14. tammi, 2020

Huh hellettä!

Huh hellettä!

Tammikuu yrittää tänä vuonna tehdä lämpöennätystä ihan selvästi.Olemme täällä eteläisessä Suomessa hädin tuskin nähneet pikaisesti muutaman lumihiutaleen ja kerran sen verran lunta pihassa, että isäntä pääsi rikkomaan ikivanhan lumityöntimensä, siinä kaikki.  Ja äsken kaupasta ostettu Iltis kertoo, että huomenna on taas tulossa lisää lämpöä… nyt  ainakin 7 astetta lupailevat!

Muistan yhden vähän vastaavan tammikuun… asuttiin silloin Tammisalossa ja elettiin tammikuun 10 päivää. Ja lämmintä riitti silloinkin… ja vettä, sitäkin tuli tasaiseen tahtiin lisää ja lisää ja yks kaks oltiin tilanteesssa, että merivedet alkoivat nousta vauhdilla. Meille se tarkotti sitä, että yksi yö meni valvoessa ja seuratessa sitä meriveden nousua. Se nimittäin uhkasi nousta jo niin korkealle, että piti alkaa pelkäämään veden hiipimistä kotiin. Asuttiin nimittäin meren rannalla ja  piha ei nyt kovin korkealla siitä rannasta ollut. Muutama rantakoivu ui ihan vedessä ja pihanurmikko pieneni hälyttävää vauhtia. – Täällä Talmassa ei onneksi tuollaista vaaraa ole, vaikka tämä lämpö täälläkin pitaa nurmikot vihreinä ja lintujen touhut alkaa näyttää jo aika keväisiltä. Pikkuvarpusetkin sirkuttelvat jo kovasti, etenkin päivinä, jolloin auriko kurkistelee pihaan.

Minä en kylläkään yhtään tippaa kaipaa lunta, tai oikeastaan en kaipaa kylmää enkä liukasta keliä. Sitä on iän mukana tullut niin kömpelöksi, että kohta ei enää varmaan talvella uskalla yhtään mennä ulos, kun aina on tarjolla liukastumista ja varovasti kävelemistä, niin, että kaikki lihakset, mitä vielä jossain muka on, ovat hellinä pelkästään ylenpalttisesta jännittämisestä. – Ajatella, niin sitä elämässä kaikki voi muuttua ihan toisenlaiseksi kuin ennen… ei  sitä nuorena pelätty kaatumista tai edes varpaiden paleltumista, kun piikkikorkoisilla kengillä nylonsukat jaloissa, kipitettiin Kulttuuritalolle tansseihin ja sieltä takaisin! Äiti toki yritti neuvoa, mutta kuuntelinko minä.. en todellakaan! ihme, etten saanut paleltumavammoja tai tosiaan kompuroinut niiden piikkikorkojen kanssa!

No, aika aikaa kutakin.  Nyt katsellaan maailmaa ja elämää kokonaan toisenlaisesta kuvakulmasta ja  ihmetellään välillä, miten näiden kaikkien kremppojen  ja vanhuuden myötä lisääntyvien sairauksien kanssa  elämästä selvitään, vai selvitäänkö… Toki, jokaisen tämän ikäisen  pitäisi jo ymmärtää, ettei tänne toteemiksi jäädä, mutta moniko sen oikeasti oivaltaa? – Minä olen sen kyllä omasta mielestäni aika hyvin oivaltanut. On ollut pakko oivaltaa, kun niin moni ystävä ja sukulainen on jo lähtenyt tästä maailmasta. Mutta aina sitä kuitenkin yllättää itsensä tekemästä suunnitelmia jonnekin vuosien päähän… vaikka tosiasiassa meidän ikäisten ihmisten maailmahan on jo valmis. Lapset ovat aikuisia ja meillä jo lastenlapsetkin ovat täysi-ikäisiä, joten suunnilleen tiedetään, mitä kenestäkin tuli jne. Eikä se silloin ole valmis maailma? – Eikä tämä nykyinen maailmantilannekaan mitään ruusuilla tanssimista lupaa… Jos luvassa olisi jotain ihania  muutoksia ja positiivista asioiden kehittymistä, sitä olisi kiva seurailla vaikka vanhempanakin kiikkustuolissa ihmetellen, mutta kun aina tulee pelkkää sotaa ja riitaa niin telkkarista, kuin muustakin mediasta, sitä katsoo vähän säälien… tätä vartenko me teimme töitä monessa vuorossa, montaa työtä yhtä aikaa… rakensimme yhteiskuntaamme paremmaksi ja paremmaksi? – Mitä hyötyä siitä kaikesta on ollut? No, en kuitenkaan kovin montaa asiaa olisi toisinkaan tehnyt, joten katuakaan ei kannata.

Jos nyt näin alkuvuodesta voisin jotain toivo tältä vuodelta, niin toivoisin itselleni ja  ikäisilleni ihmisille terveempää ja parempaa elämää, elämisen hintaan vähän helpotusta ja ymmärtämystä senioreidenkin elämiseen ja tarpeisiin. Me olemme taistelleet  jo niin kauan kaikenlaisista asioista, toivoisin ettei  koko vanhuus menisi taistellessa. Voisi se seniorikin joskus vaan nauttia elämästään ja olla huolehtimatta jatkuvasti ihan arkisistakin asioita! – Tällaisia, pieniä toiveita minulla nyt alkaneelle vuodelle olisi… kuka niitä sitten kuunteleekaan… yläkerta, päättäjät…?  Toivotaan, että joku, joka asioille voi jotain tehdä!