23. elo, 2022

Kaikki kelpaa

Luin aamulla artikkelin, jossa kerrottiin että mökkimurtojen määrä on kovassa kasvussa.

Ainahan jossain kohtaa, kun syysillat pimenevät, pitkäkyntiset ovat kiinnostuneet mökeistä, mutta nyt tämä maan taloudellinen tilanne kuulemma ajaa rikoksen poluille niitäkin, joilla ei ennestään ole rikostaustaa. Ja siis kaikesta päätellen nyt ovat asialla myös oman maan kansalaiset.

Mietin tietysti taas sitä meidänkin mökkiä, jossa ei niin kovin paljon viime aikoina ole ehditty aikaa viettämään.. ainahan se hiukan huolestuttaa. Meillä ei siellä kuitenkaan ole mitään rahallisesti arvokasta, eikä edes viinaa. Mutta silti ajatus on inhottava.

Soitin sitten iltapäivälle yhdelle ystävälle, joka asuu tuossa reilun kymmenen kilometrin päässä, ihan vaan kysyäkseni mitä kuuluu. Hän kertoi, miten joku naapuri oli käynyt soittamassa ovikelloa ja kysymässä, onko hän käynyt keräämässä alapihan marjat jo. Ystävä hiukan ihmetellen totesi, että ei nyt ole ehtinyt vielä, että vasta muutama päivä sitten kävi katsomassa, että on siellä marjoja, pitää lähipäivinä kerätä pois. ” Ei tarvitse enää kerätä, ne on jo kerätty!” totesi naapuri. Joku oli yöllä käynyt keräämässä heidän molempien pihasta kaikki marjat pois! - Kyllä siinä hiukan suu loksahti auki. Eli nyt mennään törkeästi toisten pihoille ja otetaan, mitä irti saadaan! Meneekö saalis sitten myyntiin vai omaan pakastimeen, tarina ei kerro, mutta todella röyhkeää toimintaahan tuo on! Mökkipihoista olen joskus aikaisemminkin kuullut, että joku ”naapuri”, joka tietää, ettei mökillä ole ketään, on sortunut tällaiseen luvattomaan keräämiseen, mutta että ihan omakotialueella… anna minun kaikki kestää!

Sitten kun tähän lisätään jatkuva ilkivalta, josta paikoitellen on tullut todella isoja ongelmia, kuten viikonloppuna Nikkilässä, missä joku ilmeisesti nuorisojoukko kivitteli kiukuspäissään ihmisten autoja, ikkunoita ym. niin, että vahingot ovat melkoisia, pitää jo ruveta kyselemään, missä kulkee raja ja missä ne kaikki poliisit öiseen aikaan ovat, kun kaikkea tällaista saa ihan rauhassa tehdä!  Eikä tämä ole pelkästään Pk-seudun ongelma. Olin muutaman yön Heinolassa ja perjantai ja lauantaiyöt olivat ihan järkyttäviä, kun kahta pääkatua pitkin kaahattiin ihan mielettömillä nopeuksilla eri liikennevälineillä… mopoilla, prätkillä ja autoilla. Meteli oli kuin Le Mansin ajoissa! On kuulemma normaali ilmiö, kertoivat paikalliset asukkaat! Missä ne tutkat ja poliisit on?!

Saapa nähdä, mitä kaikkea tämä älytön energiakriisi ja ruuan hintojen nousu vielä tuo tullessaan… Alkaako myymälävarkaudet lisääntyä, minkä verran valmiita klapeja aletaan varastelemaan pihoista ja liitereistä, tai minkä verran tulee ilmi luvattomia puun kaatoja metsissä ja mökkien pihoilla… pahalta näyttää… pitää vissiin alkaa kaikkiin mahdollisiin paikkoihin asentamaan riistakameroita ...jotenkinhan tavallisen ihmisen pitää ruveta suojautumaan näiltä rosvoilta!

Suomessahan on ollut pitkään aika hyvin toiminut  ”jokamiehen oikeus” liikkua metsissä, marjastaa ja kalastaa jne. Tänään jäin vähän miettimään sitäkin… minkä verran se aiheuttaa ongelmia? Tyttäreni nimittäin kertoi, miten mökkipihaan oli yks kaks metsästä sännännyt beagle. Siis sellainen pieni, ajokoiraa muistuttava matalajalkainen koira. Onneksi tytön omat koirat, 2 sakemannia, olivat kuistilla portin takana, etteivät päässeet vieraan koiran kimppuun. Koirat eivät rauhoittuneet mitenkään ja Beagle ei tippaakaan totellut isäntänä pillin kutsua. Isäntä yritti sillä saada koiraansa luokseen. Turhaan. Lopulta vävy oli huutanut hänelle, että voisi olla parempi tulla hakemaan se koira pois ja niin sitten tapahtui, mutta tyttären neuvottelupuhelu keskeytyi siihen meteliin, kun meteli oli niin infernaalinen. Mies oli kertonut olevansa metsästäjä ja ulkoiluttavansa usein koiraa sillä alueella, vaikka asui viereisessä kunnassa. Tytön koirat ovat viimeaikoina käyttäytyneet poikkeavasti useina päivinä. Tavallisesti ne pysyvät hyvin mökkipihassa, mutta nyt ne ovat usein lähteneet  omille teilleen hurjasti haukkuen… kyllä kai, jos metsässä liikkuu vieraita koiria. Nehän vartioivat pihaa ja mökkiä! Mietinkin tämän tapauksen jälkeen, että kun jokamiehen oikeus ei salli pihapiiriin tulemista, niin voiko ranta-kaava-alueella olevia mökkejä pitää koiranulkoilutusmetsänä niin, ettei koiraa pidetä edes kiinni? Eikö koira pidä olla aina kytkettynä, ellei maanomistajalta ole lupaa sen vapaana pitoon?

Nyt kun sadonkorjuuaika alkaa olla parhaimmillaan, tuli mieleeni, että monella omakotiasukkaalla on puutarhassa läjäpäin omenoita, joita kaikkia ei käytetä.

Nyt kannattaisi varmaan jokaisen miettiä, mikä olisi paras tapa pistää liiat omenat kiertoon niin, että kenenkään ei tarvitsisi omenavarkaisiin lähteä, vaan voisi käydä ihan luvalla poimimassa omenoita omaan käyttöön.—Tietysti sekin, että pistetään portille omenalaatikoita ja kerrotaan lapulla tai kyltillä, että siitä saa ottaa, on myös hyvä tapa, jos oma kunto vielä kestää omenoiden poimimisen ja kantamisen.