7. syys, 2021

Sadonkorjuun aikaa

Syksy tuli taas jotenkin yllättäen. Toki näillä vuosikymmenillä on jo tottunut siihen, että kesä mennä vilahtaa aina ohi juuri kun olet oppinut nauttimaan taas valosta ja lämmöstä, mutta aina syksyn tulo silti onnistuu yllättämään.

Lähdettiin isännän kanssa yhtenä päivänä ajelemaan Porvooseen torikahville.  No juu, tunnelma siellä oli samanlainen, leppoisa ja rauhallinen, niin kuin siellä tapaa olla. Yhdellä torimyyjällä oli pari rasiaa luumuja myynnissä ja ostettiin niitä kotiin. Ne olivat jotenkin niin houkuttelevan näköisiä, syksyn värisiä… ja voi sitä makua! En muistanutkaan, miten ihania ja makeita ne ovat! - Jo niiden takia kannatti ajaa Porvooseen!

Matkalla ihailtiin useammassa paikassa myös auringonkukkapeltoja, joita bongattiin ainakin neljä ihan pienen matkan päässä toisistaan. Epäilen, että niitä kaikkia ei ollut tarkoitettu yleiseen auringonkukkien poimintaan. Viljelisiköhän joku siitä talvea varten lintujen ruuaksi ja ehkä myyntiinkin? No upeitahan ne joka tapauksessa ovat kuulaassa syyssäässä!

Edellinen viikko meni aika tarkkaan siihen ystävän lapsen menetyksen pohtimiseen. Mielenkiintoista sekin, että se vaikutti minuunkin niin voimakkaasti, vaikka en edes tuntenut tätä miestä. No, tämä viikko toi sitten taas mukanaan niin paljon erilaisia selvitettäviä asioita, että iso osa ajasta meni kaikenlaisten  nippeliasioiden hoitamiseen. Ja yksi aika hurja asia iskeytyi tajuntaani: tänä vuonna olen maksanut kaikenlaisia veroja enemmän kuin koko vuonna tienaan! - Olen aina ollut vähän turhankin rehellinen veronmaksaja ja se kostautui nyt sitten. Tyhmyydestä sakotetaan, sanovat jotkut. Ovat pahalaiset oikeassa! - No, mitään emme täältä mukaan saa, joten turha murehtia! - Ihan pikkuisen kuitenkin hatuttaa, kun ilmeni, että vanhalle mökille nyt rakennettavasta tiestä ei saa edes kotitalousvähennystä työn osuudesta, koska teitä ei katsota piha-alueeksi! Anna mun kaikki kestää! Kyllä tämä maa on sellainen pykäläviidakko, ettei paremmasta väliä! Kaiken huippu on, että tien rakentamin viivästyy sen takia, että henkilö, jonka maan kautta tie tulee suurimmaksi osaksi kulkemaan, on myynyt tontin puut paikalliselle puufirmalle, kun halusi sillä lailla tukea paikallista yrittäjää, mutta nyt se on johtanut siihen, ettei kukaan muu voi kaataa tien alle jääviä puita pois tien tieltä ja kun tällä firmalla ei ole aikaa (lue halua) tehdä tällaista pientä hakkuuta parhaana sesonkiaikana, niin tien rakentaminen siirtyy ties minne, hamaan tulevaisuuteen. Kaveri, jonka piti tie rakentaa, olisi tehnyt sen nyt lomallaan, mutta ei nyt sitten voinut sitä tehdä, kun puita ei voi kukaan muu kaataa… Onhan taas mutkikasta!

Toinen yllättävä asia tuli toiselta mökiltä: Sain Elykeskukselta kirjeen, jossa minua vaadittiin tekemään selvitys jätevesijärjestelystä mökillä, uhkasakon uhalla! Väittivät lähettäneensä minulle 5 kirjettä ilman toivottua tulosta.—Tämä kirje oli kuitenkin ensimmäinen, jonka sain käteeni! No, mummullahan kääty kärähti ja elykeskus sai  kiukkuisen sähköpostin, jonka tuloksena he sitten armollisesti katsoivat minun antaneen tarpeelliset selvitykset !  - Mutta taas adrenaliinitaso oli huipussaan.

Kun sitten olin näistä asioista selvinnyt, sain taas postia tiekokouksista , joista toiselle piti selvittää, ettei  meillä ole tietä olemassakaan sen tiehoitokunnan alueella ja toisen maksuperusteita ollaan rukkaamassa uusiksi, mutta mielestäni hiukan kummallisella tavalla… itselläni ei ole mitään valittamista, mutta ihmetyttää, miten jotkut elinkeinon harjoittajat maksavat tien käytöstä todella isoja summia ja toiset selviävät alle parin sadan, vaikka isot kuorma-autot jylläävät edes takaisin kymmeniä kertoja päivässä… Siihen soppaan kun lusikkani työnnän, niin olen taatusti hetkessä tosi suosittu! Kannattaa ehkä miettiä sitäkin vaihtoehtoa, ettei mene koko kokoukseen, niin ei tule sanottua ääneen kaikkea, mikä mielessä pyörii… olisiko tämä nyt sitten se kuuluisa itsesuojeluvaisto?

Onneksi tälle viikolla sattui sentään yksi todella kiva tapahtumakin: Sain kutsun Tuusulan Gustavelundiin, taidenäyttelyn avajaisiin. Taiteilija on poikani koulukaverin vaimo, joka on monessa mielessä aina ollut minulle jotenkin läheinen, vaikka eri ikäpolvea olemmekin, eikä kovin usein edes tavata.  Näyttelyn nimi oli ”Kesällä” ja pakko on sanoa, että kesän lämpö, valo, ilo ja olemisen riemu välittyi jokaisesta työstä. Todella pidin maalauksista, Näyttely on avoinna koko syyskuun, käykääpäs katsomassa!

Sunnuntaina, kun aamulla ulkona oli vain 4 astetta lämmintä, päätin pistää takkaan tulet. Isäntä aina valittaa, että poltellaan liian vähän tulia takassa ja puut ei liiteristä vähene. No, nyt sitten väheni ja väheni samalla myös nippu vanhoja papereita, joille ei enää tuntunut olevan  säilytystarvetta.—Ei nyt tietenkään kovin ekologinen tapa hävittää papereita, mutta jos sen  tekee kerran kolmessakymmenessä vuodessa, niin tuskin se mitään kaataa. Ennen vanhaan, kun  olin työssä, siellä pystyi hävittämään lukollisen silputtavaksi lähetettävän laatikon  avulla pieniä määriä omiakin papereita, nyt ei oikeastaan ole mitään fiksua tapaa hoitaa asiaa. Minullakin on kyllä sellainen pieni silppuri kotona, mutta se on niin onnettoman pieni, että sillä silppuaminen on tosi, tosi hidasta.. Ja vaikka minulla onkin yksi huone nk. työhuoneena, ei silti ihan kaikkea voi pitää koko ajan näkyvissä ja käyttövalmiina, jolloin papereiden hävittäminenkin voisi sujua sivu, kaksi kerrallaan ja mitään hävitettävien pinoa ei pääsisi syntymään.

Joku sääennuste väitti, että tällä viikolla kesä tulee takaisin… saas nähdä, kivaahan se tietysti olisi ...minä niin kesää rakastan...Hyvin alkoi: päästiin tänään jo 19 asteeseen! Hirveän mustia pilviä roikkui kaiken aikaa eri puolilla taivasta, mutta eipä satanut! Ja pihallakin tarkeni ihan hyvin. Toivotaan siis kaunista ja lämmintä syyskuuta!