitä, missä kokoonpanossa joulua vietetään… Kun lapsilla on omat perheet ja appivanhemmat jne. joulunvietto ei enää ole joka vuosi samanlainen. Joskus on enemmän porukkaa, joskus vähemmän ja siihenkin, että perhe ei enää vietä joulua yhdessä, on ollut pakko tottua. Ja kun lapsenlapset vähitellen pariutuvat, kuvio menee enemmän ja enemmän sekaisin, eikä enää oikein voi itsekään sanoa, mikä se meidän joulunviettotapa on.  Ehkä minä olen vähän liikaakin jouluihminen, ja silloin voi käydä niin, että jouluun ladataan liikaa toiveita.  Viime vuosina olenkin ottanut tavakseni sanoa joskus ihan ääneenkin, että joulu on vaan yksi tai kolme päivää, niissä on ihan sama määrä tunteja kuin muissakin päivissä ja ne menevät ohi ihan samalla nopeudella kuin mikä tahansa päivä! – Ei kannata asettaa liikaa odotuksia!  Sillä ne odotukset usein aiheuttavat sen pettymyksen, ei niinkään se, että päivä olisi jotenkin erityisen ikävä tai vastenmielinen. Pitää siis manipuloida oma mielensä!

Tiedän, että Joulu on joillekin hyvin vaikeaa aikaa. Yksinäisyys ja sairaudet korostuvat jouluna, kun ollaan kuitenkin enemmän perhe- ja sukukohtaisesti koolla. Ne, joilla ei ole perhettä, tai ovat niin sairaite, etteivät jaksa puoliakaan siitä, mitä haluaisivat jaksaa, kokevat aika usein ahdistusta koko joulusta ja toisaalta ne, jotka odottavat joulusta jotain ihmeellistä ja ihanaa yhdessäoloa, saattavat pettyä pahastikin, kun kaikki ei menekään omien ajatusten ja toiveiden mukaisesti. Sitten on ne perheet, joilla jouluna on pieni helvetti valloillaan… jos jollain on alkoholiongelma, yleensä koko perheen joulusta tulee painajainen, eikä vähiten lapsille. – Miksi ihmeessä muutamaa päivää vuodessa ei voi edes lasten takia olla ilman kuningas alkoholia?! Se on niin surullista… Niin, ja tietty vielä nykyisin kaikenlaiset muut huumeet aiheuttavat vaikka minkälaisia ylilyöntejä, joista onneksi en kaikista edes tiedä.

Kun pääsen ajatuksissani tähän saakka, alan aina miettiä, miten erilaisia jouluja ihmisillä oikeasti onkaan ja miten etuoikeutettu olen, kun meidän joulumme ovat kuitenkin jollain lailla tasapainoisia, eikä minun tarvitse niistä mitään erityistä päänsärkyä ottaa… vaikkakin, jossain mielessä joulu on minullekin aina vähän surullinen asia. Äitini nukkui nimittäin pois joulupäivän aamuna, 30 v sitten. Eikä sitä asiaa varmaan koskaan pysty kokonaan unohtamaan. Mutta tätähän tämä elämä on… me synnymme ja kuolemme, kun aika on ja jotenkin ne tapahtumat sitten muodostavat sen kudelman, jota elämäksi kutsumme, valoineen ja varjoineen.

Nautitaan kuitenkin tästä joulusta jokainen parhaalla mahdollisella tavalla ja liitetään tämä joulu muistojemme helminauhaan!

Rauhallista ja Hyvää Joulua!