6. syys, 2022

Syksy saa

Kuuma, aurinkoinen kesä päättyi kuin seinään! Ihan oikeaoppisesti syyskuun tultua ilma muuttui viileäksi ja paikoitellen sateiseksikin. Sitä seurasi vähän sellainen hermostunut olotila, kun ei tiennyt mitä päällensä laittoi. Pari kertaa tuli kunnolla laskettua väärin ja sen seurauksena sitten paleltiin. Onneksi ei sentään flunssa iskenyt. Kalenteri on jostain syystä ollut pullollaan ohjelmaa ja se on alkanut näkyä selvästi kyllästymisenä. Ongelma on ollut nimenomaan siinä, että ohjelma on kaiken aikaa ollut puhtaasti asiapitoista ja yleensä vielä kaikenlaista selvittelyä vaatinutta. Ei vanha jaksa enää… Mutta nyt on vanhalle mökille vihdoinkin tie ja sen lisäksi vielä laituri veneelle. Pitäisikö sanoa, että tämän kesän haasteet on hoidettu. Ja nyt sitten toivottavasti alkaa vähän rauhallisempi tahti. Sen verran raivasin itse tilaa kalenteriini, että jätin maanantain yhtiökokouksen väliin. En vaan jaksanut edes ajatella taas ajavani edes takaisin toistasataa kilometriä… saati sitten ajaa.

Lauantaina päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja lähdettiin käymään Vuosaaressa. Meidän hyvät ystävämme vuosien takaa, ovat muuttaneet omakotitalosta kerrostaloon ja kävimme nyt tekemässä tupatarkastuksen.– Kiva koti. Ihan heidän näköisensä. Varmasti viihtyvät.—Niin se aika kulkee… loputtomiin ei jaksa omakotitaloa hoitaa. Se on hyvin näkyvissä jo meilläkin. Meille vaan ei ole oikein mahdollista tehdä vastaavaa liikettä. Sitä vaan ei sivullinen helposti ymmärrä… saisimme häädän ennen kuin muuttokuorma olisi purettu! Syynä liian kova meteli… kaiken muun lisäksi vielä koiruus, joka on tottunut isoon reviiriin… .no way… ei vaan käy. No, aika näyttää, miten tässä selvitään vai eikö selvitä. Turha surra etukäteen.

Eilen sain valmiiksi sen suunnittelemani kirjan Tiistaikirjeistä. Lähti painoon. Katsotaan nyt sitten, onko siitä kenellekään mitään iloa. Onpahan kuitenkin jotain saatu aikaan. Jos ei muuta niin sanomista. Taittoa tehdessäni juolahti mieleeni, että takakannessa on vapaata tilaa… kokosin siihen kuvat aikaisemmista julkaisuistani…         samalla kun kuvasin ne, otin käteeni pienen kirjasen, jota en juurikaan ole mainostanut. Kirjoitin sen Bestikseni muistolle. Itse asiassa lupasin hänelle tehdä sen. Se ei ollut helppo työ. Bestis kuoli syöpään. Luin jonkun matkaa kirjasta,  mutta sitten oli pakko lopettaa… en vieläkään, 14 vuoden jälkeen, pysty käsittelemään asiaa ilman lakanaa, jolla saan kuivattua sen hurjan suolavesivirran, joka silmistäni valuu! Mistä se sitten kertoo? Ehkä siitä, että jotkut ihmiset vaan eivät kuole koskaan, vaan elävät juuri niin pitkään, kun joku heitä muistaa ja kaipaa… Toisaalta lohdullista ajatella niin…

Käytiin viikolla pikaisesti taas mökillä. Nuohooja teki tehtävänsä ja kertoi, ettei piipussa ollut mitään vikaa. Sinne oli vaan muodostunut ilmalukko. Hyvä niin. Parempi kuin linnun tai oravanpesä . Piipahdettiin paluumatkalla Tammelan keskustassa katsomassa, minkälaiset leipomo-kahvilat sinne oli tullut. Vierekkäisiin taloihin! - Mitenkähän pitkään ne molemmat pysyvät pystyssä?! - Tietysti, jos tuotevalikoima on hyvin erilainen, on mahdollista, että molemmat tulevat toimeen, mutta aika hurjalta tuntuu, kun väestöpohja on kuitenkin aika pieni ja Forssaankin on vaan kymmenkunta kilometriä. Käytiin nyt vaan toisessa. Ja sielläkin juuri ennen sulkemisaikaa. Tarjontaa oli. Pullaa, suolaista ja leivoksiakin… Minua kiinnosti tuo kuvan vihreä omena! Oli nimittäin aika aidon näköinen. Sisällä oli jotain vaniljamoussea ja uuniomenaa reippaan kaneliannoksen kanssa. Hyvää oli. Eikä ollut liian makeakaanJatkoon, sanoisin.

 Hinnat ja inflaatio laukkaavat. Hallitus tekee vaan lisää velkaa ja sulkee silmänsä todellisuudelta. Alkaa mummua jo hirvittää!  Tästä ei hyvää seuraa! Amerikoissa asti jo ihmetellään, miten Suomessa ohjakset on annettu lapsille! Pakko sanoa, että niin ihmettelen minäkin. Niin idioottimaisia ratkaisuja tehdään lähes päivittäin, että kohta ei tarvitse kenenkään mennä parturiin leikkauttamaan pystytykkaa… se nousee pystyyn itsestään! Täällä Talmassa on nyt kyllä muutakin hiuksia nostattavaa menossa… tuli päivällä susivaroitus! Täällä liikkuu kuulemma susi, joka ei väistä ihmistä! Ohjeeksi tuli myös ilmoitusvelvollisuus heti, jos/kun havaitaan! - Hmm… katsotaan… on niitä täällä ennenkin piipahdellut… mutta hyvä tietysti olla hiukan varuillaan! Meillä onneksi Chico on aina ennenkin ollut  ”hereillä” ja ulvonut mukana.