17. touko, 2022

Varmistuksen varmistuksia

Elämme aikaa, joka jää historian lehdille, tahdoimme tai emme. Tuo Ukrainan sota keikautti suomalaisten  ajatukset aika tavalla päälaelleen muutamassa viikossa. Aikaisemmin ei  Natoon liittymisestä oikeastaan edes puhuttu, saati, että kansan enemmistö olisi sinne ollut menossa. Sitä pidettiin joidenkin yksittäisten poliitikkojen vouhkaamisena, mutta vakavasti siihen suhtautui hyvin harva. Sitten tuli Ukrainen sota ja yht´äkkiä kaikki keikahti päälaelleen ja asiasta alettiin puhua julkisestikin, eikä vain pienissä piireissä. Ja ennen kuin huomattiinkaan, kaikki lähti vyörymään eteenpäin kuin lumivyöry… kehitystä ei kukaan enää pystynyt estämään ja niinpä sitten sunnuntaina kuultiin Presidentin ja pääministerin yhteinen ilmoitus: Suomi hakee Nato-jäsenyyttä ensitilassa! Elettiin toukokuun 15. päivää 2022. Muistaisin tuon päivän varmasti lopun ikäni… koska se on yksittäisenä päivänä tallentunut muistini sopukoihin jo teini-ikäisenä: yhden nuoruudenystäväni syntymäpäivä. Ja kaikki tapahtumat, joilla on joku muukin, itselle merkityksellinen tausta, on paljon helpompi muistaa.

Perjantaina minulle tuli hillitön tarve alkaa jotenkin varautumaan mahdolliseen isompaan kriisiin… en hetkeäkään kuvittele, että Naapuri ottaa vastaan meidän Nato-hakemuksemme jotenkin tyynesti. Ei ota. Taatusti sillä on seurauksensa, enkä usko meidän pääsevän mitenkään helpolla tavoitteeseen. Naapuri tulee tekemään kaikkensa, estääkseen liittymisemme ja hankaloittaakseen arkeamme… Lähdettiin siis varautumis-retkelle ...ruokaa, juomaa, muita tarvikkeita ja rahaa… ne (ei kuitenkaan rahoja, hehheh..)  pakattiin isoon, kannelliseen muovilaatikkoon ja kiikutettiin säilytettäväksi kuivaan, tasalämpöiseen tilaan. Niillä me ja koiruus selviäisimme ainakin kaksi viikkoa, käymättä kaupassa tai yhtään missään.  Liiterissä on onneksi jonkun verran puita, jos sähköt katoaa. Saadaan niiden avulla tulet takkaan ja lämpöä torppaan ja hiilloksella voidaan tehdä ainakin jonkun verran jotain ruokaakin. Mehuja löytyy joksikin aikaa ja veden todennäköisesti ehtii ottaa muutamaan ämpäriin, ennen kuin se putkesta kokonaan häviää. Peseytymisen voi hoitaa sadevedellä ja tai pulahtamassa altaassa… eli ei tässä nyt missään ihan kamalassa hädässä ihan heti olla… edellyttäen, ettei Naapuri tee aseellista hyökkäystä … No, näillä mennään… toivotaan parasta ja pelätään pahinta… niinhän ne entiseen aikaan asian ilmasivat… Toivotaan, että  tämä varautuminen on turhaa…  Jotenkin nyt ymmärrän paremmin kurreakin, joka varastoi talven varalle pähkinöitä, tammenterhoja ja vaikka mitä. Toivottavasti minä en unohda sitä laatikollista eväitä sinne varastoon!

Tänään Tarja hoiteli taas tämän huushollin siedettävään asumiskuntoon. Olikin hurjasti taas joka puolella koirankarvoja ja hiekkaa!  Eikä se valitettavasti kuitenkaan kestä kuin hetken, kun niitä tupsuja taas lentelee sinne tänne pitkin ja poikin… ensimmäinen tupsu tuli jo eteisen matolla vastaan, kun tultiin kaupasta sen jälkeen, kun Tarja oli jo mennyt! - Jos nyt eläisimme sataa tai kahtasataa vuotta aikaisemmin, meille varmaan palkattaisiin sisäkkö, Hilma, joka huomaamatta aina  hoitelisi pöly– ja karvapallerot pois näkyvistä… mutta nyt on nyt ja  on pakko tyytyä tähän aika harvoin tapahtuvaan kotisiivoukseen… hyvä kun voi edes tämän verran omaa  elämäänsä helpottaa!

