2. helmi, 2021

Koska pitää ruveta itsekkääksi?

 Helmikuu alkoi. Se tietää taas lisää valoa. Ihanaa. Pikku pakkanen on tehnyt lumitöistä mukavampaa, sanoi isäntäkin. Tosin sitä pakkastakaan ei nyt  tarvitsisi yli kylkien tulla, niin kuin nuo säätieteilijät vähän ennustelevat… Siperiasta terveisiä.

Elämässä tulee aina välillä vastaan erilaisia kriisejä, niin yhteiskunnassa kuin henkilökohtaisiakin. Nyt näyttää vahvasti siltä, että koko maailma on ennen kokemattomassa kriisissä ja itsellänikin on menossa jonkinlainen kriisinpoikanen, joka johtuu useiden tapahtumien summasta. - Sen siitä saa, kun on kiinnostunut vähän kaikesta…  seurasin muutaman vuoden ajan yhden vanhuksen taistelua iän tuomien ongelmien kanssa. Se opetti minulle, että pitää osata olla kiitollinen jokaisesta päivästä, jonka saa viettää edes suhteellisen terveenä niin fyysisesti kuin henkisestikin. Tämä tapaus antoi monimutkaisuudestaan ja muistisairauden mukanaan tuomista ikävistä asioista huolimatta minulle myös toivoa siitä, ettei tämä maailma ehkä kuitenkaan ole niin paha, kuin äkkiseltään näyttää… tämän vanhuksen läheiset nimittäin osoittivat koko loppuvaiheen ajan (useamman vuoden) käsittämättömän suurta rakkautta, huolehtimista ja välittämistä äidistään ja niillä monilla teoillaan osoittivat näin kiitollisuuttaan ja rakkauttaan elämänsä antajalle. Kysyin joskus, miten he jaksavat… sain vastauksen, että äitikin jaksoi rakastaa aina meitä, vaikka ei me aina niin helppoja oltu…  Näinhän se on. Äidin rakkaus on loputon...

Sitä asettaa aina ne lapset etusijalle, usein omien tarpeiden edelle. En tiedä, onko se luontaista vai kasvatuksen tuomaa, mutta näin oma ikäpolveni ja omat vanhempani ovat toimineet. Nyt kun ihmiset ovat  yleisesti ottaen aika itsekkäitä… ”mulle kaikki heti– ihmisiä”, pysähdyin miettimään omaa elettyä elämääni… yritin katsoa sitä monesta eri näkökulmasta ja väitin itselleni, että olen minäkin kuitenkin ollut aika itsekäs. - Joku ääni  ilkkui sisälläni: älä narraa, mietipäs uudestaan! Ja minähän mietin. Pakko oli myöntää, että kyllä varsinkin taloudellisissa asioissa lasten tarpeet ovat menneet omieni edelle… varsinkin niinä aikoina, kun rahat olivat tiukalla ja asunto- ym. Velat tahdittivat kaikkea kulutusta. - Ja silloin korkotasokin oli ihan toisenlainen kuin nyt. Vuosien varrella tuli myös mahdollisuuksia hankkia lisää omaisuutta. Ajatuksena oli silloin, että on sitten jotain, mitä myydä, kun jää eläkkeelle ja tulotaso romahtaa, ettei lasten tarvitse meitä elättää.

Nyt on tultu siihen tilanteeseen, että vähän toistakymmentä vuotta on jo eläkkeellä oltu ja erilaisten sairauksien kanssa on jouduttu taistelemaan milloin enemmän, milloin vähemmän, mutta tosiasia on, että hintataso kokonaisuudessaan on tänä aikana noussut niin huimasti, ettei  eläke enää riitä ylläpitämään toivottua elämisen tasoa. Eläkkeisiinhän ei juurikaan mitään korotuksia ole tullut koko eläkkeellä olo aikana, kiitos taitetun indeksin ja verotuksen nousun. Vielä vuosi sitten kuvittelin, että kun viisaasti elelee, eikä mitään turhaa osta, niin ei tässä mitään hätää ole. Sitten tuli sairaalamaksut  ja ylimääräiset lääkekulut jne.  Aika äkkiä tultiin tilanteeseen, että todellakaan, eläke ei riitä kaikkeen tarpeelliseen.

