5. tammi, 2021

Hieno aloitus vuodelle

 Eteläisinkin Suomi sai lumipeitteen vuoden vaihtuessa. Kaunista, ah niin kaunista on nyt kaikkialla. Lintuolkkarikin  näyttää kauniilta, puhtaalta pikku kylältä. Sinne ne jäivät kaikki pudonneet lehdet, joita mustarastaat kuopsuttelivat toiveenaan löytää vähän proteiinia ruokavalioonsa. Nyt niidenkin pitää tyytyä siihen, mitä me  ruokintapaikalle laitellaan… auringonkukansiemeniä, kuivattuja hedelmiä, rusinoita ja pähkinöitä ja joskus joku omenakin sinne päätyy. Tavallisesti piharuokintaan on jäänyt yksi mustarastaspariskunta. Muut ovat lähteneet etelämmäs talvea pakoon, mutta nyt paikalla on kymmenen mustarastaan parvi, joista rohkeimmat, tai nälkäisimmät, uskaltautuvat myös keittiön ikkunan edessä olevalle lintulaudalle syömään. Se ruokintalauta on 2-kerroksinen ja on aika hurjan näköistä, kun se heiluu joskus kolmenkin mustarastaan alla ja kaiken lisäksi siihen silloinkin mahtuu yleensä vielä muutama tintti hakemaan pikaruokaa… On kiva katsella, miten sopuisasti kaikki linnut lautaa käyttävät… ainoastaan sinitintit joskus vähän ärhentelevät muille. Muuten laudalla vallitsee ihan oma nokkimisjärjestyksensä: ensin tulevat tintit, sitten ovat vuorossa pikkuvarpuset ja niiden jälkeen tiklit. Jokainen lasj hallitsee lintulautaa aina pari-kolme minuuttia kerrallaan, sitten vuoro vaihtuu. Edellisten lisäksi mustarastaat, punatulkutja käpytikka tulevat ja menevät omia aikojaan muiden seassa. Harakat haluaisivat jaolle, mutta laudan sijainti ei sovi  harakalle, joka säntää pakoon pienenkin ylimääräisen liikkeen osuessa sen näköpiiriin. Varikset ovat lentäneet varmaan Viroon. Yhtään varista ei ole ainakaan kuukauteen näkynyt. Närhi on poikennut muutaman kerran  lintuolkkarin puskan vieressä olevilla lintulaudoilla ja harmaapäätikkakin pari kertaa, mutta kun niillä ei oikein ole mitään hyvää nakuteltavaa, niin pyrähtävät taas muualle.—Pitäisi varmaan mökiltä tai jostain katsella joku vähän isompi oksan karahka, jonka voisi kiinnittää vaikka ylimääräiseksi jääneeseen joulukuusenjalkaan, jos siitä löytyisi tikoillekin nakuteltavaa… ja  jos ei sitä, niin siitä saisi ehkä hyvän telineen talipalloille yms.  Joiden ripustelu olemattomiin oksiin  muodostaa tällä hetkellä lintuolkkarin pulmatilanteen.

 

Lumi pehmensi maiseman, mutta muutenkin vuoden alku oli minulle aika kiva:

Kuten tiedossa on, olen pitkin syksyä siivoillut taloa ja sen ylimääräisestä tavarasta eroon hankkiutumiseen kuuluu oleellisesti se, että kuikuilen  Tori.fi sivujen kysyntää aika tiiviisti. Siis etsin ostajia joillekin asioille, joista toivon pääseväni eroon fiksusti. Nyt osui silmään ilmoitus, jossa etsittiin kuvaa kuutista. Mietin, että mitähän varten sellaista kuvaa joku etsii… mieleeni tuli  huoneeni seinällä tillistelevä sekateknikka-työni:  Ainoako? Tein sen aikana, jolloin työpaikassani  ovi aukesi huomattava usein ulos päin. Siihen aikaan  oman yksikköni pomoksi tuli mies, jonka kanssa olin napit vastakkain oikein viimeisen päälle… hän rikkoi työsopimuslakia käyttämällä omissa sivubisneksissään minun tekemääni koulutusmateriaalia ja uhkasin viedä asian eteenpäin.. Oma pomoni vihelsi pelin poikki niin, että kaverin oli lopetettava se oma sivubisnes… ja kun tästä kaverista sitten tuli yksikön johtaja, hän halusi tietysti päästä minusta eroon, mutta ei uskaltanut sanoa minua irti vaan siirsi minut alas ajettavaan yksikköön niin, että  olin käytännössä yksin työpaikassani. Eikä minulla ollut oikeastaan mitään järkevää tekemistäkään. Ajatuksena tietysti oli, että irtisanoutuisin itse. Minä puolestani päätin, että sitä en tee. Enkä tehnyt. Kului vuosi ja sen jälkeen minut kutsuttiin uuteen tehtävään ja pääsin irti siitä omaa bisnestä harrastaneesta tyypistä ja sain takaisin itseluottamukseni  uuden tehtäväni aikana tehdyn huippuhyvän palautteen myötä… näissä tunnelmissa syntyi minun kuuttini joka silloin tillisteli minua työhuoneeni seinällä. Aika moni tarjoutui silloin ostamaan sen, kun pitivät sitä niin suloisena, mutta en myynyt… siinä työssä oli liikaa tunnetta mukana… Päätin sitten kysäistä, minkälaista kuvaa ilmoituksella haettiin ja mihin tarkoitukseen. Minulla oli nimittäin toinenkin kuutti jossain varastossa. Sain kuulla, että kuvaa tarvittiin päiväkotitoimintaan pienten ryhmätunnukseksi.  Lupasin tehdä siitä omasta kuutistani A3 kokoisen tulosteen, jonka  voisi tulla meiltä hakemaan. Kun sitten tapasimme, tapahtui jotain jännää… tuntui, kun olisimme aina tunteneet toisemme, vaikka en tiennyt hänestä mitään muuta kuin nimen. Kävimme Aitassani katselemassa muita töitäni. Sain sellaisen määrän ihasteluja ja kehuja koko aitasta , tunnelmasta ja töistä, etten varmaan koskaan ole saanut.– Kummasti tuli tunne, että kyllä näitä kaikkia hassujakin juttuja kuitenkin kannattaa tehdä… kun joku muukin niistä innostuu!  Antoi vähän lisäpuhtia tavarantyhjennysbuumiinkin! Joku on sanonut, ettei työt tekemällä lopu. Sekin on varmasti totta, mutta kun tekee, voi kuitenkin tuntea tyytyväisyyttä siitä, että on saanut jotain aikaiseksikin. Joten projekti ylimääräisten tavaroiden saneerauksesta jatkuu… jatkuu ja jatkuu… tavoite on, että kesään mennessä tämä on hanskattu niin, ettei isoja poistotarpeita enää ole. Toivoisin, että ensi kesä olisi oikea kesä… ihana ja lämmin… ja siihen mahtuisi iloa ja onnea, uintia ja ulkoilua… pihaa ja kauneutta… saahan sitä ihminen unelmoida! Ja pitääkin unelmoida. Jos ei ole unelmia, ei ole elämääkään. Toivonkin, että tämä alkanut vuosi toisi mukanaan paljon iloa ja unelmien toteutumisia meille kaikille. Sen verran raskas tuo mennyt vuosi on ollut, että joiltakin on jo usko parempaan hiipunut. Ei anneta periksi!  Olen vakuuttunut, että se kannattaa. Positiivinen asenne antaa sitä paitsi lisää voimia! Onnea ja iloa vuoteen 2021!