Kun kuuntelin toisella korvalla television erilaisia uutisia ja keskusteluohjelmia tähän Natoasiaan liittyen, yritin samalla kuulostella omia tuntemuksiani… minulle tuli vähän samanlainen olo, kuin aina vuoden vaihtuessa, ottaessani esiin tuliterän kalenterin  katsellessani sen tyhjiä sivuja: mitähän merkintöjä tänä vuonna kalenteriin tulee millekin päivälle…?  Samanlainen odottava tyhjyys. Nyt tähän tunteeseen liittyi kuitenkin mukaan hienoinen pelko, pahan aavistelu. Joka ei ole minulle ollenkaan tyypillistä. Minähän en lähtökohtaisesti pelkää mitään. Mutta nyt sellainenkin  hiuksen hieno tunne tuli mukaan kuvioon… hmm… nyt on tärkeää, ettei provosoidu! Siitä ei nimittäin ole mitään hyötyä, päinvastoin, se rajoittaa omaa ajattelua ja intuitioita.

No, nyt on kirjattu  näihin tiistaikirjeisiinkin tämä historiallinen  aika ja voidaan jäädä vain odottamaan, mitä se tuo tullessaan vai tuoko mitään sen kummempaa.

 

Kesä nyt kuitenkin alkaa hiljalleen hiipiä ainakin tänne meille.. Päivä on pidentynyt jo ihan huikeasti  ja se, että aamusta iltaan on valoisaa on kyllä mekoista juhlaa kaamoksen jälkeen… harmi vaan, että  tämä ihana aika on kohta taas vain muisto! Ennen kuin huomataankaan, on juhannus ja sitten  on taas pimeyden vuoro vallata maailma… - pitäisiköhän se kirkasvalolamppu nyt vihdoinkin hankkia?! Eikä vaan joka talvi siitä haaveilla! Kevään tulo näkyy meillä aina ensimmäisenä siinä, että en malta pitää sormiani erossa mullasta ja näppejäni kurissa siemenkaupassa, enkä taimitarhoissa. Nytkin kävin perjantaina ostamassa Söderblomin puutarhasta  vähän kesää pihaan: pari kelloköynnöstä ja muutama pelargonian ja aikaisemmin lin jo ostanut muutaman orvokin. Nyt  alkaa terassilla näyttää jo kovasti keväiseltä, ellei peräti kesäiseltä. Ja kolme äitienpäiväruusua täydensivät kukkaistutuksia vielä lisää. Vein äidin ja suvun haudallekin pari äitienpäiväruusua ja ripottelin sinne muutaman unikonsiemenen… tuleeko minusta koskaan aikuista?  Tiedän, ettei taatusti kaikki hyväksy hautausmaalle tuollaista villiä kukkaa, mutta  minusta unikot, nuo pienemmät, kirkkaan punaiset tai keltaiset, ovat vaan niin hurmaavia… miksi kaiken täytyy olla niin säntillistä ja suunniteltua?! Eihän me ihmisetkään sitä olla!

Joku kysyi, miten kirjaprojektini edistyy. Ei edisty. Tuli vähän yllättävä este koko yritykselle. Tämän minun näköongelmani seurauksena sain lasit, joilla näen nyt hyvin ajaa autoa mm. mutta yllättäen en nyt sitten näekään lähelle ja tilasin jo näyttöpäätelasit, kun en oikein jaksa päätteellä tihrustella. Eli pakko on antaa periksi ja siirtää julkaisupäivää esimerkiksi joulun alusaikaan. Ehkä siihen mennessä on sitten nenällä hommaan sopivat kakkulat ettei loppukin näkökyky karkaa! Lisäksi tajusin aika alkuvaiheessa kirjan kokoamista, etten ihan kustannussyistä voikaan käyttää edes tiistaikirjeiden kuvitusta hyväkseni. Kas kun värikuvina painokustannukset kohoavat niin korkeiksi, ettei omakustanteesta voi edes haaveilla… sekin probleema pitää jotenkin ratkaista. Aikalisä siis, mutta kuten mottoni kuuluu: asioilla on tapana järjestyä, ennemmin tai myöhemmin….

Eläkää siivosti ja nauttikaa valosta ja keväästä!