21. syys, 2021

Tunne

Joskus kauan sitten yksi ystäväni tuli käymään meillä ensimmäistä kertaa. Kun hän astui ovesta sisään, hän pysähtyi hetkeksi keskelle eteisen lattiaa, katseli ja kuunteli. Sanoi sitten :  ”Tässä talossa on hyvä henki, olkaa onnellisia!”. Olin silloin kymmeniä vuosia nuorempi ja ihmettelin vähän hänen sanojaan. Sitten, kun ikää tuli lisää ja kaikenlaiset kokemukset lisääntyivät, sain huomata, että paljon on eroja eri asuntojen ja kotien välillä. En nyt ehkä osaa eritellä hyviä tai pahoja henkiä asunnoissa, mutta toiset paikat puhuttelevat minua eri tavalla kuin toiset… jotkut asunnot ovat kylmiä ja mitään sanomattomia ja toiset hehkuvat lämpöä ja kotoisuutta.  Jos asunnossa ei ole lämpöä, sitä ei sinne tule kalusteita vaihtamalla, eikä design-esineillä. Se hyvä tunnelma on siellä, tai sitten ei.

Jossain vaiheessa elämääni kävin usein katsomassa myytäviä asuntoja, vaikka en ollut aikeissa juuri sillä hetkellä mitään ostaakaan. Niiden näyttöjen aikana oli hieno tilaisuus tunnustella myös asunnon henkeä… ja kun ei yhtään tiennyt, minkälaisia ihmisiä siellä asui, ei voinut saada vaikutteita ihmisistäkään. Mutta kummasti sen kodin tunnelma alkoi välittyä heti, kun ovesta sisälle astui. Tähän varmaan perustuu sekin, että kun on itse ostamassa uutta kotia, sen pitää tuntua kodilta heti. Näin meille on ainakin käynyt joka kerta, kun on asuntoa vaihdettu.

Ja joka kerta, kun koti on vaihtunut, ratkaisu on ollut selvä ensi hetkestä alkaen. Eikä ole koskaan tarvinnut katua päätöstä. Se, että olosuhteet muuttuvat vuosien varrella, on toinen juttu. Se aiheuttaa muutostarpeita, jotka kuuluvat elämään.

Muistan hyvin myös muutaman tilanteen, jolloin olen itse ollut myymässä asuntoa ja sitten, kun ostaja on tullut ovesta sisään, kaikki tapahtuu yleensä nopeasti, koska ostajalla on ”se tunne”, että tämä on meille tarkoitettu koti.—Kerrankin  samassa talossa oli myynnissä viereisessä rapussa samanlainen asunto, joka oli hinnoiteltu muutaman tuhatlappusen halvemmaksi, kuin meidän asuntomme. Ostaja kävi katsomassa molempia ja valitsi meidän asuntomme, kun se tuntui kodilta heti!

Ihmiset ovat olevinaan järkeviä, älykkäitä , analyyttisiä ja fiksuja tehdessään ratkaisuja, mutta kun pikkuisenkin perusteellisemmin asioita miettii, huomaa, että valtaosan asioista ratkaisee kuitenkin tunne, ei järki! Useimpien ihmisten on vaan lähes mahdotonta myöntää sitä.  Minä myönnän sen nykyisin jo ihan auliisti, mutta siihenkin on syynsä.  Olen oppinut luottamaan tunteisiini. Itse asiassa olen suorastaan opetellut käyttämään tunnetta ja alitajuntaani hyväkseni.  - Silloin, kun opiskelin NLP-taitoja, se oli osana koulutusta. Ja hyvä osa olikin! Taito helpottaa elämää monella tavalla, kun vaan uskaltaa luottaa joskus omituiseltakin tuntuvaan alitajunnan viestiin. Se on nimittäin lahjomaton kaveri. Se ei tee mitään, koskaan sinua vastaan, mutta sillä on huikea määrä tietoa takataskussaan, josta sinä et tiedä mitään, koska et ole rekisteröinyt muistiisi kaikkia viestejä, joita sinulle tulee kaiken aikaa tulvimalla. Voisin pitää aiheesta pitkän luennon, mutta et ehkä ole siitä niin kiinnostunut, että haluaisit vastaanottaa sen näin tiistaikirjeessä….

Mutta mikä sen kodikkuuden sitten tekee? Tunnen useita ihmisiä, joiden intohimona on sisustaminen. Seurataan erilaisia trendejä ja uudistetaan asuntoa määrävälein, kas kun nyt ei enää skandinaavisuus olekaan muodikasta, vaan pitää olla ainakin ripaus Vintagea mukana… mutta mihin jäi se kodikkuus? Hyvin, hyvin harvoin  kodikkuutta tapaa näissä sisustajien paratiiseissa, mielenkiintoisia ratkaisuja  toki voi löytyä niistäkin. Mutta taito yhdistää sisustusideat kodikkuuteen on  todella harvinaista herkkua. Ja väitänkin, että kodikkuus ei synny  sisustuksella, vaan sillä, että kodissa näkyy elämä eri kerroksina.

Käyn mielessäni läpi muutamien ystävieni koteja… niitä on vaikka minkälaisia. On todella hienoja asuntoja, vaatimattomia asuntoja, taloja, mökkejä, isoja ja pieniä, mutta kodikkaimmat asumukset ovat aina jotenkin omistajansa näköisiä. He vaan selvästi kuuluvat sinne, ei mihinkään muualle.  Se, mikä on myös mielenkiintoista, on, että myös minulle jonkun toisen koti voi tulla hyvin läheiseksi ja se näkyy siinä, että minun on helppo mennä sinne, olla siellä ja vaikka tehdäkin siellä jotain, ilman, että se tuntuu tungettelulta joko minusta itsestäni tai isäntäväestä.  Ja sitten on niitä koteja, joissa en voisi kuvitellakaan  olevani muutamaa pakollista visiittiä enempää, vaikka siihen ei mitään näkyvää syytä olekaan. Mutta on se TUNNE… en kuulu tänne!

Se, minkä olen vuosien varrella myös ymmärtänyt, on, että omaa kotia ja sen ilmapiiriä pitää suojella . Minä teen sen niin, että en kutsu kotiini ihmistä, joka ei ole oikea ystävä. Kun eletään pitkään ja koetaan monenlaisia asioita, joskus  myös ystävyys  voi tulla päätepisteeseen. Silloin kodin ovet sulkeutuvat.  Kodin pitää olla turvapaikka, hyvän olon ylläpitäjä, ei  negatiivisten ajatusten tai  teeskentelyn näyttämö. Tiedän, että joidenkin mielestä olen tiukkapipo, mutta valinta on minun. Kyllä tämän ikäinen ihminen jo tietää, mitä haluaa, mitä ei.

Ystävän laulun sanoissa piilee totuus:  ” Mistä tunnet sä ystävän, onko oikea sulle hän, anna ajan se selvittää, kuka viereesi jää…”

Jokainen meistä tarvitsee ystäviä, mutta vain oikeita sellaisia. Ja senkin kyllä TUNTEE… jos haluaa tuntea...samoin, kun ystävä tietää ja tuntee hänen tuekseen ja avukseen tarkoitetut ajatukset ja toiveet silloin, kun hänellä on syystä tai toisesta vaikeaa...sairautta tai muuta ikävää...