17. elo, 2021

Maailma on nykyään pähkähullu!  On ihan pakko ihmetellä, miten tähän on tultu. Sunnuntaina, kun kävin Hakaniemessä , totesin, että niillä main autolla ajamisesta on tehty tosi hankalaa. Mistään ei päässyt enää edes ylittämään Hämeentietä, saati ajamaan sitä mihinkään suuntaan. Kaiken lisäksi palaaminen Sornäisten rantatien isolle väylälle oli mahdotonta ja kaiken kiemurtelun ja U-käänösten jälkeen vannoin, etten ikinä mene sinne enää vapaaehtoisesti lähellekään Hakaniemen toria, jossa ennen aina silloin tällöin poikkesin torikahville. Siinä ympäristössä ei ihan oikeasti enää voi liikkua autolla. Pyörillä ja kävellen tietysti onnistuu, mutta en minä jaksa enää kävellä kilometrikaupalla päästäkseni torikahville. Helpompaa on keittää kahvit kotona, tai piipahtaa Hilkan luona Korsossa kahvilla ! No, jääpähän siellä toimivat torimyyjät ilman meikäläisen roposia, mutta  mitä se minulle kuuluu…tässä taas nähdään, että Vihreät tekevät kaikkensa, ettei ihmisillä riitä työtä, vaikka ihan muusta julkisesti puhuvat.

Muutamana päivänä huomasin sulkevani television heti, kun  olin sen avannut  tarkoituksena katsoa uutiset. Syy: Ministeri Ohisalo jauhoi jälleen ilmastomuutosasiaa ja kertoi hallituksen halusta tiukentaa tavoitteita päätettyjen toimenpiteiden osalta...en vaan jaksa enää kuunnella samaa  höpinää päivästä toiseen, viikosta toiseen ja vuodesta toiseen, kun pieni Suomi ei mitenkään voi yksinään pelastaa tätä maailmaa ilmastokatastrofilta, puhumattakaan yhden ihmisen mahdollisuuksista  vaikuttaa siihen radikaalisti. Sitä on nyt jauhettu jo niin paljon, että sietokyvyn raja on tullut vastaan ja kun siihen tullaan, katoaa myös halu tehdä asialle yhtään mitään!  Liika on liikaa ja se alkaa toimia tarkoitustaan vastaan. Miten nuo päättäjät eivät ymmärrä asiaa? - No, heiltä puuttuu elämänkokemus ja arkitodellisuus… Vahinko, koska näin tehdään vahinkoa periaatteessa hyvälle asialle!

On toinenkin asia, joka on alkanut tehokkaasti toimia tarkoitustaan vastaan: Nykyisin ei voi katsoa oikein mitään  TV ohjelmaa törmäämättä siihen, että niissä on aina  mukana joku homo-, lesbo– tai trans-sukupuolinen henkilö. Minulla on ollut elämäni aikana monta työkaveria tai tuttavaa, joiden sukupuolisen suuntautumisen olen tiennyt poikkeavan omastani, eikä se ole tehnyt heistä yhtään huonompia tai parempia ihmisiä. Ovat olleet ihmisiä ihan siinä missä kaikki muutkin. Ymmärsin heidän tuskansa siitä, että asia oli aikaisemmin rikoslaissa säädetty rikokseksi ja pidin hyvänä asiana, että se saatiin sieltä pois ja ihmiset uskalsivat avata kaappien ovia ja asioista voitiin puhua avoimesti eri yhteyksissä, mutta nyt on tässäkin asiassa menty taas liiallisuuksiin, kun joka ohjelmassa pitää olla mukana joku seksuaalisuudeltaan isosta massasta poikkeava henkilö ihan vaan sen takia, että ei voida sanoa, että jotakin ryhmää tai ihmistä ei pidetä tasa-arvoisena.  Ja kun sitten katsot vaikka pihan rakennusta koskevaa ohjelmaa, saadaksesi ehkä omaan pihaasi ideoita ja vinkkejä, ruutuun pukahtaakin lesbopari, joka pussailee ja silittelee toisiaan siinä kameroiden edessä, tuli mitta täyteen! Eihän heteroparitkaan esittele seksuaalisuuttaan asiaohjelmissa! Tällaiset kohtaukset olisi pitänyt leikata pois! Joku tolkku pitäisi olla ohjelmien tekijöillä ja käsikirjoittajillakin, puhumattakaan tuottajista. Enkä ole ainoa, jota tämä asia ärsyttää.  Ja ikävä kyllä se on nyt liian pitkään jatkuessaan alkanut vaikuttaa minun ajatuksiini negatiivisesti… en enää pidäkään seksuaalista poikkeavuutta luonnollisena asiana, niin kuin se on minulle ennen ollut… koska tämä ylikorostaminen tekee minusta itsestäni poikkeavan ja kuitenkin tosiasia on, että vain mies ja nainen voivat lisääntyä  ja sillä perusteella pidän heterosuhdetta ns. normaalisuhteena. Nyt tulee noita ohjelmia katsellessa tunne, että on trendikastä olla homo tai lesbo, tai trans-sukupuolinen. Ikään kuin se olisi valittavissa samaan tapaan, kuin ostokset valintamyymälässä! Ja kun tätä samaa jauhetaan lapsille ja nuorille jo koulussa, ei ole ihme, että nuorille tulee mielenterveysongelmia ja vaikka mitä, kun pitää ruveta miettimään, olenko sitä vai tätä vai enkö  olekaan mitään…!

