8. maalis, 2022

Ruusu naiselle

Olen käyttänyt mielestäni tehokkaasti kaiken eristyksissä elämisen ajan  koronan aikana  ja hilannut itseäni ja ajatuksiani tälle vuosikymmenelle, pois sieltä edellisen vuosituhannen ajattelumalleista ja käytännöistä. Niin kovin paljon on jo tapahtunut muutoksia pelkästään kymmenen vuoden sisällä. Pääministerikin haukkuu meitä, sodan jälkeen syntyneitä ihmisiä boomereiksi… ja minä kun en ollut edes kuullut tuollaista sanaa aikaisemmin!

Suurin muutos on varmaan ollut se, miten nykyisin meillä ei ole enää tyttöjä ja poikia, ei miehiä ja naisia, Edes liikennemerkit eivät saa enää kuvata tunnistettavaa sukupuolisuutta. Nyt on vaan tikku-ukkoja ...ei, kun tikkuolioita, tietenkin. Anteeksi! Olen kymmenen kerrat seissyt eteisen peilin edessä ja yrittänyt ymmärtää, millaisena minun pitäisi itseni nähdä. Ajattelin näet, että jos ymmärtäisin ensin itse, mikä olento minä olen, olisi helpompaa hvyäksyä kaikki muut, ympärillä touhuavat tyypit. Vietän siis päiväkaudet peilin edessä, mutta nuo kellukkeet, joita ennen kutsuttiin rinnoiksi, ovat ja pysyvät paikoillaan. Eivät ne miksikään ole muuttuneet, - Voi olla, että maan vetovoima nykii niitä kyllä vähän kerrassaan alemmaksi ja alemmaksi, mutta en minä niille mitään muuta nimeäkään kyllä keksi.

Hiukset kasvavat ihan niin kuin ennenkin ja alkavat näyttää kyllä viikko viikolta vähän harmaammilta, mutta ovat ne kuitenkin kiinni päänahassa, johon kaatelen aina saunailtoina öljyä, etten ihan peikolta alkaisi näyttää. Vaikka miten tuijotan peilikuvaani, niin en silti löydä alapäästäni sellaista ruuvin näköistä laitetta, joka tuolla kämppäkaverillani töröttää siellä, joten en oikein usko, että sillä, ettei enää ole miehiä tai naisia, on oikeassa elämässä mahdollisuuksia tulla normaaliksi edes puhekielessä, saati sitten arjen ajattelussa.

Ajoittain kaupungilla riehuu puolipukeisia, sateenkaaren väreihin sonnustautuneita tyyppejä, jotka toitottavat olemassaolon oikeutustaan suureen ääneen ja pussailevat ja halailevat toisiaan ja työntelevät vaunuissa ja rattaissa lapsia, jotka eivät kutsu heitä äidiksi tai isäksi vaan modernisti Pirkoksi ja Mikoksi.  Nämä samat tyypit ovat valloittaneet telkkarin kaikki perheohjelmatkin ja kaikelle kansalle näytetään , miten ihanaa on kun kaksi rintaliivejä käyttävää olentoa häärää keittiössä ja välillä suukottelevat toisiaan ja niin kovasti rakastavat toisiaan… mutta koskaan ei kerrota kaikelle kansalle, miten nämä rakastavaiset selittävät lattialla taapertaville lapsille, miten he ovat saaneet alkunsa ja mitä he oikeastaan ovat.  Siinä ne ipanat sitten pähkivät, miksi toisella on tötterö ja toisella ei ole mitään muuta kuin pieni viina siellä, mistä pissi tulee.

Vaikka miten tuijotan peiliin ja vaikka miten yritän ymmärtää, että telkkarin sarjat ovat nykyihmisten arkea, en kuitenkaan ymmärrä, mikä se vitsi on, ettei jokainen voi olla sitä mitä on ja tuntee olevansa: Mies, tai nainen tai jotain ihan muuta. Miksi se on niin kiellettyä ajattelua? Tosiasiahan kuitenkin on, että neitseellistä lisääntymistä ei ole vaan siihen hommaan tarvitaan aina kahta eri sukupuolta olevanihminen, Pöh!

Pakko myöntää, etten onnistu kääntämään ajatteluani näin moderniksi. Sitä paitsi sellaisesta ajattelustahan seuraa vääjäämättä isoja vaikeuksia kaupankäynnille ja monelle muullekin toiminnalle.

Ajatellaan nyt vaikka tätä naisten päivää! Sehän pitäisi näiden sääntöjen mukaan kieltää kokonaan! Miksi vietetään naisten päivää, kun kerran ei ole naisiakaan. Ei saa olla… paitsi niissä huonosti palkatuissa hoitoalan töissä, joissa tötteröpöksyillekin maksetaan paljon huonompaa palkkaa, kun esimerkiksi teknisissä ammateissa työskenteleville tötteröpöksyille, joissa heidän palkkansa on 40% korkeampi kuin ei-tötteröpöksyjen palkka.

