22. joulu, 2020

Sauna puhdistaa mielen, sielun ja ruumiin

Suomalainen sauna on käsite. Se kuuluu meidän arkeemme ja huipentuu yleensä lauantai– tai perjantai-illan saunahetkeen. Silloin pestään viikon liat ja työhuolet pois ja kerätään voimia taas seuraavaan työviikkoon. Saunaan liittyy myös monenmoisia uskomuksia ja siitä, minkälainen sauna on hyvä sauna, on melkein yhtä monta mielipidettä kuin on saunojaakin.

Itse olen joskus naureskellut ulkomailla ollessani minkälaisia saunoja siellä näkee. Eniten minulla on tietenkin kokemuksia saunoista jenkeistä, jossa olen muutamassa saunassa käynyt. Yleispiirre niissä on ollut, että suomalainen ei voi sanoa niitä edes saunaksi. Ihan yleistä on, että lämpö niissä on sitä luokkaa, ettei hikeä saa pintaan mitenkään. Suomalainen sanoisi, että huonosti lämmitetty.. Ja meikäläistä puu-saunaa, siis puilla lämpiävää saunaa en ole missään nähnyt. Yleistä on sekin, että saunassa ei olla alasti. Ja se, mikä minua häiritsi useimmissa saunoissa, oli, että pesuhuoneet oli usein korvattu suihkulla uima-altaan läheisyydessä… No, jokainen tavallaan…

Minun saunastailaukseni oli melko pientä pintaremonttia. Hermostuin jossain vaiheessa siihen, että laudelaudat olivat poikittaiset ja niiden välissä oli parin sentin rako.  Istuminen oli jotenkin epämukavaa ja halusin, että laudelaudat olisivat pitkittäiset, eikä mitään senttien rakoja missään. Lisäksi halusin yleisilmeestä jotenkin ryhdikkäämmän. Tuumasta toiseen siis! Vahasin harmaalla saunavahalla lauteet ja istuinosan selkänojat. Ilme muuttui heti jämäkämmäksi. Se mikä meni pieleen oli, että osa lauteiden rakennepuista olikin käsitelty jollain aineella aikaisemmin ja se ei imenyt vahaa sisäänsä juuri ollenkaan, joten jouduin luopumaan rakenteiden vahaamisesta. Kun harmituksesta pääsin yli, ei se kuitenkaan paljoa häirinnyt. Ryhdistyminen oli kuitenkin tapahtunut jo lauteiden vahauksella. Lauteiden istuinosa päällystettiin leveillä, kuumakäsitellyillä haapalaudoilla, jotka jätin luonnonväriseksi… hiukan punertavaksi laudaksi. Lopuksi hankin vielä vähän saunatekstiilejä ja pari tervattua hahmoa ikkunalaudalle. Ne kuitenkin päätyivät lauteille, kun ikkunalauta olikin liian kapea näille hahmoille. Siihen päättyi tällä kerralla stailaus.  Pari pientä idea muhii vielä, mutta toteutan ne sitten kun ehdin taas katsella ympärilleni ”sillä silmällä”!

Olihan siinä työtä, mutta kyllä nyt kelpaa mennä joulusaunaan! Jos omalle työlle ei lasketa hintaa, stailaukselle tuli hintaa kaikenkaikkiaan aika tasan 350e. Se, mitä se tietysti toi tullessaan, oli, että nyt tekisi mieli pikkuisen kohentaa pesuhuoneenkin ilmettä… Mutta sitä en kuitenkaan nyt enää ennen joulua edes suunnittele, saati toteuta.

Saunaan liittyy myös paljon erilaisia uskomuksia ja jopa pientä huijausta. Nauroin aikoinani makeat naurut, kun työtoverini kertoi miten oli huijannut lapsia heidän ollessaan pieniä.  Minua ei oltu koskaan huijattu tällä asialla, mutta päätin, että tuo oli niin hauska juttu, että kokeilenpa minäkin.—Niinpä sitten seuraavalla kerralla, kun pojanpoikani oli mukanamme mökillä ja mentiin saunaan, kerroin nappulalle, että katsopa tuonne kiukaan päälle, näet siellä saunatontun. Se on siitä hauska tonttu, että sille pitää aina laulaa, kun tulee saunaan. Sillä tavalla se pysyy hyvällä mielellä ja hoitaa työnsä, saunan vartioinnin ja siivouksen mielellään. Poika katseli ruskeat silmät ympyräisinä kiukaalla istuvaa keraamista tonttua, jolla oli edessään pieni vesikippo ja kysyi: Minunko sille pitää laulaa? - Juu, kyllä, sinun, vastasin.