Myös erilaisten oikeuksien perääminen on tullut tiensä päähän. Niistäkin puhutaan ja niitä perätään täysin absurdeissa vaatimuksissa… eri yhteyksissä vedotaan ihmisoikeuksiin, lapsen oikeuksiin ja ties mihin, mutta velvollisuudet on hukattu jonnekin. Unohdettu yksinkertaisesti! Viimeisin vitsi oli, kun alettiin elämöidä lasten oikeuksista kännykän paikantamisessa, se kun joidenkin mielestä oli lapsen oikeuksien rikkomista! - Mihin unohtui vanhempien vastuu?! - Jos kissanpentu menee ajotielle ja emo näkee sen, se kävelee tyynesti pennun viereen, nappaa niskasta kiinni ja kuljettaa pennun turvallisempaan paikkaan, tai jos koiranpentu ei tottele mamman käskyä, se saa  hampaasta tai tassusta, ei siinä kysellä mitään pennun oikeuksista! Sama se pitää olla ihmiselläkin. Vastuu kasvatuksesta on isällä ja äidillä, ensisijaisesti. Ei  velvollisuutta kasvattaa yhteiskuntakelpoisia jälkeläisiä ole mihinkään hävitetty, vaikka se näyttää joskus olevan kokonaan hukassa noiden päin pylväitä , ihmisiä ja autoja päin käveleviä, rannalla taaperoa muka vahtivia isiä ja äitejä, jotka eivät irrota otettaan  kännykästään edes ruokapöydässä!  - Kyllä tästäkin touhusta on terve järki pahasti kadoksissa! Itse sanoin aikoinaan lapsille, että niin kauan, kun saatte jalat oman pöydän alle ja asutte täällä, täällä noudatetaan meidän sääntöjä. Sitten kun jalat on oman pöydän alla ja vastaatte itsestänne, voitte tehdä oman mielenne mukaan. -Siihen oli tyytyminen. -Olihan se joskus tiukkaa, mutta ollaan kuitenkin edelleen puheväleissä.

Mutta niinhän se on, että aina ei ole helppoa nähdä metsää puilta! Kuten esimerkiksi sitä, että moni arvostelee muslimeita siitä, että he aivopesevät lapsensa koraanikouluissa yms. jo taaperoikäisestä saakka, joten ei ole ihme, että eivät sopeudu meikäläiseen kulttuuriin, mutta ei huomata, että niinhän meilläkin jo tarhaikäisestä aletaan aivopestä lapsia ilmastonmuutokseen, kasvisruokaan...jne. Ilmeisesti siellä koulussa ja tarhassa ei ole opetettu kuitenkaan vanhusten kunnioittamista  tai aivopesty lapsia käyttäytymään reilusti kavereita kohtaan, eikä kiusaamaan muita...päätellen siitä, että jo koululaisetkin tekevät jopa murhia ilkivallan lisäksi. - Mikä tätä yhteiskuntaa vaivaa, että elämisen ja olemise perusasiat on unohdettu kokonaan?! - Pahinta asioissa on, että valtaeliitti ei siedä edes niistä asioista puhumista, vaan mielipiteensä sanoville pistetään suu tukkoon, jos ei muuten, niin nostamalla syyttet kansanjoukkoa vastaan kiihottamisesta.