Miksi tätä naisten päivää saa edelleen viettää? Miksi sitä ei ole kielletty?

Ei silti, minusta on kyllä ihan mukavaa, jos saan kimpun ruusuja, olkoon se päivä nyt ihan mikä tahansa päivä. Ainahan tuollaisen positiivisen huomion kohteena on kiva olla.. Tosin arvostan sitä huomaavaisuutta aina kun sellainen kohdalle sattuu ja ehkä vielä silloin, kun se tulee yllättäen. Joskus aikaan olin hyvin onnellinen ja otettu, kun poikani pelmahti yllättäen naisten päivänä meille ja toi tullessaan kimpun kukkia minulle. Toisaalta, saman asian ajaa lämmin halaus, koska tahansa, mistä syystä tahansa, kun se on aito  välittämisen ilmaisu.

Se noissa joissain kulttuureissa on mielenkiintoista, miten naisilla ei muka ole mitään arvoa miesten maailmassa, mutta kun mennään kotiin, siellä kaapinpaikan määrää suvun vanhin nainen. Hänen ylitseen ei kukaan kävele! Siinä kohdassa tulee aina mieleen se, että kyllä meilläkin voitaisiin pikkuisen satsata kasvatukseen … mukaan vanhempien ihmisten ja myös naisten kunnioittamista ja arvostamista! 

Mietiskelin taannoin, että miten näiden kaikenlaisten teemapäivien tulevaisuudessa käy, jos ei saa puhua miehistä  ja naisista, tytöistä tai pojista… pitäisi puhua vaan henkilöistä… joten tämähän pitäisi nyt sitten käytännössä aiheuttaa sen, että tänään kukkakimppuja saisivat niin tytöt, pojat ja kaikki muutkin… eli päivää voisi kutsua vaikka kukkapäiväksi… mutta menisikö siinä sitten ystävänpäivä sekaisin… vai kumpi olisi sitten se rakkauden päivä? Ja entäs sitten äitienpäivä? No, se olisi helppo muuttaa vanhempien päiväksi, mutta silloin raha ei virtaisi kauppiaiden kassaan, kun lapset piirtelisivät vaan kortteja vanhemmille, mutta isien kukkaronnyörit pysyisivät tiukasti kiinni, kun he olisivat itsekin juhlinnan kohteina…. lastenpäivääkin voisi tietysti viettää jonain päivänä, jos ei joulu avaa riittävästi vanhempien lompakoita… onkohan nyt taas menty ojasta allikkoon näissä kielloissa ja saivarteluissa? Miksi emme voi olla vain IHMISIÄ, omaa elämäämme eläviä, muita kunnioittavia ...vanha sanonta ”Leben und leben lassen” olisi paljon helpompi ja halvempi noudatettava elämänohje, kuin liikennemerkkien  tikkumaalaukset, kirjojen ja sanojen, ammattien ja kaiken muun uusi ohjeistus, joka tekee sen, että hyvää tarkoittavaista asioista tulee farssi, joka toimii jo koko lojaalisuutta vastaan.

Sitten on vielä asia, josta ei puhuta koskaan tarpeeksi… mitä naiset oikeastaan saavat vielä tänäkin päivän kestää? Miksi niistä asioista vaietaan kaikilla kielillä? Mitä kaikkea naiset kantavat sisällään, mihin kaikkeen he elämänsä aikana joutuvat sopeutumaan tai mitä kaikkea joutuvat sietämään.., joku on naimisissa itseriittoisen narsistin kanssa, jolle vaimo on usein vaan näyttelyesine, jolla ei saa olla edes omaa mielipidettä, koska hänen älynsähän ei miehen mielestä ole kanaa kummallisempi. Joku toinen kärsii kotiväkivallasta ja pelkää kaiken aikaa saavansa nyrkistä, eikä voi koskaan olla rentoutunut edes omassa kodissaan… kolmas häpeää silmät päästään alkoholistimiestä, joka vähät välittää siitä, mistä viinarahat tulevat ja vielä vähemmän siitä, mitä velvollisuuksia hänellä olisi perheen tai lasten suhteen. Lemmikeistä puhumattakaan… kun yhtään ei voi missään asiassa luottaa, saati sitten turvautua hädän tai oman sairauden hetkellä.—Mitä sellaisella kumppanilla tekee?

Ei mitään, menkööt menojaan! Tämä jokaisen naisen pitäisi ymmärtää, eikä vaieta ja itkeä itkunsa muilta salassa. Meidän pitää itse arvostaa itseämme ensin, että voimme saada yhteiskunnallista hyväksyntää. Turhaan näitä naisten päiviä muuten vietetään! Hyvää naisten päivää, kuvan ruusun kera juuri Sinulle, upea nainen!