5. heinä, 2022

Mansikkapaikka

On se jännää, miten tämä elämä heittelee tiellesi tapahtumia… välillä tulee lunta tupaan niin ettei pitkäkään vieteri tahdo riittää asian käsittelyyn ja toisinaan taas elämä tuo tullessaan uskomattomia sattumia ja tapahtumia, jolloin et  voi kun ihmetellä, miten se yleensä on mahdollista. Sitten, kun nämä erilaiset asiat tapahtuvat pienellä aikajänteellä elämä tuntuukin yht´äkkiä niin vauhdikkaalta, ettei tiedä, miten ne omat töppösensä asettelisi.

Viime viikko oli sellainen. Olin päättänyt ottaa härkää sarvista kiinni ja saada siipan menemään lääkäriin. Hän on tyypillinen suomalaismies, joka ei lääkärin lähde, jos ei vähintään pää ole paketissa kainalossa. Pääsin asiaan kiinni, kun huomasin, että aamun lääkeannos oli jostain syystä pienentynyt entisestä. Tiukan tenttauksen jälkeen selvisi, että pari lääkettä oli loppunut, mutta hän ei ollut halunnut lähteä niitä erikseen apteekista hakemaan, tyyliin, haen sitten, kun muutkin lääkkeet loppuvat! Maanantaiaamun ensimmäinen ohjelma oli siis apteekkiin meno. Pari lääkettä oli itselläkin vähissä, joten saisin ne napattua samalla.

Apteekissa ilmeni, että jo kauan sitten lääkäri oli reseptin uusimisen yhteydessä pyytänyt varaamaan kontrolliajan lääkärille.—Minullehan ei tietysti asiasta mistään tietoa tihkunut ja kun siippa ei käytä nettiä, tieto ei siirtynyt omakannastakaan minnekään. No, parempi myöhään kuin ei silloinkaan ajattelin ja totesin siipalle, että nyt ei auta mikään, tilaan sinulle labra-ajan ja sitten vielä lääkäriajan Sitten tuli posti. Traficom ilmoitti, että isännän pitää toimittaa heille syyskuun alussa lääkärintodistus, jos aikoo säilyttää ajo-oikeutensa! - No nythän siitä soppa syntyy, ajattelin ja siirsin labra-ajan tilaamisen seuraavalle päivälle. Nyt pitäisi miettiä, miten se asia hoidetaan ja voiko sen hoitaa kenties samalla lääkärikäynnillä näiden normaalien kontrollikäyntien yhteydessä. Tiesin, että terveyskeskus oli vaihtanut loma-aikaan ja siellä hoidettaisi ainoastaan kiireellisiä asioita kesän aikana.—Siinä mielessähän tämäkin tietysti oli kiireellinen asia, että Trafin takaraja oli jo 3.9. Kontrollikäynnit luokiteltiin ei-kiireellisiin… Tilannetta pahensi siipan kielteinen suhtautuminen molempiin asioihin. Hänen mielestään tällaiset lääkärintodistusvaatimukset ovat ihmisten kiusaamista. Hän on ajanut liki 60 vuotta, mikä sen taidon nyt olisi hävittänyt!? Tällä vaan sorsitaan taas vanhoja ihmisiä. Vahtisivat niitä nuoria kaahareita ja mömmöjen käyttäjiä ja antaisivat tavallisten ihmisten olla rauhassa. Rahaa tällä vaan meiltä kerätään! - Hmm. Yritin sanoa, että ei se nyt ihan noinkaan mene, kun terveydentilassa kuitenkin vanhana tapahtuu enemmän muutoksia kuin nuorempana. Taustalla mietin omaa tilannettani, kun en itse ollut ollenkaan tajunnut, miten huono minun kaukonäköni oli. Olen koko ikäni nähnyt lähelle hyvin, joten  kun kaukonäkö hiljalleen sumeni, en edes huomannut sitä itse. Olihan se melkoinen shokki, kun sen seurauksena sain ajokiellon, kunnes saisin lasit. Mutta siitä selvittiin! 

