4. touko, 2021

Kuka määrittelee minun arvoni?

Suomen ja koko maailman arvomaailmat ovat sekaisin. Ne on sekoitettu ihan tarkoituksella. Syyllisiä on useita. Kaikilla heillä on oma tarkoituksensa ja ideologiansa, miksi näin on haluttu tehdä. Joskus tarkoitus on alkujaan ollut ehkä hyvä ja ihmisten välistä tasa-arvoa edistävää, mutta sitä se ei ole ollut enää vuosiin. Nyt mennään puhtaasti oma etu ja kaverin etu edellä, ihan sama, mitä joku toinen tai toiset asioista ajattelevat.

Olen niin lopen kyllästynyt ja vihainen siitä, että oikeita arvoja ei enää ole…. Kaikki määritellään uudestaan aina kun siihen on jonkinlainen mahdollisuus… ja jos sitä ei näyttäisi olevan , niin joku kyllä varsin pian saa aikaan ihan uuden näkökulman asioihin…

Lähdetään siitä, että meillä Suomessa on perinteisesti ollut uskonvapaus.  Kyllä meille koulussa kerrottiin ja itsekin luettiin että maailmassa on paljon erilaisia uskontoja, joista meitä lähinnä olevissa maissa tunnustettiin evankelisluterilaista, ortodoksista tai katolista uskontoa.   Sitten  kun maailma avautui enemmän  ja  Suomeenkin tuli ensimmäiset mustaakin mustemmat rauhanfestivaaleihin osallistujat , myös suomalaiset nuoret tytöt näkivät, toisenlaista käytöstä ja tapoja…. Mutta ne omat vakaat arvot määrittelivät arvon näille ulkomaalaisillekin. Ei siinä mitään taistelua tarvittu. Ihmiset hyväksyttiin sellaisina kuin olivat.

Sitten koitti aika, jolloin toisten  ihmisten tasa-arvo oli parempi kuin toisten. Ja tässä rytäkässä sitten uskonnonvapauskin arvottettiin uudestaan niin, että suomalainen ei saanut uskoa Suomessa evankelis-luterilaiseen kirkkoon, eikä tunnustaa sen keskeistä sanomaa omaksi uskonnokseen. Ev.lut kirkon arvomaailman määrittelikin uskoon kuulumaton ateisti ja kristittyjä vainoava muslimiveljeskunta imaameineen. Millä perusteella? Samalla systeemillä saatiin oikeusoppineet hiljenemään Suomen oikeuslaitoksen yhdestä kulmakivestä: lapsiavioliitoista, joita suomalainen yhteiskunta on aina pitänyt ehdottomasti kiellettynä asiana. Tänään voi mediassa nähdä lähes päivittäin kuvia pienistä, kauniisti puetuista , itkusilmäisistä tytöistä, joita kymmeniä vuosia häntä vanhempi mies taluttelee avioliiton onnen satamaan… Voin pahoin!

Aika korkealle arvoasteikossamme on pitkään yltänyt myös isänmaan takia henkensä antaneet sotilaat, joiden kunnioittaminen näyttää nykyisin olevan kiellettyjen arvojen listalla sekin.—Jos puolustat isänmaallisuutta, sinuun isketään pilkka-kirves: ”Natsi”! - Mielestäni näillä kahdella asialla ei ole mitään tekemistä keskenään!

Ns. vihreä ajattelu lähti liikkeelle ehkä kauniista ajatuksesta, luonnonsuojelusta, mutta se lipsahti väärille raiteille jo heti alkuun, kun sen kannattajat sekoittivat siihen omat arvonsa, joilla ei ollut järjen ja edes egologisuuden kanssa mitään tekemistä. Kaiken lisäksi poliittiseksi ideologiaksi muuntunutta arvomaailmaa alettiinn syöttää tietoisesti maan kasvatuksen ja opetuksen keskeisiksi, ainoiksi hyväksytyiksi arvoiksi, jolloin sitä alettiin syöttää niin kasvattajille, kuin kasvatettavillekin ainoana oikeana, hyväksyttynä arvona.—Kenen luvalla ja oikeudella? Samassa yhteydessä sodanjälkeisiä sukupolvia alettiin syyllistää luonnon pilaamisesta, ellei peräti tuhoamisesta! Tällä syyllistämisellä arvotettiin suurten ikäluokkien arvot kaiken arvostelun alapuolelle.—Me kuitenkin korjasimme rikki menneet koneet, me teimme työtä vuorotta yhteiskunnan nostamiseksi sodasta, me emme ostelleet merkkivaatteita, me korjasimme vanhat ja käytimme uudestaan…

Viimeisin hullutus arvomarkkinoille syötettiin, kun ihmisten piti saada olla, ei miehiä, ei naisia, ei tyttöjä, ei poikia, vaan jotain  muuta sukupuolta., jonka jälkeen  yksistään televisio-ohjelmiin ympättiin pakko-homo tai bi-seksuaali, jolle piti varata oikeus olla osana suomalaista maailmankuvaa… sillä seurauksella, ettei televisiosta viitsinyt enää katsoa juuri mitään.

