30. maalis, 2021

Olihan sairaalareissu!

Lauantaina, kun oli tosi hieno , keväinen ilma ja taivas hohti kirkkaan sinisenä, istuskelin huoneessani lueskelemassa jotain puutarhalehteä. Katselin, miten lintuolkkariin oli tullut peipponen ja sepelkyyhky ja lumen alle jäänyt piha heitti lumipeitettään vauhdilla pois, niin, että kottaraiset ja mustarastaan pääsivät jo innolla kuopsuttamamaan maata,  nousin ylös ja menin katsomaan, mitä mies puuhaili. Ajatuksena, että voisimme käydä hakemassa Nikkilästä puutarhalta vähän narsisseja terassille ja ehkä jonkun pienen pääsiäisen näköisen kukan sisällekin. Isäntä veteli hirsiä ja minä häiriköimään: ” Ajattelitko nukkua koko päivän, vai voisimmeko tehdä jotain?” Mies pomppasi ylös kuin vieterinukke… hän on aina valmis, kun puhutaan johonkin lähtemisestä.  Yritin jatkaa, että puutarhalle…. Mutta yks kaks en osannutkaan sanoa mitään, mongersin vaan jotain ihan käsittämätöntä.  Tajusin, että nyt ei kaikki ole kunnossa ja menin muutamalla harppauksella keittiön pöydän viereen tuolille istumaan. Pöydällä oli puolentoista litran siideripullon jämät ja ajattelin hörpätä sen. Otin pullon käteeni… se alkoi leijailemaan pöydän yläpuolella, enkä saanut sitä kiinni. Se putosi lattialle.. Isäntä  nosti sen ylös ja avasi korkin, en onnistut kaatamaan sitä lasiin. Tässä vaiheessa nappasin puhelimeni käteen… se putosi lattialle. Isäntä nosti sen ylös ja kysyi, ” Mikä sulla oikein on? Voinks mä auttaa jotenkin?” Kaiken tahdonvoimani ponnistaen onnistuin muodostamaan sanan ” Ei” Nousin ylös ja taas puhelin putosi kädestäni ja isäntä nosti sen ylös. Minä otin tukea isännän olkapäästä ja hän taluttí minut aulan nojatuoliin istumaan. Ja antoi puhelimeni syliini.—”Lähdenkö viemään sinut lääkäriin?”  - Taas sai sanottua: ”Ei”. Mietin kuumeisesti, miten pystyisin naputtelemaan tyttären numeron puhelimella ...tapailin puhelimen pinkoodia, ja yks kaks se onnistuikin ihan niin kuin ennenkin. Soitin tytölle ja kerroin, mitä oli tapahtunut. Hän oli ihan kauhuissaan ja totesi, että soita heti ambulanssi jos tuo on aivoinfarktin alkua, siinä on vaan par tuntia aikaa antaa liuotushoitoa. Jos et sinä soita, minä soitan!

Mietin ehkä viisi minuuttia ja sitten soitin hätäkeskukseen. Virkailija sanoi, että lähettää ambulanssin katomaan, mikä on tilanne. Se ei tulisi kiireellisenä, ellen soita, että tilanne on pahentunut.

Hetken päästä ambulanssista soitettiin ja haastateltiin minua tilanteesta. Noin 25 minuutin päästä ambulanssi oli pihassa ja jutustelu jatkui. Sitten sanoivat, että kengät jalkaan, takki ja puhein mukaan. Muuta et saa ottaa ja sitten mennään!

Siinä minä seisoin keskellä eteisen lattiaa ja vänkäsin, että otan vaan pienen henkilökohtaisia juttuja sisältävän kassin, jonka olen vahingosta viisastuneena pakannut valmiiksi niin, että jos pitää äkkiä lähteä, se on selviytymispaketti muutamaksi päiväksi. -Siinä olisi ollut hygieniatuotteet, kalsarit ja sisätossut, tabletti ja laturi, ei muuta. Ei onnistunut. Hoitaja ilmoitti, että niillä on taipumus hävitä, joten ei mitään! No, ei kun ei. Menoksi sitten vaan!

Matkalla kyseltiin kaikenlaisia asioita, terveyteen ym liittyen. Porvoossa meitä osattiin päivystyksessä jo odottaa ja minulle oli varattu jo oma tila ja sänky.