Onko meidän hallitusmuotomme jotenkin vaivihkaa muutettu joksikin muuksi, kuin tasavallaksi?

 

 

10. elo, 2021

Sen siitä saa, kun nukkuu yöllä hyvin ja herättyään aamulla kääntää vaan kylkeä ja jatkaa unia, käväisee aamupalalla ja jatkaa taas nukkumista. Vääntäytyy sitten iltapäivällä väkisin pystyasentoon ja väsää ruokaa, syö sen ja sitten selailee tylsistyneenä somea. Pistää ajoissa saunan lämpiämään ja hemmottelee itseään lämmöllä ja lopuksi vielä istuskelee pyyheliinaan kääriytyneenä takaterassilla katselemassa, miten ruoho kasvaa sateen jälkeen vauhdilla… ei sitten pidä ihmetellä, ettei yöllä nukuta!  Parin tunnin unen jälkeen heräsin sateen ropinaan, tai paremminkin rännien meteliin. Vähän aikaa ihmeteltyäni totesin, että turha yrittää väkisin nukkua, ja nousin ylös. Koira katseli vähän ihmeissään ja kehotin sitä menemään vielä nukkumaan. Kilttinä koirana ja täysin tietämättömänä syntymäpäivästään, se painautui takan eteen, kylmälle kivialustalle ja oli hetken päästä umpiunessa.

Minä mietin elämän kummallisia polkuja… joku asia aina laukaisee muistista pintaan jotain, jonka olet kauan sitten jo unohtanut… nyt sellainen asia oli eilinen iltiksen tms. artikkeli Aarre Kare´nin kuolemasta… hän oli ex-työtoverini veli, ja aikanaan seurailin hänen elämäänsä tämän sisaren kautta. Heillä oli hyvin läheiset välit ja sisar huolehti monesta veljensä asiasta silloin, kun tämä oli maailmalla joskus pitkiäkin aikoja. Ja jossain vaiheessa, kun Aarre oli muuttamassa pysyvästi Pariisista takaisin Helsinkiin, sisko halusi kunnostaa veljen asuntoa  ja me, isännän kanssa autoimme häntä pienessä pintaremontissa, tapetoinnissa ja ikkunapokien ja –laudan maalaamisessa. Se remontti jäi mieleen ehkä siksi, että  juuri, kun oltiin luvattu laittaa tapetit asuntoon, muutamaa päivää ennen Aarren kotiinpaluuta, isäntä leikkasi kotona lauantaina aitapensasta ja osui leikkurilla ampiaispesään ja se tietysti aiheutti hyökkäyksen niin, että isännän käsivarsi oli hetken päästä turvoksissa kuin tukki. Ja oli taatusti myös kipeä! Eikä siihen aikaan vielä tunnettu antihistamiinien vaikutusta yms. Eikä kenellekään tullut edes mieleen mennä lääkäriin... Suomalainen sisu ei kuitenkaan antanut periksi laistaa tapetinvedosta seuraavana päivänä, vaan homma hoidettiin sovitulla tavalla ja Aarre pääsi heti palattuaan asettumaan taloksi. -Sisar on kuollut kauan sitten, joten Aarrekaan ei ole mielessä mitenkään enää pyörinyt, kunnes nyt sitten  tämä uutinen palautti mieleen kaiken tämän. R.I.P.

Hain jääkaapista mehutölkin ja siemailin siinä sadetta kuunnellessa lasillinen mehua.  Katse kulki tölkin tekstissä… siinä kerrottiin ensin suomeksi, sitten viroksi, mitä mehu sisälsi. Päästyäni vironkieliseen osaan, oli pakko nauraa: olin juuri tuhonnut lasillinen maasika-viinamarja-mehua! (Mansikka-rypäle– mehua) Olen joskus ennenkin naureskellut noille vironkielisille sanoille ja ajatellut, että olisi kiva osata viron kieltä. Ongelma on vaan siinä, että en ole mitenkään vannoutunut Vironkävijä, paremminkin päinvastoin, joten käytännön harjoittelu jäisi aika puutteelliseksi. Ei minulla ole mitään virolaisia vastaan, mutta ne risteilyt eivät sovi minun maailmaani. En jaksa katsella kännisiä ihmisiä kaljalasteineen ja  kuunnella humalaisten,usein suomalaisten,jorinoita… se jos mikä, on ajan haaskausta.

