10. elo, 2021

Öisiä ajatuksia

Sen siitä saa, kun nukkuu yöllä hyvin ja herättyään aamulla kääntää vaan kylkeä ja jatkaa unia, käväisee aamupalalla ja jatkaa taas nukkumista. Vääntäytyy sitten iltapäivällä väkisin pystyasentoon ja väsää ruokaa, syö sen ja sitten selailee tylsistyneenä somea. Pistää ajoissa saunan lämpiämään ja hemmottelee itseään lämmöllä ja lopuksi vielä istuskelee pyyheliinaan kääriytyneenä takaterassilla katselemassa, miten ruoho kasvaa sateen jälkeen vauhdilla… ei sitten pidä ihmetellä, ettei yöllä nukuta!  Parin tunnin unen jälkeen heräsin sateen ropinaan, tai paremminkin rännien meteliin. Vähän aikaa ihmeteltyäni totesin, että turha yrittää väkisin nukkua, ja nousin ylös. Koira katseli vähän ihmeissään ja kehotin sitä menemään vielä nukkumaan. Kilttinä koirana ja täysin tietämättömänä syntymäpäivästään, se painautui takan eteen, kylmälle kivialustalle ja oli hetken päästä umpiunessa.

Minä mietin elämän kummallisia polkuja… joku asia aina laukaisee muistista pintaan jotain, jonka olet kauan sitten jo unohtanut… nyt sellainen asia oli eilinen iltiksen tms. artikkeli Aarre Kare´nin kuolemasta… hän oli ex-työtoverini veli, ja aikanaan seurailin hänen elämäänsä tämän sisaren kautta. Heillä oli hyvin läheiset välit ja sisar huolehti monesta veljensä asiasta silloin, kun tämä oli maailmalla joskus pitkiäkin aikoja. Ja jossain vaiheessa, kun Aarre oli muuttamassa pysyvästi Pariisista takaisin Helsinkiin, sisko halusi kunnostaa veljen asuntoa  ja me, isännän kanssa autoimme häntä pienessä pintaremontissa, tapetoinnissa ja ikkunapokien ja –laudan maalaamisessa. Se remontti jäi mieleen ehkä siksi, että  juuri, kun oltiin luvattu laittaa tapetit asuntoon, muutamaa päivää ennen Aarren kotiinpaluuta, isäntä leikkasi kotona lauantaina aitapensasta ja osui leikkurilla ampiaispesään ja se tietysti aiheutti hyökkäyksen niin, että isännän käsivarsi oli hetken päästä turvoksissa kuin tukki. Ja oli taatusti myös kipeä! Eikä siihen aikaan vielä tunnettu antihistamiinien vaikutusta yms. Eikä kenellekään tullut edes mieleen mennä lääkäriin... Suomalainen sisu ei kuitenkaan antanut periksi laistaa tapetinvedosta seuraavana päivänä, vaan homma hoidettiin sovitulla tavalla ja Aarre pääsi heti palattuaan asettumaan taloksi. -Sisar on kuollut kauan sitten, joten Aarrekaan ei ole mielessä mitenkään enää pyörinyt, kunnes nyt sitten  tämä uutinen palautti mieleen kaiken tämän. R.I.P.

Hain jääkaapista mehutölkin ja siemailin siinä sadetta kuunnellessa lasillinen mehua.  Katse kulki tölkin tekstissä… siinä kerrottiin ensin suomeksi, sitten viroksi, mitä mehu sisälsi. Päästyäni vironkieliseen osaan, oli pakko nauraa: olin juuri tuhonnut lasillinen maasika-viinamarja-mehua! (Mansikka-rypäle– mehua) Olen joskus ennenkin naureskellut noille vironkielisille sanoille ja ajatellut, että olisi kiva osata viron kieltä. Ongelma on vaan siinä, että en ole mitenkään vannoutunut Vironkävijä, paremminkin päinvastoin, joten käytännön harjoittelu jäisi aika puutteelliseksi. Ei minulla ole mitään virolaisia vastaan, mutta ne risteilyt eivät sovi minun maailmaani. En jaksa katsella kännisiä ihmisiä kaljalasteineen ja  kuunnella humalaisten,usein suomalaisten,jorinoita… se jos mikä, on ajan haaskausta.