Keskiviikkona sitten päätin soittaa terveyskeskukseen ja ihmetellä, mitä kaikkea ja millä aikataululla heiltä sitten aikoja saisi tilattua.—Siippahan on siis lähes kuuro. Sen takia minä hoidan kaikki puhelimessa hoidettavat asiat, koska kuulolaitteen kanssa asiointi puhelimitse on kovin hankalaa…

Sain labra-ajat seuraavalle aamulle. Lähdettiin liikkeelle hyvissä ajoin ja oltiin paikalla ihan sopivasti. Isäntä meni labraan ja minä jäin parkkipaikalle autoon odottamaan. Sairaanhoitajan kanssa oli sovittu, että kun siellä oli taustalla kahden lääkärin lähetteet, otetaan ne kaikki näytteet ja ekg niin lääkäri saa sitten paremmin miehen kokonaistilanteen hanskattua. Mutta isäntä tulikin kymmenen minuutin kuluttua takaisin ja totesi, että se oli sitten siinä. EKGtä ei oltu otettu. Riemastuin tietysti asiasta ja mies meni takaisin labraan kysymään, miksi sitä ei otettu… vastaus oli tyly: lähetteessä ei ole pyydetty! Oli minun vuoroni polttaa päreet.  Lopputulos oli, että sairaanhoitaja teki labraan uuden lähetteen Ekg.stä. Ja minun pitää nyt sitten tilata uusi aika! Ja taustalla siippa kiukuttelee, että hänhän ei ala siellä jatkuvasti juoksemaan!- Onko ihme, että minulla on tunne, että teen mitä tahansa, jonkun labrahoitajan toiminta kaataa hetkessä oman työni tuloksen ja saan aloittaa alusta koko homman.

Sen verran tämä vaikutti mielialaani ym. Että päätin unohtaa koko asian edes viikonlopun ajaksi ja keskittyä helteestä ehjänä selviämiseen. Siinäkin tuntuu olevan tekemistä. Kas kun minutkin nyt joka tapauksessa luetaan jo ikäihmiseksi! - Ihmettelin joku päivä sitten, mikä nyt oli pielessä kun alkoi happi loppua ja se vaikutti tietysti jopa yöuneen! Eli en muutamaan yöhön saanut nukutuksi kuin pari tuntia ja se alkoi tuntumaan sitten päivälläkin jatkuvana väsymyksenä ja ”pilkkimisenä”.  Onneksi sitten tajusin jossain vaiheessa, että kyse oli hypotermian vastakkaisesta ilmiöstä, lämpöhalvauksesta ja aloin viilentää kehoani. Seuraava yö menikin jo nukkuessa.

Katse peiliin sai minut taas kerran tuskastumaan: sieltä minua katsoi joku vanha nainen, jolla oli epämääräisesti hapsottavat hiukset. Kampaajani satutti selkänsä muutama viikko sitten ja peruutti tilaamani ajan ja minun oli ollut pakko tulla jotenkin toimeen sen kamalan kuontalon kanssa. Muutamassa viikossahan tilanne oli tietysti karannut kokonaan käsistä ja tuo peilistä tillistelevä tyyppi  oli huomaamatta muuttanut taloon ja terrorisoi nyt tuolla peilissä minua, joka olen aina ollut ylpeä siitä, että jos mikään muu asia minulla ei ole hyvin, niin hiukset ovat aina hyvin leikatut ja siistit, joskus ihan tyylikkäätkin… siirryin katselemaan googlella, mistä löytäisin toisen kampaajan kohtuullisen matkan sisältä. Joitain löytyi, muutama soitto ja totesin, että ei tule mitään. Missään ei ollut vapaita aikoja lähiaikoina. Siirryin oman kampaajani ajanvaraussivuille ja totesin, että hänkin on jo kohta tulossa töihin, parin viikon päästä hänellä oli vapaa aika. Varasin sen. Tulisi edes joskus kuntoon tuokin asia… illalla myöhään soi puhelin. Olin jo nukkumassa, joten en ehtinyt vastaamaan. Näin kuitenkin, että soittaja oli kampaajani! - mitä ihmettä hän soittelee minulle yöllä?! - Aamulla se selvisi. Hän tarjosi minulle peruutusaikaa toisele työpäivälleen! Se ny oli kuitenkin muutamaa päivää aikaisemmin, kuin aika, jonka olin saanut tilattua, joten otin tietysti kiitollisena sen vastaan.