Naureskelusta tuli mieleeni, että olen joskus naureskellut ihmisille, jotka kertovat käyvänsä öisin syömässä jääkaapilla. En ikinä ole ymmärtänyt asian ydintä. Nuorempana en koskaan käynyt jääkaapilla yöllä. Miksi olisin käynyt? Minähän nukuin yöllä! Nyt vanhemmiten käyn joskus ottamassa jääkaapista jotain juotavaa, mutta sekin rajoittuu yleensä lasilliseen mehua tai vettä. Ja lasi on vain 1,5 dl vetoinen eli käytännössä voin hörppiä reilun desin  nestettä. Mutta tänään yllätin itseni keittiöstä puoli kolmen aikaan yöllä! Ja mitä siellä tein? - Keitin  vettä,  kaadoin  kuppiin pussillisen Irish Cream Latte-jauhetta ja täytin loput kupista kuumalla vedellä! Sen jälkeen  pistin hapankorpun päälle maksapasteijaa ja muutaman maustekurkkupalan. Yöpalani oli valmis! - Eikä yhtään naurattanut. Himputti , tässähän joutuu pian nauramaan itselleen! No, eihän se ole ensimmäinen kerta, joten  antaa mennä, kun on alamäki!

Alamäkeähän tämä vanheneminenkin on. Toisilla sen on hitaampaa, toisilla varsinainen liukumäki. Siihen, että vuoroin on nousuja ja toisinaan laskuja, joutuu useimmat ihmiset elon virrassa tottumaan, mutta siihen, että montusta ei enää noin vaan noustakaan, on tosi vaikeaa tottua. Se mieli, kun kuitenkin monella on vielä niin nuori ja niin kaunis…

Minulla on elämässä ollut onnea  enemmän kuin toisilla… minulla on kaiken ikäisiä ystäviä, ei pelkästään omaikäisiäni. Se on asia, joka on korvaamaton juttu. Sitä ei tule ajatelleeksi useinkaan, mutta sen arvon alkaa ymmärtää viimeistään silloin, kun itse alkaa ikääntyä. Jos minulla ei olisi itseäni 10-20 vuotta vanhempia ystäviä, en varmasti osaisi suhtautua omaan vanhenemiseen rennosti. En  myöskään ymmärtäisi sitä virran hidastumista, mikä on väistämätöntä, kun ikää tulee lisää. Jos taas minulla ei olisi itseäni 10-20 vuotta nuorempia ystäviä, en  pysyisi mukana tässä elämänvirrassa, jossa kaikki asiat muuttuvat vauhdilla. Ja jos kontaktipinnoissani ei olisi noita nuoria, jotka vasta opettelevat elämää, en osaisi arvioida heidän mahdollisuuksiaan ja esteitään, ymmärtämisestä puhumattakaan. Saan siis olla todella kiitollinen elämälle, että minua on hemmoteltu paitsi useilla ystävillä, myös eri ikäisten ihmisten ystävyydellä! Se kaikki mahdollistaa sen, että voin rakentaa tukiverkoston itselleni ja ystävilleni huomattavasti helpommin, kuin pelkästään saman ikäisten kanssa seurustelemisella voisin tehdä. Ja tukiverkosto on yksi elämän tärkeimmistä asioista.

Niin hassulta kun se ehkä kuulostaa, niin myös ihmisen ja eläimen välille voi syntyä tärkeä vuorovaikutussuhde.. lemmikin omistajat ainakin tunnistavat asian hyvin, mutta minä näen sen vielä laajemmin… esimerkiksi linnut, joita minä ruokin, ovat jossain määrin riippuvaisia siitä, että teen sen ja vastapalveluksena ne paitsi tuovat iloa silmälle, myös huolehtivat sitten kesällä hyttysten metsästyksestä lapsilleen ja samalla me saamme olla rauhassa niiltä verenimijöiltä!