Mitä minun pitää laulaa ja missä? - Istu siihen lauteelle ja laula ihan mitä tahansa, tonttu tykkää ihan kaikesta musiikista. Minä istuin ylälauteella ja poika seuraavalla… mietti kuumeisesti mitä pitää laulaa… ajankohta oli keskikesä. Sitten alkoi laulu: ” Joulupuu on rakennettu, joulu on jo ovella…” Kaikki säkeistöt. Lujaa ja kuuluvalla äänellä. Minulla ei ylälauteella pokka meinannut pitää mitenkään, mutta sain kuin sainkin pidettyä sen. Ja sen jälkeen poika lauloi joka kerta, kun oltiin saunassa! - Tämä on varmasti yksi ihanimpia saunamuistoja, joka aina välillä pulpahtaa mieleen. Yhtenä iltana naureskeltiin pienellä porukalla tälle narutukselle ja toisetkin innostuivat kertomaan omia tenavien huijauksiaan ja aika hauskoja tilanteitahin muillakin oli kehkeytynyt... Joku kertoi, miten oli huijannut omaa tytärtään tämän ollessa pieni… ” Mökillä pihassa on koivu jonka juuressa on ikään kuin ovi kuoren kuviossa. Tyttö huomasi, että se muistutti ovea, jolloin hetkeäkään miettimättä kerroin hänelle, että se ON ovi. Se on Folke-tontun kotiovi. ” Siitä seurasi, että tyttö oli rakentanut Folke-tontulle pienen, aidatun pihan ja haravoi ja hoiti sitä niin kuin pihaa kuukuukin hoitaa… vei sinne joskus kukkia, marjoja jne.. ja ihmetteli, miksi ei koskaan näe sitä tonttua. Taas äiti säveltämään, että kun se tonttu on vähän ujo ja vähän pelkääkin pieniä lapsia, niin se uskaltaa näyttäytyä vain aikuisille… muutama vuosi meni mukavasi kesäleikin kanssa…

” Mutta kaikki huijaukset eivät aina mene ihan toivotulla tavalla, kertoi kolmas muistelija… ja kertoi, miten oli tytön ollessa 2v3kk ikäinen, huijannut tätä pienellä valkoisella valheella joka sai aikaan reaktion, jota kukaan ei ollut osannut ennakoida . ( Tyttö oli oppinut reilusti alle vuoden ikäisenä jo puhumaan ja osasi sanoa ongelmitta kaikki kirjaimetkin. Isot veljet puolestaan olivat useita vuosia vanhempia pikkusiskoaan, joka apinoi tietysti kaiken pojilta ja ulkona pihan lapsilta kuulemansa jutut)… siis, kun joulupukki oli käynyt ja tuonut lahjakasan lapsille, tämä äiti totesi tuolle kaksivuotiaalle: ”Ai niin, kuule, joulupukki otti mukaansa kaikki sinun tuttisi, kun olet jo iso tyttö, etkä enää  niitä tarvitse. Pukki vei ne Korvatunturin tonttuvauvoille, joten niitä ei kannata enää etsiä.” -  Tyttö oli hetken hiljaa ja totesi siten ” Onhan vi**umainen ukko!”

On siinä ollut tilannetta kerrakseen! Ja siitä seurasi, ettei joulupukkI  sen jälkeen enää koskaan näyttäytynyt tässä perheessä.  Nakkasi vaan lahjat kuusen alle  ihmisten ollessa saunassa tai ruokapöydässä… Kukaan ei halunnut ottaa sitä riskiä, että tyttö toisi esiin käsityksensä pukista.

Kaikki vanhemmat tietysti toivoisivat, ettei jälkikasvu koskaan omakuisi kiroilua kielenkäyttöönsä, mutta valitettavasti ipanat jossain vaiheessa kuitenkin oppivat kavereilta ja ties mistä kaikki tuhmat sanatkin, vaikka miten yritämme heitä niiltä suojata.—Niin tapahtui meilläkin, kun lapset olivat 4-5 vuotiaita.. Meillä kumpikaan ei osannut sanoa r-kirjainta, vaan se oli ”L”. Ja kun sitten kerran taas lapset tulivat kertomaan, että metsässä oli hirveän isoja ”mulkkuja”, minä korjasin : ”Siis muurahaisiako?”  ” Joo,” tuli kuin yhdestä suusta. Ja minä sitten selitin, että sovitaanko, että meillä ei puhuta murkuista, vaan muurahaisista. Lapset olivat hiukan ihmeissään, mutta se meni läpi ja meillä puhuttiin aina muurahaisista, kunnes kerran poika otti asian uudestaan puheeksi ja kysyi, miksi heidän pitää sanoa muulahainen, kun kaikki kaveritkin saavat lyhentää sanan. Selitin, että kun ei osaa vielä sanoa kaikkia kirjaimia oikein, ei saa käyttää sanoja, joiden merkitys muuttuu, kun kirjain muuttuu. Poika mietti tovin ja sanoi, että eihän me saada kiroillakaan, vaikka kaikki muut saavat.  Jolloin tein sitten emämunauksen kun sanoin, että niin, mutta jos ei osaa kirjaimia edes kunnolla, niin ei kyllä tarvitse kiroillakaan. Josta lapset riemastuivat… jos me opitaan sanomaan R-kirjain, niin sitten me saadaan sanoa ” pelkele”!  - en keskittynyt asiaan tarpeeksi ja ajattelin, että asia unohtuu pian. Niin ei valitettavasti käynyt. Ne vintiöt menivät jonnekin roskakatoksen taakse harjoittelemaan sitä R-kirjainta, eikä aikaakaan, kun oppivat pärisyttämään ärrän… sitten tultiin esittelemään taitoja äidille.. .Onneksi pahin kiroiluvaihe meni ohi muutamassa viikossa kun tilalle sattumalta tuli muutto ja kaveripiiri vaihtui kokonaan…

Nykyisin vanhemmat tuskin enää mitenkään saavat tässä asiassa ääntään kuuluville, kun tuntuu, että mediaa myöten kaikki kiroilevat ja meuhkaavat kuka mitenkin… Mutta nyt joulua vastaanottamaan! Ihanaa Joulua Sinulle!