Torstaina illalla, Illalla tuli mieleeni, etten ole pitkään aikaa soittanut yhdelle iäkkäälle työtoverilleni. Löysimme aika sattumalta uudelleen yhteyden toisimme kolme vuotta sitten, kun hän täytti vuosia. Lähetin hänelle silloin onnittelukortin, josta hän kiitti minua ihanalla, huumorin täyteisellä kirjeellä, joka jälkeen soitin hänelle ja todettiin, että pitäisi vähän useammin soitella, kun siellä jossain kuitenkin oli se hyvä ystävyys, paljon yhteisiä muistoja ja huumori, joka meitä oli aina yhdistänyt. Katsoin kelloa ja totesin, että ei voi enää soittaa tähän aikaan ikäihmiselle. Pitää muistaa huomenna!

Huominen tuli ja minä muistin. Menin terassille istumaan, että saisin puhua rauhassa ilman että puhelu kaiken aikaa katkeilisi olemattoman kentän takia. Pääsin hädin tuskin istumaan, kun puhelin soi. Yksi ystävä soitti vastatakseen hänelle lähettämääni tekstiviestiin. Ja tietysti sitten juututtiin johonkin  pitempään jutusteluun. Sitten puhelimeen tuli koputus. Vilkaisin, kuka koputtaa ja suuni loksahti auki ja totesin edelliselle puhekumppanille, että minun on nyt pakko ottaa vastaan toinen puhelu ja niin teinkin. Soittaja oli nimittäin juuri se vanha työtoveri, jolle soittaakseni siihen terassille menin! Annikki, 98v. Soittamassa minulle juuri, kun minun piti soittaa hänelle! Olin niin hämmästynyt, että hetki meni vaan ihmetellessä, että miten tämä yleensä on mahdollista! Kyllähän joidenkin ihmisten kanssa telepatia toimii kyllä hyvin, mutta ne ystävät ovat niitä, joiden kanssa ollaan yleensä tekemissä usein. Annikki naureskeli, että joo, pakko myöntää, että ” en minäkään ole taikauskoinen tai mikään muukaan uskoinen, mutta pakko kai on myöntää, että kyllä täällä joku jossain hääräilee näiden yhteyksien kanssa ja kertoi vielä precis saman tarinan : oli ajatellut jo illalla soittaa, mutta siirsi sen sitten aamuun kun oli jo sen verran myöhä! Huhhuh! Kyllä tämä elämä joskus osaa yllättää ihan kunnolla!

Istuskelin vielä hetken pitkän puhelun jälkeen terassilla ja mietin tätä maailma menoa, Muistelin niitä hauskoja hetkiä, joita tuon Annikinkin kanssa oli koettu. En koskaan osannut kuvitella, että olisin häneen yhteyksissä vielä 30v hänen eläkkeelle lähtönsä jälkeen! Saapa nähdä, elääkö hän vielä ne pari vuotta, jotta täyttäisi täydet sata vuotta! Tein itselleni lupauksen, että jos hän elää, ja itse olen elävien kirjoissa, silloin minun on mentävä tapaamaan häntä! Haluan nähdä ne iloisena tuikkivat silmät ja veikeän hymyn, joka on hänelle niin tyypillinen…

Terassituokioni huipentui sitten siihen, että siippa siivoili vähän kotitien reunaa, heinikkoa ja toi tullessaan minulle kourallisen ahomansikoita! Niin makeita ja hyvälle tuoksuvia… hetken päästä sain vielä toisenkin kourallisen niitä. Tähän kaikkeen hyvänolon tunteeseen sekoittui vielä juuri kukkimaan ruvenneen ruusupensaan huumaava tuoksu. Voisiko kesäpäivä olla yhtään tämän täydellisempi?!  Ja mielenkiintoistahan tässä kaikessa taas oli se, että asiat olivat jotensakin solmussa, mutta ennen kuin päivä päättyi, oli tapahtunut monen monta positiivista muutosta!

Asioilla on tapana järjestyä… muista sinäkin se silloin kun oikein hatuttaa!