Meidän lemmikillämme, Chicolla on 7-v syntymäpäivä tänään. En ole ostanut sille mitään lahjaa, tai miten senkin nyt ottaa...saatiin takapiha, eli laajennettu linutolkkari, aidattua viimeviikolla, ja se on nyt lahja myös Chicolle, joka nyt pääsee juoksemaan takapihalla vapaana, ja niin kovaa, kun ikinä haluaa. Toisaalta se on lahja myös meille:  ei ole pakko lähteä lenkille kurjalla ilmalla, ei tarvitse verkottaa hedelmäpuita, eikä takapihalle pääse villieläimiä, ne pääsevät vain etupihalle ja pellolle. Chicon synttäriä vietettiin ehkä pikkuisen makoisammalla ruualla ja  muutamilla herkkujen herkulla, kuten kylmäsavulohiviipaleilla… eli sitä vietetään samaan tapaan, kuin meidän muidenkin perheenjäsenten synttäreitä..jotain pientä hyvää...

Aarreaitan 4-v synttärikin lähestyy.. Silloin, syyskuun lopulla voisi keksiä jotain pientä kivaa tapahtumaa ...pistetään mietintään… 8.8.-21 tuli Titanpuotin kotisivuille 60000 klikkausta täyteen, joten samalla sitäkin voisi jotenkin juhlistaa, vaikka se ei nyt suoraan sivuilla kävijämäärää kerrokaan, kertoo se kuitenkin, että kyllä siellä liikennettä  on!  Kaunis kiitos kaikille kävijöille!

 

 

 

 

3. elo, 2021

”Hei, olisin kiinnostunut tilaamaan maalatun koristekiven edesmenneestä koirastamme. ..” näin alkoi noin kuukausi sitten sähköpostiini tupsahtanut viesti. En tuntenut lähettäjää ja katsoin uteliaana liitetiedoston kuvia, joissa oli  valkoinen Lambimainoksen lampaan näköinen pieni koira, Embo, Bichon Frishé.  Söpö. Ihan  syötävän söpö koiruus, mutta pikkuisen enemmän haluaisin koirasta tietää, muuten sen maalaaminen tulisi olemaan tuskaa. En nimittäin usko, että pystyisin tekemän kiveen muuta kuin kuvan, jos en jollain tasolla tunne koiran luonnetta, jonka jälkeen kuvan voi saada ”elämään”. Saada silmiin juuri kyseiselle koiralle ominaisen ilmeen ...ikään kuin sielun. Päätin siis vastata viestiin sarjalla lisäkysymyksiä, joiden avulla saisin kartoitettua koiran luonteesta oleellisen. Lähettelimme muutaman päivän aikana viestejä toisillemme ja lopulta olin valmis ottamaan tilaustyön vastaan. Sovimme, että se valmistuisi viimeistään elokuun alkupuoliskolla. Tuollaisessa tilaustyössä eteen tulee aina ensimmäisenä se, että löytyykö minulta työhön sopivaa kiveä, vai joudunko kiertelemään maanrakennusliikkeissä yms. Etsimässä sopivaa kiveä. Tällä kerralla oli onnea ja löysin sopivan kiven omista varastoistani ja pääsin työstämään tilausta aika pian ja työ eteni aika hyvin pienen hapuilun jälkeen ja se valmistui noin viikon päästä tilauksesta. Tai valmistui ja valmistui...sanotaan, että maalaus oli valmis  silloin, mutta sen jälkeenhän se vaatii kuivumisaikaa ja loppukäsittelyn niin, että se kestäisi mahdollisimman kauan  myös vaativammissa ulkoilmaolosuhteissa. Siihen on varattava aikaa aina vähintään 2 viikkoa, joten aikataulukin piti hyvin ja tilaaja pääsisi hakemaan sen mainiosti ennen elokuun puolta väliä…

Lauantaina puhelin soi. En tuntenut numeroa ja mietin hetken, vastaanko vaiko jätän vastaamatta. Viimeaikoina taas kaiken maailman kaupustelijat ovat olleet liian usein outojen  numeroiden takana. Vastasin nyt kuitenkin. Minulle täysin tuntematon nimi naisella, joka oli linjan toisessa päässä ja melkein jo aloitin sanomaan, että minulla on suoramarkkinointikielto… kun nainen sanoi ” Olen Embon emäntä, tyttäreni on tilannut sinulta koristekiven, joka on kuulemma valmis noudettavaksi. Olemme tulossa pelaamaan Golfia Talmaan ja samalla kun käännyimme tälle tielle, tajusin, että tyttäreni kertoi sinun asuvan Talmassa. Olisiko mitenkään mahdollista, että hakisin Embon kotiin nyt heti, jos ei siitä ole liikaa vaivaa, kun näin yllättäen soitan ?”  No eihän siitä sen ihmeempää vaivaa olisi. Annoin ajo-ohjeen ja lupasin mennä aitalle vastaan antamaan sen kiven hänelle.

