29. maalis, 2022

Kerro, kerro kuvastin...

Tänä tiistaina tiistaikirje ilmestyy tavallista myöhemmin, mutta kuitenkin tiistaina. Joku jo ihmetteli, että olenko sairas, vai mitä on tapahtunut, kun ei kirjettä näy.—No juu, en ole sairas, jos ei pieniä kolotuksia sun muita lueta mukaan, mutta aikatauluni on vähän aikaa ollut niin hektinen, etten ole ehtinyt istahtaa tietokoneen viereen ja puhelimella en sentään ala tiistaikirjettä kirjoittelemaan. Siitä tuloksena tulisi vaan huikea määrä kirjoitusvirheitä!

Paljon on kuitenkin taas tapahtunut ja tuli taas kerran todettua, että koskaan, ei koskaan ole liian myöhäistä päättää, mikä sinusta (tai minusta) tulee isona!

Kuten tiedät, minulla on ollut pitkään jatkunut projekti ja viikonloppuna se eteni yhteen tärkeään vaiheeseen: remontti valmistui ja oli loppusiivouksen aika. Oltiin paikalla oman luottosiivoojani ,Tarjan kanssa. 

Olin jo aikaisemmin ihmetellyt joitain asioita yhden remonttiin osallistuneen miehen osalta. Kaveri oli todella tarkka ja teki työnsä hyvin ja oli paikalla sovittuun aikaan. Tiesin, ettei hän ole syntyjään suomalainen, mutta se ei haitannut, koska hän puhui kuitenkin täysin ymmärrettävää suomen kieltä. Sitten sain häneltä ensimmäisen laskun. Ihmettelin laskuttavan firman nimeä, koska tiesin ennestään ainoastaan tuon miehen etunimen.  Yksi ex– työtoverini oli suositellut häntä minulle, enkä siis vaivautunut kovin paljoa taustoja selvittelemään. Niin, että mikä siinä nimessä nyt sitten oli ihmeellistä? No kun mies oli ammatiltaan sähkömies ja firman nimessä kerrottiin vaan taiteesta ja tekniikasta! Mutta tarkempi tarkastelu kyllä sitten kertoi, että kyseinen kaveri oli tämän yrityksen toimari. Joten maksoin kiltisti laskun. Ja maksoin vielä toisenkin laskun ja lisäksi toisen firman laskut erilaisista tarvikkeista, johdoista ja keskuksista…  Viimeisen laskun yhteydessä hän sitten  kiitteli minua siitä, että oli saanut tutustua niin hurjan hyvän tyyppiin, joka oli päävastuussa työmaan tapahtumista ja  rakentamisesta käytännössä.  ” Hänen kanssaan olin niin huikean hyvä työskennellä! ” Olin itse tavannut tämän sähkömiehen vain kerran, eli silloin kun hän otti työmaan sähkötyöt omaksi urakakseen.

Tuntui todella hyvältä, että mies kiitteli  toista työntekijää selän  takana. Sellaiseen ei ihan joka päivä törmää. Kysäisin sitten häneltä, että voisiko hän ajatella tsekkaavansa  toisessa kohteessa parin pistokkeen kunnon. Ne olivat nimittäin jotenkin irti… enkä uskaltanut pistokkeita itse alkaa ruuvimeisselillä kiristelemään, kun en tiennyt mistä syystä ne heiluivat, vaikka arvelin itsekin, että ehkä siellä on vaan kiinnitysruuvi löystynyt.

Sovittiin, että kun olin paikkakunnalla kerran  maanataina, niin hän poikkeaisi silloin katsomassa ne pistokkeet.—Näin tapahtui, ja hän tsekkasi asunnon jokaisen pistokkeen ja mittasi niiden maadoitukset ja  kun yhteen kohtaan toivoin kasoispistoketta yhden tilalle, hän kävi autostaan hakemassa vaan osat ja sim-sala-bim, minulle ilmestyi keittiöön tuplapistoke. Toinen kahvinkeittimelle, toinen teekeittimelle! Tästä rohkaistuneena kysäisin, voisiko hän kevään aikana jossain kohtaa vaihtaa vielä  kylpyhuoneen peilikaapin todella kamalan huonossa kunnossa olevan peilikaapin tilalle. Se sopi,  milloin vain, heti kun olisin hommannut sen kaapin...No, kaappi oli jo olemassa ja niinpä hän sitten kipaisi hakemassa sen toisen talon kellarista ja  vaihtoi sen saman tien! Kun työt oli tehty, jäätiin vielä hetkeksi juttelemaan ja selvisi, että miehen synnyinmaa oli Unkari ja hän oli vanhalta ammatiltaan muusikko, joka oli kiertänyt Jari Sillanpään ja erilaisten muidenkin kuuluisuuksien kanssa Suomea ristiin rastiin, kunnes korona hävitti keikat ja hän alkoi miettimään, että jotain muuta pitää keksiä. Etenkin, kun se jatkuva kiertäminen oli alkanut tuntua fyysisesti ja henkisestikin vähän liian raskaalta… Hän mietti, että tämä nykyinen kotikaupunki on monessa mielessä hyvä paikka elää, ja päätti jäädä sinne. Hakeutui sitten sähkömiehen oppiin ja on nyt toista vuotta elättänyt itsensä sähkömiehen ammatissa ja viihtynyt kuulemma loistavasti niin työssään, kuin kaupungissakin. Vanhasta ammatista on kuitenkin vielä jäljellä jotain: hän korjaa ja virittää pianoja ja konserttiflyygeleitä!  Verstaallaan on kuulemma nytkin pari flyygeliä korjattavana.

Siinä sitten kun jutun alkuun päästiin, ilmeni, että meillä kaikilla oli musiikin  puolella yhteisiä tuttujakin… maailma osoittautui taas ah, niin pieneksi! Ja samalla selvisi tämä hänen firmansa nimen taustakin.

Lehdistä saa aina ajoittain lukea onnistuneista ammatinvaihdoista ja kyllähän  minä olen itsekin vaihtanut työtehtäviä aika reippaastikin, mutta  silti  aina jaksaa kuitenkin tällaiset huikean suuret muutokset viehättää… se rohkeus ja ennakkoluulottomuus! Se on jotain, mihin kaikki eivät koskaan pysty, mutta ne, jotka pystyvät ehtivät sitten yhden elämän aikana elää monta elämää… ja saada uskomattoman paljon erilaisia kokemuksia ja myös oppivat  usein hurjan paljon….

Kannattaisikohan minunkin  ( ja ehkä sinunkin)  vielä kysellä : ” Kerro, kerro kuvastin, mikä minusta isona tulee?”

 PS. Tänään nimpparionnittelut menivät ainakin kahdelle minulle rakkaalle pojalle: Jounille ja Joonakselle...ja synttäreitäkin vietti tänään "naapurin tyttö" Minna...Ainakin on ollut kaunis ja aurinkoinen merkkipäivä  🙂