20. loka, 2020

Ole onnellinen tänään!

Jokainen voi heti aamulla silmät avattuaan päättää, että katselee maailmaa mieluummin vaaleanpunaisten positiivisten silmälasien avulla kuin tummasävyisten negatiivisten lasien kanssa. Valinta on sinun. Vain joissain harvoissa tapauksissa, et voi valita näkökulmaa, josta maailmaa katselet. Itse allekirjoitan sen, että jos/kun  kipu ylittää sietorajan, on äärimmäisen vaikeaa edes ajatella mitään, saati muuttaa asioita positiiviseksi, mutta suurimmalta osaltaan, valinta on mahdollista tehdä, mutta se sitten myös pitää tehdä!

Viime aikoina minulla ja perheellä on ollut kaikenlaista hankaluutta ihan arkisissa asioissa ja tietysti se harmittaa. Mutta juuri silloin on erityisen tärkeää muistaa se, että oma asenne kuitenkin ratkaisee, miltä elämä tuntuu, miten sen koet.

Minulle on ystävillä ollut aina aika iso rooli elämässä. Olen pyrkinyt olemaan hyvä ystävä, johon voi aina luottaa ja sen seurauksena olen itsekin saanut todella ihania ja upeita ystäviä jotka ovat kulkeneet  rinnallani kaikenlaisissa tuulissa ja myräköissä ja jokaisen kokemuksen myötä, ystävyys on vahvistunut ja vahvistunut.

Näinä aikoina, kun korona on kaiken muun lisäksi sotkenut myös ystävien tapaamiset ja kaikenlaisen matkustelun jne. on, etenkin meille senioreille hyvin tärkeää että emme unohda pitää yhteyttä ystäviin ja sukulaisiin. Kaikilla meillä ei ole ketään, joka kysyy kuulumisia, soittaa, tai lähettää syntymäpäiväonnittelut postissa… opin tämän vanhempien ihmisten huomioimisen jo ihan lapsena omalta äidiltäni. Alkuun vähän naureskelin, että mitä ideaa on muistaa kortilla jotakin kaukana asuvaa mummoa tai pappaa, jonka olet tavannut viimeksi monta vuotta sitten… mutta mitä enemmän ikää on tullut, sen paremmin näen ympärilläni olevien ihmisten yksinäisyyden kirouksen… ja yritän huolehtia siitä, että ainakin minä pidän jonkinlaista yhteyttä niihin ystäviini, joiden tiedän olevan yksin.

Tänään oli yhden vanhan ystäväni vuoro täyttää 77v. Tiesin, että hän on jo pitkään sairastanut kaikenlaisia hankalia juttuja, jotka ovat sitoneet hänet entistä tiukemmin kotiin ja  kun sukukin on hyvin pieni, eikä omia lapsiakaan ole, avun saaminenkin on joskus kiven alla… olemme tunteneet pitkään, mutta tapaamiset ovat harventuneet ja harventuneet vuosien varrella. Silti ystävyys on edelleen hyvä ja lämmin. Olemme aina ymmärtäneet toisiamme puolesta sanasta. Tämä ystävyys on sillä laillakin mielenkiintoinen juttu, että tutustuimme aikuisina, yhdellä pitkällä internaattikurssilla ja  yhteys ja ystävyys on säilynyt. Edellisellä kerralla kun juteltiin, minullakaan ei ollut mitään mukavaa kerrottavaa, kun olin juuri kotiutunut isosta leikkauksesta ja toipuminen kompasteli milloin mitenkin ja lopputulos oli että hän itki ihan hillittömästi siellä toisessa päässä. Yritin sanoa, että ei ole mitään hätää, kaikki on nyt hyvin, mutta eihän hän sitä sitten uskonut. Niinpä ajattelin, että tänään, kun hänellä on merkkipäivä, minä soitan ja kerron kaikki hyvät kuulumiset jospa siitä sitten tulisi edes pikkuisen parempi mieli ja ainakin huoli väistyisi… moni muukin muisti hänen syntymäpäivänsä, kun linja oli pitkään varattu, mutta jossain vaiheessa yhteys sitten syntyi.  Ensimmäinen kysymys oli, miten sinä voit? - Siis huoli minun voinnistani oli päällimmäisensä!  Kun sitten kerroin, että kaikki on hyvin ja  kunto on jo aika hyvä ja unirytmikin alkaa palata normaaliin, niin, että eipä tässä mitään ihmeempää ole, tuli taas itku toisessa päässä.. Se kesti vaan hetken ja sitten tuli helpottunut huokaus: ” Paras syntymäpäivälahjani, nyt sain rauhan sisälleni, kun tiedän, että sinulla on kaikki ok.” - Kyllä veti hiljaiseksi… mutta se on niin tyypillistä hänelle, aina ajattelee ensin toista ja vasta sitten itseään!. Ja kaiken lisäksi hän on ainoa lapsi, joiden aina sanotaan olevan itsekeskeisiä ja hemmoteltuja!!! Mitähän kaikkea meille ihmisille onkaan syötetty muka totuuksina.. tunnen monta fantastista tyyppiä, jotka ovat olleet ainoita lapsia.

No, maailma on mitä on… emmehän me kovin paljoa pysty sitä muuttamaan. On siis parempi keskittyä muuttamaan itseään ja ajatteluaan positiiviseen suuntaan. Jos ei siihen pysty itse, ei sitä tee kukaan muukaan, joten kannattaa aina yrittää!

Olen vuosikausia tehnyt itselleni tavoitteita ja vaikka joskus jotain asiaa ei jaksa viedä aina loppuun asti, niin suurin osa asettamistani tavoitteista on kuitenkin toteutunut! Ja siitä olen oikeasti ylpeä.

Ai että mitäkö ne tavoitteet ovat olleet.? - Yleensä ne liittyvät tähän ystävä-teemaan jotenkin… muistan onnitella, muistan kysyä, mitä kuuluu… jos huomaan selvää avun tarvetta ja voin jotenkin auttaa, autan… eli yritän katsella asioita ystävien näkökulmasta ja reagoida sen mukaan, mihin omat mahdollisuudet riittävät. Ei siis mitenkään isoja tavoitteita ja siksi ne on helppo toteuttaa. Ja itselle tulee hyvä mieli, kun on voinut jollain tasolla olla läsnä ja auttaakin kenties.