Pari hoitajaa pyöri ympärillä ja sitten tuli lääkäri, joka kyseli tilanteesta ja oireista lisää, Hän sanoi, että verikokeiden jälkeen menen tomografikuvaukseen, Pääni ja sen verenkierto olí tärkeää  tsekata pian. Kuvat lähetettiin Meilahteen lausunnolle, koska Porvoossa ei ollut päivystävää neurologia. Odotettiin ja odotettiin… parin tunnin päästä tuli lausunto ja seuraava kuvausohje: nyt haluttiin kuvata kaulan verenkierto. Taas pari tuntia odottelua… illalla yhdeksän pinnassa lääkäri tuli sanomaan, että haluavat siirtää minut sydämen digitaaliseen seurantaan ainakin vuorokaudeksi… Yritin sanoa, että en halua jäädä sisään… ja lupasin palata seuraavana päivänä tai maanantaina, ihan miten vaan… Ei sopinut. Osastolle vaan! Mukaan laittoi tuo lääkärin ketale vielä lappusen, jossa sanottiin, että minun pitää olla täydellisessä vuodelevossa! Pienen kinuamisen jälkeen suostuivat siihen, että saan käydä vessassa itse.

Osastolla sain oman huoneen.  Ja luvan ottaa maskin pois naamalta. Hiukan helpotti olotilaa. Vuoron vaihto oli melkein heti ja joku hoitaja kiirehti vaan äkkiä kiinnittämään minut siihen sydämenseuranta laitteeseen, ennen kotiin lähtöään, ettei yövuorolaisen tarvitse heti kiirehtiä sitä tekemään. Minulle oli sitä ennen tuotu päivän ainoa !ateria: pala paahtoleipää, jossa oli kaksi siivua kinttua ja kolme kurkkusiivua ja lasi maitoa sekä viilipurkillinen kevytviiliä ja kannullinen sekamehua. Yritin nälissäni saada syötyä pian iltapalan, mutta ei oikein onnistunut, kun samaan aikaa hoitaja kaiveli ihosta paljaita kohtia kiinnittääkseen  muovilätkiä, joihin sen mittauslaitteen piuhat kiinnitettiin...5-6 läpykkää ympäri kroppaa ja itse laite pussissa kaulaani roikkumaan. Sain ateriani syötyä  kymmenen pinnassa illalla! Ei nälkä tietenkään lähtenyt, mutta olihan se tyhjää parempaa ja  kieltämättä nesteen saaminen juotavaksi tuntui tosi hyvältä, kun oli ollut yli 10 tuntia saamatta suuhunsa yhtään mitään.

Siinä makoillessa meni sitten koko sunnuntai. Katon ilmastointilaitteen (?) reiät tulivat tutuiksi ja juuri muuta katseltavaa ei ollutkaan. Sunnuntain yllätys oli, että koko henkilökunta oli mustaakin mustempia naisia. Kaikki olivat kyllä ihan mukavia ja suurimmalta osaltaan aika hyvin suomea puhuvia, auttavaisia ja mukavia, ja varsin ammattitaitoisiakin, ainakin näin maallikon kuvakulmasta asiaa tarkastellen joten  ei mitään valittamista. Sunnuntai oli hiljainen päivä tapahtumien osalta. Virolainen labrahoitaja kävi nappaamassa 8 tuubillista verta, siinä kaikki.  Ruoka oli vaatimattomasta ulkonäöstään huolimatta todella hyvän makuista… aamupuuroa ei kuulemma sunnuntaisin saanut, joten  sain taas purkin viiliä teeni ja yhden leipäpalan kanssa, lounas oli pala seitiä jossain kastikkeessa, joka oli ihan hyvän makuista,  lisänä perunamuusia ja maissia, Päivällisenä oli lihakeitto, jota en erityisesti rakasta, mutta pakko on sanoa, että se maistui todella hyvältä ja lihapalat olivat mukavan pieniä ja ennen kaikkea tosi mureita. Utelin, mistä ruoka tulee ja hoitaja kertoi, että sairaalalla on oma keittiö ja etenkin viikonloppuisin ruoka on aina tosi hyvää, kun ihmisiä on vähemmän ja keittiöllä on aikaa tehdä ruokaa paremmin… Eli olihan suuri ero verrattuna Meikun ruokakokemuksiini!

Sunnuntai-iltana hoitaja kertoi minulle seuraavan päivän ohjelmaa ja sanoi, että  lääkärikierrolle on tulossa mukaan neurologi, jossa on vielä oma spesiaaliala ja kokemus,jolloin kaikkien kuvien tulokset varmaan minullekin kerrotaan,

Yöt olivat ikäviä… juuri kun olin päässyt uneen se himputin laite alkoi vaatimaan huomiota ja hoitajia juoksi milloin vaihtamassa sen asentoa tai uusimassa jotain läpykkää. Sunnuntaina muutaman kerran pari hoitaja ryntäsi sisään vauhdilla– kun systeemi väitti, ettei minulla ole pulssia ollenkaan….