Nyt kyselen itseltäni, olisiko nyt aika heittäytyä itsekkääksi ja pistää omat tarpeet etusijalle elämässä? Selvää on, että omasta kodista en halua luopua. Tämä talo on yksi elämäni parhaista ratkaisuista. Haluan elää täällä niin kauan kun se suinkin on mahdollista.. .eli  onko nyt tullut aika myydä pois jotain, jolla voi sitten ostaa tänne palveluita sitä mukaa, kun ei itse jaksa enää kaikkea tehdä… isohan tämä talo on kahdelle ihmiselle ja koiralle, mutta täällä on hyvä olla, joka suhteessa. Mutta ikää tulee joka päivä lisää molemmille ja voimat vähenevät ja tahti hidastuu, haluamme tai emme. Kaiken lisäksi ikä tekee välillä kepposia tekemisissäkin… joku päivä sitten sanoin isännälle, että palovaroittimen patteri piippaa, ota se pois, etten herää yöllä siihen. Isäntä haki raput ja kiipesi irrottamaan patteria. En seurannut asiaa sen enempää, olin keskittynyt johonkin muuhun. Hän totesi, että pistän nämä patterit tuohon eteisen pöydälle, niin muistetaan ostaa uudet. Pikkuisen särähti korvaan ” nämä patterit” - Mielestäni palovaroittimessa oli vain yksi sellainen kantikas patteri. Unohdin koko asian. Kunnes tuli ilta, ja taas kuului ikävä kimeä piippaus. Menin aulaan ja ihmettelin, mistä ihmeestä tuo ääni nyt tulee, kun palovaroittimessa ei ole edes patteria!? Piippaus loppui ja menin nukkumaan. Ehdin juuri ja juuri vaipua uneen, kun piippaus herätti minut. Pomppasi ylös ja menin taas aulaan ihmettelemään, koira kintereillä. Nyt näin, miten palovaroittimessa lamppu välähteli… piippausta ei enää kuulunut ja menin takaisin nukkumaan. Aamulla totesin isännälle, että kiipeäpäs katsomaan, mihin tuonne palovaroittimeen on jäänyt vielä joku patteri, kun se edelleen ääntelee.

No, isäntähän kiipesi… ovikellon kimppuun! Katsoin silmät pyöreinä, että miksi sinä ovikelloa menet tutkimaan?! - Hän ei ollut huomannut koko palovaroitinta, vaan oli ottanut patterit pois ovikellosta!!! No ilmankos se ”patterit” särähti korvaan!! Tästä mokasta seurasi kuitenkin enemmänkin riesaa: ovikello oli hukannut pari päivää patterittomana ollessaan hälytyskoodin ja vaikka siihen ostettiin uudet patterit, se ei enää suostunut toimimaan… meillähän ei tietenkään ollut siihen mitään ohjetta. Joten piti ostaa uusi ovikello!  Tai oikeastaan vielä kaksi kun halusin  takaoveen erilaisen soittoäänen. No, nyt on toinen, pääoven ovikello asennettu , toinen saa vielä vähän odottaa, että muilta kiireiltäni joudan. Palovaroitin saa patterinsa, kun seuraavan kerran kauppaan mennään.

Mitä opimme tästä? - Joskus vanheneminen tuo mukanaan yllätyksiä !

Minut paremmin tuntevat tietävät, etten yleensä pitkään näissä erilaisissa kriisitilanteissa köllöttele, vaan tavalla tai toisella aikaansaan jonkunlaisen päätöksen ja toimintatavan ja sitten mennään taas eteenpäin valittua tietä, joten veikkaan, että ennen seuraavaa tiistaita suunta on selvä, mikä se sitten onkin. Pistin jo sunnuntaina ”aivot narikkaan”, eli en suostunut ajattelemaan oikein mitään, keskityin kaikenlaiseen hömppään ja nukuin pitkä päiväunet jne. Ja kyllä se auttoi siihen, että illalla oli jo kasassa läjä vaihtoehtoisia suunnitelmia, joten kyllä tästäkin kriisinpoikasesta selvitään! Hyvää Runebergin päivää kaikille perjantaina. Älkää syökö liikaa torttuja!