Viimeaikojen poliittisia tapahtumia edes hiukan seuraava ihminen on saanut seurata aitiopaikalta, miten demokratian määrittäminen on kiepsahtanut päälaelleen: Meillä järjestetään demokraattiset vaalit. Ollaan lopputuloksen oikeellisuudesta sitten mitä mieltä tahansa, joku monista puolueista nousee vaalivoittajaksi. Viimeksi vaalivoittoon ylsi Demarit. Se muodosti hävinneiden puolueiden kanssa hallituksen, jonka johdossa ay-aktiivina tunnetuksi tullut puheenjohtaja tarttui pääministerinsalkkuun, kuin hukkuva oljenkorteen, mutta sekosi puheissaan ja tekemisissään niin lahjakkaasti, että joutui nurkkaan ahdistettuna jättämään unelmapestinsä untuvikon käsiin.  Vaihdoksen yhteydessä ei kuitenkaan vaihdettu hallituskumppaneita, vaan kaikki rökäletappion vaaleissa saavuttaneet surkimukset halusivat nyt auttaa demareita kohti vihervasemmistolaista politiikkaa, jossa jokainen on kateellinen jokaiselle, joka istuu pikkuisenkin paremmalla oksalla kuin itse ja jossa kaikki arvot määrittyvät ideologisen höpötyksen unenomaisista näyistä siitä, miten Suomi-neito pelastaa koko kamalan maailman hirveiltä tuhoilta, lihansyönniltä ja  ilmaston lämpenemiseltä!

Kun hallitus piti nk. Puoliväliriihtään seitsemän päivää, ei dramatiikkaa asiasta puuttunut.  Spekuloitiin jo vahvasti hallituksen hajoamista ja uusia vaalejakin. Mutta eihän noilla surkimuksilla riittänyt edes siihen kantti! - Mukamas kansan etu toteutettiin tällä joustolla! - Ei toteutettu! Siinä tehtiin uudelleenmääritys demokratiasta!  Siinä määriteltiin, miten suomalainen demokratia toimii! - Jokainen häviäjä onkin voittaja, joka palkitaan hallituspaikalla ja kovalla palkalla. Demokratia jakaa kaikille kaiken! Paitsi voittajille. Heidän kuuluu hävetä mielipiteitään ja pitää ne visusti omanaan, muuten on vaarana saada syyte kiihotuksesta kansanryhmää vastaan...

Henkilökohtaisesti olen todella, todella loukkaantunut siitä, miten  maan johto, varsin olemattomalla elämänkokemuksellaan ja tietotaidoillaan  on ilman minun lupaani määritellyt minun arvomaailmani itselleni täysin sopimattomaksi, minulle ja kansalle vahingolliseksi ja yksilönvapauttani, mielipidevapauttani ja oikeuksiani loukkaavaksi. Kaiken lisäksi tämä arvottajaporukka on arvioinut minut, ja muut kanssani samaa mieltä olevat kansalaiset idioottiakin tyhmemmiksi yksilöiksi!

En ole Räsäsen fani, mutta mielestäni hänellä on oikeus harjoittaa omaa uskontoaan ja oikeus sanoa mielipiteensä asiasta kuin asiasta. Samanlainen oikeus olla oma itsensä pitää olla eri seksuaalisilla suuntauksilla ja vamman tai jonkun muun takia erilaisella ihmisellä. Siis hyvänen aika, kaikkihan me olemme erilaisia...meidän kuuluukin olla erilaisia. Ei siinä ole mitään ihmeellista! Kun siitä ei tehdä sitä joidenkin hörhöjen korvienvälissä!

Sananvapaus pitää olla jokaisella kansalaisella omassa maassaan ja omassa asiassaan!

Ihminen , jokainen, niin sinä, kuin minä, olemme yhtä arvokkaita. Jokainen eläin ansaitsee paikkansa luonnon kiertokulussa…

Ei ole ihminen toista parempi!

On aika palata juurille! On aika tunnistaa ja tunnustaa todelliset arvomme ja toimia niiden mukaisesti!