No, arki tuli ja lääkärikierto alkoi. Sovittiin hoitajien kanssa, että pääsen pesulle heti sen jälkeen, ettei käy niin, että ollaan niissä puuhissa silloin, kun  pitäisi olla kuuntelemassa tuloksia.

Sisään astui nainen, joka tuli sänkyni viereen kertoen samalla olevansa neurologi ja halunneensa tulla haastattelemaan minua, kun kuuli, minkälaisia ongelmia on ollut Hän kyseli hyvin tarkkaan tilanteesta, missä tämä puheen puuroutuminen oli tapahtunut ja kertasi myös kesäisen, vähän samantapaisen tilanteen  joka sattui leikkaukseni jälkeen Meikussa juuri kun minun piti päästä juhannukseksi kotiin.  Melko pitkän jutustelun jälkeen hän sitten totesi, että kuultuaan asiasta, oli halunnut tulla tapaamaan minua, koska missään aivokuvissa tai muuallakaan ei näy mitään merkkiä aivoinfarktista tai mistään muustakaan ongelmasta ja  sydämen toiminta ja kaikki on hyvin tasaista ja hyvää ja nyt hän voi sitten todeta, että ei tässä ole ollenkaan kyse mistään aivotoiminnan häiriöstä, vaan minulla on ilmeisesti nuoruudessani ollut hyvinkin voimakkaita migreenikohtauksia  ja tämä on myös eräänlainen migreenikohtaus sillä erolla entiseen, että päänsärky puuttuu. Ja tämä ilmiö on eräänlainen migreenin aura, joka hetkeksi sekoittaa puheen, mutta vain hetkeksi. Hän kysyi, tiesinkö ja olinko kokenut migreeniauran silloin pahoina migreeniaikoina.—Toki tiesin, mistä oli kyse, kyllä ne sahalaidat ja muut näköhäiriöt silloin ehtivät moneen kertaan tulla tutuiksi pahimpina aikoina. Eli, summa summarum, se oli vain migreenikohtaus! - Nainen ikäisekseen hyvässä kunnossa ja voisin saman tien lähteä kotiin ja ottaa häneen yhteyttä, jos näitä auroja alkaa esiintyä useammin, kuin puolen vuoden välein. Siinä vaiheessa sitten haetaan asiaan estolääkitys….  Ei tarvitse olla huolissaan… ei aiheuta ongelmaa edes auton ratissa! Koska tajunta ja asioiden kokonaishallinta on kuitenkin ihan kunnossa!  Totesi vielä lähteissään, että anteeksi nyt, että ollaan pidetty sinua vankina täällä monta päivää.

Olo oli helpottunut, totta kai. Tilanne oli jotenkin absurdi, mutta  sitten ajattelin, että ok, sain kuitenkin paitsi perusteellisen tutkimuksen tilastani ja lisäksi todella perusteellisen oppinunnin  siitä, miten tämä aura-tilanne ja aivoinfarktin oireet eroavat toisistaan. Nyt tiedän, että jos puheen puuroutumisen lisäksi toinen puoli on halvaantunut, suupieli roikkuu ja sylkeä erittyy tahattomasti, päätä särkee ja tai oksettaa, toisen puolen raajat eivät toimi… silloin pitää soittaa ambulanssi...Siis vaikka tilanne voi äkkiseltään näyttää pahalta, kannattaa ennen hätäkeskukseen soittamista tarkistaa nuo muut oireet, jos niitä on, on kiire, mutta jos muut oireet puuttuvat, kannattaa odotella hetki, että aura menee ohi!

Tämä asia ei varmasti ole mitenkään yleisessä tiedossa, kun enempää ambulanssin henkilökunta koin kukaan päivystävistä lääkäreistä tai hoitajista ei osannut epäillä, ettei kyse olisikaan aivoverenkierron häiriöstä!

No, nyt sinäkin tiedät! Ehkä tämäkin tieto leviää vähitellen… vaikkei meidän tavisten tarvitse diagnooseja edes yrittää tehdä, voi joskus olla hyvä tietää joku asia tarkemmin, niin vältytään ylimääräisiltä kustannuksilta , tutkimuksilta ja ennen kaikkea huolelta omasta tai läheisen tilasta.

Ja nyt sitten Pääsiäisen viettoon! Nautitaan keväästä ja kaikesta mukavasta, mitä kuitenkin voimme koronasta huolimatta tehdä. Pienistä onnenhippusista tämä elämän kulku kuitenkin muodostuu…. minä ajattelin keskittyä seurailemaan, koska se västäräkki ilmestyy pihapiiriin… se on niin söpö pystön heiluttaja… pieni ja vikkelä. Pirteä lintu. Siitä voi helposti saada itselleenkin ylimääräisen annoksen pirteyttä !