Naureskelusta tuli mieleeni, että olen joskus naureskellut ihmisille, jotka kertovat käyvänsä öisin syömässä jääkaapilla. En ikinä ole ymmärtänyt asian ydintä. Nuorempana en koskaan käynyt jääkaapilla yöllä. Miksi olisin käynyt? Minähän nukuin yöllä! Nyt vanhemmiten käyn joskus ottamassa jääkaapista jotain juotavaa, mutta sekin rajoittuu yleensä lasilliseen mehua tai vettä. Ja lasi on vain 1,5 dl vetoinen eli käytännössä voin hörppiä reilun desin  nestettä. Mutta tänään yllätin itseni keittiöstä puoli kolmen aikaan yöllä! Ja mitä siellä tein? - Keitin  vettä,  kaadoin  kuppiin pussillisen Irish Cream Latte-jauhetta ja täytin loput kupista kuumalla vedellä! Sen jälkeen  pistin hapankorpun päälle maksapasteijaa ja muutaman maustekurkkupalan. Yöpalani oli valmis! - Eikä yhtään naurattanut. Himputti , tässähän joutuu pian nauramaan itselleen! No, eihän se ole ensimmäinen kerta, joten  antaa mennä, kun on alamäki!

Alamäkeähän tämä vanheneminenkin on. Toisilla sen on hitaampaa, toisilla varsinainen liukumäki. Siihen, että vuoroin on nousuja ja toisinaan laskuja, joutuu useimmat ihmiset elon virrassa tottumaan, mutta siihen, että montusta ei enää noin vaan noustakaan, on tosi vaikeaa tottua. Se mieli, kun kuitenkin monella on vielä niin nuori ja niin kaunis…

Minulla on elämässä ollut onnea  enemmän kuin toisilla… minulla on kaiken ikäisiä ystäviä, ei pelkästään omaikäisiäni. Se on asia, joka on korvaamaton juttu. Sitä ei tule ajatelleeksi useinkaan, mutta sen arvon alkaa ymmärtää viimeistään silloin, kun itse alkaa ikääntyä. Jos minulla ei olisi itseäni 10-20 vuotta vanhempia ystäviä, en varmasti osaisi suhtautua omaan vanhenemiseen rennosti. En  myöskään ymmärtäisi sitä virran hidastumista, mikä on väistämätöntä, kun ikää tulee lisää. Jos taas minulla ei olisi itseäni 10-20 vuotta nuorempia ystäviä, en  pysyisi mukana tässä elämänvirrassa, jossa kaikki asiat muuttuvat vauhdilla. Ja jos kontaktipinnoissani ei olisi noita nuoria, jotka vasta opettelevat elämää, en osaisi arvioida heidän mahdollisuuksiaan ja esteitään, ymmärtämisestä puhumattakaan. Saan siis olla todella kiitollinen elämälle, että minua on hemmoteltu paitsi useilla ystävillä, myös eri ikäisten ihmisten ystävyydellä! Se kaikki mahdollistaa sen, että voin rakentaa tukiverkoston itselleni ja ystävilleni huomattavasti helpommin, kuin pelkästään saman ikäisten kanssa seurustelemisella voisin tehdä. Ja tukiverkosto on yksi elämän tärkeimmistä asioista.

Niin hassulta kun se ehkä kuulostaa, niin myös ihmisen ja eläimen välille voi syntyä tärkeä vuorovaikutussuhde.. lemmikin omistajat ainakin tunnistavat asian hyvin, mutta minä näen sen vielä laajemmin… esimerkiksi linnut, joita minä ruokin, ovat jossain määrin riippuvaisia siitä, että teen sen ja vastapalveluksena ne paitsi tuovat iloa silmälle, myös huolehtivat sitten kesällä hyttysten metsästyksestä lapsilleen ja samalla me saamme olla rauhassa niiltä verenimijöiltä!

Meidän lemmikillämme, Chicolla on 7-v syntymäpäivä tänään. En ole ostanut sille mitään lahjaa, tai miten senkin nyt ottaa...saatiin takapiha, eli laajennettu linutolkkari, aidattua viimeviikolla, ja se on nyt lahja myös Chicolle, joka nyt pääsee juoksemaan takapihalla vapaana, ja niin kovaa, kun ikinä haluaa. Toisaalta se on lahja myös meille:  ei ole pakko lähteä lenkille kurjalla ilmalla, ei tarvitse verkottaa hedelmäpuita, eikä takapihalle pääse villieläimiä, ne pääsevät vain etupihalle ja pellolle. Chicon synttäriä vietettiin ehkä pikkuisen makoisammalla ruualla ja  muutamilla herkkujen herkulla, kuten kylmäsavulohiviipaleilla… eli sitä vietetään samaan tapaan, kuin meidän muidenkin perheenjäsenten synttäreitä..jotain pientä hyvää...

Aarreaitan 4-v synttärikin lähestyy.. Silloin, syyskuun lopulla voisi keksiä jotain pientä kivaa tapahtumaa ...pistetään mietintään… 8.8.-21 tuli Titanpuotin kotisivuille 60000 klikkausta täyteen, joten samalla sitäkin voisi jotenkin juhlistaa, vaikka se ei nyt suoraan sivuilla kävijämäärää kerrokaan, kertoo se kuitenkin, että kyllä siellä liikennettä  on!  Kaunis kiitos kaikille kävijöille!