14. syys, 2021

Suvun vanhin

Sukuni vanhin täytti sunnuntaina 80v. Joku kommentoi FB päivitystäni, että nuori on suvun vanhin… hänellä reilulla kymmenellä vuodella vanhempia sukulaisia… siitä pyörähti liikkeelle ajatus , mitä  se kertoo niistä ihmisistä… ei oikeastaan mitään!  Sukujen tilannehan voi olla kahden vuoden päästä jo täysin toisenlainen, tai jo seuraavassa hetkessä … tänään yli yhdeksänkymppiset muuttavat rajan taakse ja yks kaks suvun vanhin voikin olla kuusikymppinen tai vaikka vieläkin nuorempi… Jotenkin siinä peilaamme lähisukulaisten elinaikaa mahdolliseen omaan tulevaan elinaikaamme.. eihän siinä ole mitään järkeä! Mutta sellainen vertailutaipumus meillä kuitenkin usein on. Omat vanhempani kuolivat toinen 55 vuotiaana ja toinen  66 vuotiaana, toinen isovanhemmistani kuoli 23 vuotiaana ja toinen 95 vuotiaana…      joten minun on ollut helppo aina ajatella, ettei  lähisukulaisten eliniällä ole kovin suurta merkitystä minun elämäni pituuteen… Ehkä minun on tästä syystä jo pitkään ollut helppo myös hyväksyä se, etten ole ikuinen, eikä kukaan muukaan ole…

Mutta muuten, tuollainen suvun vanhimman merkkipäivän juhlistaminen voi olla sekin varsin mukava ja hauska asia. Meillä ei ole koskaan ollut tapana viettää mitään juhlia kovin suurella volyymillä, meille on aina ollut tyypillistä paremminkin sellaiset kotikutoiset, lämminhenkiset yhdessäolotilaisuudet, kuin pönötysjuhlat, joten  sellaiset olivat nämä sunnuntaisetkin juhlat.  Lahjuksia ei juurikaan näkynyt, mitä nyt joku ei-sukulainen toi pienen kukan … tyttäreni kutoi ”vanhukselle” sukat. En tiedä, tuleeko niistä yösukat vai saapassukat, mutta väritys oli ainakin hauska.

Minä puolestani lupasin hoidella juhliin voileipäkakun. Ajatuksena oli, että tilaisin sen Pöllömammalta, joka 5v sitten teki saman herran 75 -vuotis juhliin  hauskan täytekakun: kalastajakakun. Nyt vaan kävi niin, että muutamaa päivää ennen juhlapäivää sain viestin, että tilaus on pakko peruuttaa, Pöllömamma oli joutunut korona-altistumisen takia karanteeniin, eikä voinut poistua kotoaan ennen maanantaita mihinkään! Hupsistaheijaa! Siinähän olikin sitten minulla pähkinä purtavana! Mutta  kun en koskaan ole ollut periksi antavaa tyyppiä, päätin, etten nytkään antaisi periksi vaan sankari saisi hauskan voileipäkakun joka tapauksessa. Ja sai myös.—Tosin joitakin asioita rakentelin kolmen kertaan, kun aina ilmeni joku kummallinen ongelma. Olin ajatellut, että kalastaja saisi nyt kakun, jossa verkot olisi nostettu maalle kuivamaan ja niissä olisi vielä muutama ahven… verkon kuivatuskeppiin, olin ajatellut pistää kiikkumaan lierihatun… verkoksi valitsin sinisen hedelmäverkon, mutta huomasin, että siitä lähteen kohtuuttoman paljon jotain pientä muovihippua pöydälle. Eihän sellaista voinut laittaa kakun päälle ja aiheuttaa syöjille mikromuovialtistusta! Päätin sitten virkata verkon. Ainoa lanka, jota oli kotona, oli jonkinlaista pellavanarua… no siitä sitten vaan virkkaamaan! Kun se oli valmis, tein marsipaanimassasta siihen 5 ahventa. No ne ei sitten mitenkään nätisti asettuneet verkon silmuihin ja kun  vaivalla muotoilemani lierihattukin sitten pudotti osan lieristään pöydälle, oltiinkin taas alussa koko hommassa! Menin yöpuulle tyytymättömänä aikaansaannoksiini ja heräsin pari tunnin unen jälkeen. Päässä kirkkaana ihan uusi ajatus: tehdäänkin kakusta veneen mallinen, purjeve mastoineen… ja siihen nokkaan lippalakki ja perään iso kala…. Molemmille reunoille kylmäsavulohesta muotoiltu kultakala… ja ei kun väsäämään lippalakkia ja kalaa.. ja aamulla suunnitelma oli kypsynyt loppuun asti. Se sai muhia päässä iltapäivään asti, kun olin luvannut mennä tapaamaan ystäviä heidän uuteen kotiinsa iltapäivällä… Lopputulos näkyy nyt tämän tiistaikirjeen kuvituskuvana… Eihän se tietysti mikään kondiittorin työnäyte ole, mutta lämmöllä ja rakkaudella rakennettu.  Ja tuntui se juhlijoille maistuvan. Ja sehän oli  keskeinen tarkoituskin! Sen lisäksi, ettei haluttu kasvattaa turhakkeiden  määrää vanhan herran taloudessa. Ja kivaa oli kaikilla! Mitähän seuraavaksi keksitään ?!