1. helmi, 2022

Minä ja Charlotte

On tämä elämä aika ihmeellistä. Mitä enemmän sitä pohtii, sen mielenkiintoisempia asioita tulee eteen. Kun olen koko pienen ikäni ollut kiinnostunut luonnosta ja eläimistä, olen jo kauan tiennyt, että eläimet ovat hurjan paljon fiksumpia kuin ihmiset. Syykin siihen on minulle selvinnyt: eläimillä on tallella vaistot, jotka ihmiset useimmiten ovat kadottaneet.  Linnut osaavat lähteä etelään, kun talvi hiipii pohjoiseen… kun niitä uhkaa joku vaara, ne käyttäytyvät lajilleen tyypillisellä tavalla, piiloutuvat… ovat ihan paikallaan.. tai puolustautuvat… ne ovat kekseliäitä monella tavalla. Ja oppivat erehdyksestään kerralla. Ihminen taas ei huomaa varoitusmerkkejä, vaikka niitä olisi, kun hän ei keskity juuri siihen asiaan vaan ajattelee jotain ihan muuta.. Ja aika usein erilaisissa päätöksentekotilanteissakin ihminen alkaa miettiä hyviä ja huonoja puolia eri ratkaisujen välillä, mikä tietysti joskus voi tuottaa ihan hyviäkin tuloksia, siis oikeita päätöksiä. Mutta kuinka paljon onkaan niitä ihmisiä, jotka aina ja kaikissa valintatilanteissa vatkaavat ja vatkaavat eri vaihtoehtojen välillä ja lopusta moni tilanne menee ohi, kun päätöstä ei synny..

Silloin kun opiskelin NLP tekniikkaa, opin tietoisesti käyttämään alitajuntaa apunani aina, kun  en suoralta kädeltä osannut sanoa, miten minun  pitäisi toimia.  Sitä ennen ehdin kuitenkin jo törmätä Charlotteen muutaman kerran.—Ai kukako on Charlotte? Hän on sivupersoonani.

Olen aina ollut aika intuitiivinen ja toimin paljon vaistojeni varassa, enkä ollut kiinnittänyt siihen asiaan oikeastaan mitään huomiota.– Eipä sitä nuorena niin kovin syvälle asioita ajatellut… Mutta sitten pari kertaa kävi niin, että minulla oli ratkaistavana tilanne, josta minulla ei ollut selvää mielipidettä. Ne olivat hyvin yllättäviä tilanteita, joita en siis ehtinyt mitenkään etukäteen analysoida ja käsitellä. Ja kun kannanoton paikka tuli, kuulin sananmukaisesti itseni sanovan jotain, mitä en ollut  edes ajatellut. Tunne oli  omituinen… ja yritin selvittää itselleni, mitä oikein oli tapahtunut.—Ensimmäisellä kerralla lupasin vaihtaa työpaikkaa, vaikka sellainen ei ollut missään vaiheessa käynyt edes mielen pohjalla!  Annoin sitten ilmiölle nimeksi Charlotte, toinen minäni.  NLPssä sitten ymmärsin, että kyse oli minun alitajuntani toiminnasta. Kas, kun alitajunta on se, joka estää ihmistä tekemästä itselleen vahingollisia päätöksiä ja toisaalta myös auttaa tekemään ihmisen itsensä kannalta juuri hänelle parhaiten sopivia ratkaisuja erilaisiin valintatilanteisiin. Koko juttu perustuu siihen, että alitajuntaan tulee kaiken aikaa massoittain tietoa, johon emme reagoi, koska asialla ei sillä hetkellä tunnu olevan  itselle mitään merkitystä. Ne tallentuvat kuitenkin sinne alitajuntaan ja jos tai kun myöhemmin tarvitsemme sitä tietoa, alitajunta tuo sen pintaan… Tämä on valtavan mielenkiintoinen asia, josta voisin puhua tuntitolkulla… mutta kuten sanottu, opin tämän alitajunnan hyödyntämisen  ihan konkreettisesti joskus 90-l alussa. Ja olen käyttänyt sitä aikanaan paljonkin, mutta viime vuosina, kun eläkkeellä ollessa  ympyrät ovat niin paljon pienemmät, sen tietoinen käyttö on vähentynyt aika minimiin. Kunnes  taas yhtenä päivänä Charlotte ilmestyi elämääni takaisin!  En heti edes tajunnut, mistä oli kyse. Enkä kyllä vieläkään ihan kokonaan tiedä, mitä tässä nyt on tapahtumassa… tai tiedän, mitä on tapahtumassa, mutta en tiedä miksi. Perästä sitten varmaan kuuluu joskus, mikä tarkoitus tälläkin asialla on.  Törmäsin  toisen ihmisen asiaa hoitaessani siihen, että Charlotte alkoi viestiä: tämä on sinun juttusi! Tyrmäsin ajatuksenkin. Mutta parin päivän päästä Charlotte  kuiskaili taas: Mieti nyt kuitenkin vielä!  Miksi miettisin?! Ei pienintäkään syytä tehdä asialle mitään! Tätä jatkui muutaman viikon. Välillä asia putkahti uneenkin. Sitten  istuin  tietokoneen vierellä tekemässä jotain ihan muuta ja kun sain sen työni valmiiksi asia tuli taas mieleen. Varsinainen pakkomielle! Siinä sitten istuin hiljaisessa työhuoneessani ja  kysyin itseltäni, miksi en pääse ajatuksesta eroon? Alitajuntani vastasi heti: koska se on sinun juttusi! Usko nyt jo! Hmm… tein päätöksen: jos näin on tarkoitettu,  siitä tulee minun juttuni! Painoin enteriä melkein hengitystä pidätellen . Seuraavana päivänä sain vastauksen: Se on minun juttuni! Askel tuntemattomaan on otettu. Tiedän, että  ratkaisu tulee herättämään arvostelua, mutta en ole ennenkään välittänyt arvosteluista, miksi nyt välittäisin? Sitä paitsi, asia ei vahingoita ketään, korkeintaan minua… miksi siis miettisin, mitä muut ajattelevat?

Käytännössä tämä kaikki tarkoittaa sitä, että  elämäni sisältö pikkuisen muuttuu ja tekemisen määrä kasvaa… siinä on kuitenkin se hyvä puoli, että mitään pakkoa ei ole. Teen, jos siltä tuntuu, jos ei, niin ei. Eihän sitä enää tässä elämänvaiheessa voi ihan rajattomasti omiin voimavaroihinsakaan luottaa. Kun niitä mitään tekemättömiä päiviäkin jostain aina kuitenkin matkaan tupsahtelee… ja suunta  sinä on todennäköisesti kasvamaan päin.

Tammikuukin meni ja valon määrän kasvu on jo selvästi nähtävissä. Kun tämä kuukausi on kahlattu, alkaa varmasti jo sormet syyhyämään piha-asioihin… hetki vielä painitaan näiden lumimassojen kanssa… kyllä sitä reippaasti tulikin! Saa nähdä, vieläkö tulee lisää.

Pirteä helmikuuta Sinulle ja paljon onnea kaikille ystäville, joilla on helmikuussa synttärit! Niitä on muuten sitten tosi paljon! Joskus aikoinaan tuntui siltä, että kaikki ovat syntyneet helmikuussa. Nyt osa heistä on matkannut jo sateenkaarisillalle, mutta mielessä ovat kuitenkin….

Voikaa hyvin, kaikki ihanat ihmiset. Nauttikaa elämästä joka päivä, niin on sitten joskus muistoja, joista saadaan energiaa silloin, kun voimat muuten vähenevät!