5. huhti, 2022

Kiitti, riitti!

Joskus elämä yllättää  totaalisesti.  Menin perjantaina pahaa aavistamatta lääkärin juttusille. Tarkoituksena oli tsekata kuukausi sitten määrättyjen lääkkeiden jatkokäyttö ja sitten hoitaa ajokorttitarkastus, kun tuo viheliäinen seiska vitonen lähestyy.  Kaikki meni mukavasti  ja sain melkeinpä kehuja siitä, miten nopeasti ja hyvin selvisin kaikista tehtävistä, joita sain tehtäväkseni.. .muistitestin ym. muodossa.  Tultiin viimeiseen tsekkaukseen: näön tarkistukseen. Ja kuinkas sitten kävikään! Minähän en nähnyt paljon mitään! Tiesin, että minulla on joku kaihi kehittymässä ja olin ajatellut käydä silmälääkärissä  heti vuodenvaihteen jälkeen, mutta en sitten saanut sitä aikaiseksi näiden kaikkien projektien keskellä ja siinä sitä nyt sitten oltiin. Tuli suullinen ajokielto! - Lääkäri oli silminnähden pahoillaan ja selitti, ettei vain voi  nyt tehdä muuta. No, eihän se lääkärin syy ole, jos potilas ei näe! Yllätyksenä kyllä tuli minullekin se, että näkö oli niin huono… Lääkäri sitten antoi neuvoksi, että kannattaa ehkä tilata yksityinen silmälääkäri ja katsoa, voidaanko asia korjata silmälaseilla. Ja jos voidaan, niin ajokielto päättyy heti, kun saan silmälasit nenälleni.

Aika sekavissa tunnelmissa sieltä sitten kotiin palattiin. Ja aloitin välittömästi etsimään silmälääkäriaikaa. Ja se nyt sitten olikin temppu ja kuinka se tehdään! Jonnekin huhtikuun lopulle, toukokuuhun jne. oli ensimmäiset vapaat ajat… Yhdessä tytön kanssa netistä haettiin ja  haettiin siihen saakka, kun tytöllä alkoi työpalaveri ja hänen oli pakko luovuttaa hakeminen. Minä jatkoin ja sitten ihan vahingossa osuin Sipoon silmäasema– otsikkoon… aloin sitten systemaattisesti hakea, missä ja milloin milläkin silmäasemalla olisi silmälääkärin vastaanotto ja ajanvaraukset niihin. Yritin ensin katsella niitä varausaikoja itsekseni, mutta sitten päätin soittaa asiakaspalveluun ja antaa heidän tutkia eteläisen Suomen tilannetta ja niinpä maanantaille löytyi yksi ainoa aika Viikin Prisman silmäasemalta. Sinne!

Tyttö tuli hakemaan minut ja kurvasimme Viikkiin. Siellä odotimme kymmenkunta minuuttia ja sitten pääsin vastaanotolle. Kauhea totuus näöstäni paljastui aika murskaavana. Minulla on todettu joskus hamassa nuoruudessa hajataittoa silmässä, mutta kun en lukiessa tarvitse laseja, niin siihen ei ole kukaan kiinnittänyt sen enempää huomiota. Nyt se hajataittoisuus olikin sitten molemmissa silmissä ja aika massiivisena. Syy huonoon näköön ei siis ollutkaan kaihissa! Sillä ei kuulemma ole mitään kiirettä… mutta  kaukonäköä ruvetaan nyt sitten  auttamaan silmälaseilla.  Ja  sen jälkeen , kun saan lasit, voin taas ajaa autoa… Kaikki, jotka tähän tsekkaukseen osallistuivat, olivat ihan kauhuissaan, että miten olen voinut selvitä ilman kolareita yms. tällä näöllä.  Ilmeisesti ihminen tottuu näön huononemiseen  ajan kanssa niin, ettei edes tajua, ettei näe kunnolla. Sen olisi varmaan huomannut paremmin, jos lähinäkö olisi huonontunut, mutta kun pystyy vaivatta lukemaan lähes mitä tekstiä tahansa, ei miellä, ettei kauas näekään enää hyvin… Pimeä– ja hämäräajossa olen itsekin huomannut, ettei kaikki ole ihan kunnossa ja olen sen takia tietoisesti välttänyt  niitä ajoja, mutta  kirkkaalla ilmalla en ole itse huomannut mitään erityistä… Nyt on sitten mielenkiintoista katsoa, miten paljon maailma muuttuu rillien kanssa! Kovasti kaikki varottelivat, että ei kannata heti mennä auton rattiin., vaan pitää kotioloissa ensin pari päivää laseja… No, nähtäväksi jää, miten mummon käy!

Tänään aamulla, kun heräsin, olikin jälleen uusi yllätys: lunta oli satanut taas enemmän kuin tarpeeksi! Isäntä alkaa olla ihan loppu noiden lumitöiden kanssa… Nyt on varmaan tullut aika alkaa etsiä ensi talveksi apua lumitöihin… ei  tuo papparainen kyllä enää jaksa tätä hommaa… eikä nyt kuitenkaan sen takia haluaisi taloa myyntiinkään pistää, kerrostalossa asuminen kun ei vaan meidän tilanteeseen sovi sekään… monesta syystä… hohhoijaa, kyllä meitä vanhuksia nyt koetellaan! Jotenkin tuntuu, että tämä järjetön hintojen nousu riittäisi meidän elämämme kurjistajaksi, ei siihen enää tarvittaisi rappeutuvaa kehoa ja  luonnon erilaisia  lisähaittoja!  Mutta minkäs teet?!  

Minulla on jo vuosia ollut mottona : ” Asioilla on tapana järjestyä, ennemmin, tai myöhemmin, ja yleensä minun parhaakseni”. Kun tämä ajokielto tuli , totesin silloin heti jollekulle, joka oli kauhuissaan tilanteesta, että tämä mottoni pätee edelleen… asioilla on tapana…. ja niinhän siinä kävi! Pari viikkoa tässä nyt menee , ettei voi ajaa, mutta ehkä silläkin on oma tarkoituksensa… kun ei itse tajua hiljentää vauhtia, niin tapahtuu jotain, että on pakko kuunnella kroppaansa …

Tämä  oman kropan kuunteleminen on oikeasti jokaiselle ihmiselle tärkeä asia. Ja kuitenkin, se on asia, jota aika monen on vaikea, miltei mahdoton toteuttaa. Minäkin olen opetellut sitä vuosikausia, mutta silti se aina välillä unohtuu… yritetäänpäs pitää se mielessä jatkossa vähän paremmin! - Jookos?