Kun sitten mentiin aittaan ja hän näki kiven, hän alkoi itkemään. Hän tuijotti vaan kiveä ja huokasi, että se on niin ihana. Se on ihan Embo. Anteeksi, etten voi olla itkemättä, mutta tämä on niin onnistunut työ, etten voi itkulle mitään. Tunsin olotilani pikkuisen hankalaksi. Ymmärrän, että kun on menettänyt koiran, se ei ole pikku juttu. Olen itse kävellyt silmät punaisina ja turvoksissa aikoinaan kaksi viikkoa, kun edellinen koiramme muutti sateenkaarisillan taakse, joten tiedän, mitä se on. Mutta olin ymmärtänyt, että tämän perheenjäsenen poismeno ei nyt ihan eilen ollut tapahtunut, joten  en osannut odottaa noin voimakasta reaktiota tässä vaiheessa.

Juteltiin siinä sitten kaikenlaista muutakin ja hän oli hyvin ihastunut paitsi paikkaan, myös aittaani ja  sanoi, että jos tiedän tai kuulen jostain sopivasta tontista täälläpäin, he voisivat olla kiinnostuneita ostamaan sen.

Miehensä kantoi Embon autoon ja annoin rouvalle vielä viimekäden ohjeita sen talvisäilytyksestä ja sitten hän kysyi, mitä olimme sopineet tyttären kanssa maksusta. Kerroin ja rouva ojensi minulle melkein kaksinkertaisen summan ja sanoi, että hän haluaa maksaa vähän enemmän, koska työ on todella hyvä ja onnistunut. Siinä minä sitten seisoin taas hämmentyneenä keskellä aittaani…. Eihän tän päivänä kukaan halua maksaa mistään mitään, saati sitten jostain koristekivestä! Eihän tänä päivänä tauluistakaan saa edes kehysten hintaa, jos niitä rupeaisi kaupittelemaan! Olen seuraillut Facessa taulukirppistä, jossa myydään matrikkelitaiteilijoidenkin töitä muutamalla kympillä… Näköjään ihmeiden aika ei ole ohi!  Kysyin sitten vielä jossain vaiheessa, mistä he olivat saaneet yhteystietoni, kun en juurikaan harrastustani ole mainostanut. Hän kertoi, että tytär oli netissä huomannut jonkun tekemäni kuvan ja pääsi sitä kautta kotisivuni jäljille ja otti yhteyttä.—Kieltämättä tämä kaikki tapahtui taas niin oikeaan aikaan kuin ikinä, sillä tämän työn ansiosta pääsin taas takaisin tämän rakkaan  harrastukseni pariin reilun vuoden sairastelutauon jälkeen… taas yksi asia lisää elämän syrjässä roikkumiseen…   Voin siis olla  monestakin syystä kiitollinen tälle tuntemattomalle  perheelle…

Ja ihan turha on väittää, etteikö ihmiselle tee hyvää joskus saada kehumisia tekemisistään. Vaikka sanotaan, että kissa se kiitoksella elää, niin sen verran turhamainen varmasti jokainen on, että kun joku antaa odottamatta jotain todella hyvää palautetta, niin kyllä siinä mieli piristyy ja itsetunto saa yhden tukikepin lisää!

 

Lauantai oli muutenkin aika piristävä päivä: poika poikkesi yllättäen  aamusella ja tyttö toi illan suussa mökillä pesemänsä mattoni takaisin ja aulaan levisi hetkessä mäntynestesaippuan vieno tuoksu ja oli tietysti heti pakko saada puhtaat matot lattialle ja yksi pitkä eteisen vaihtomatto varastoon, odottamaan joulua…

En tiedä, mikä asia nyt sitten eniten piristi, mutta lähdettiin sitten illalla vielä ihan ex-tempore ajamaan mökille. Ja siellä siten sunnuntai-aamuna tapahtui taas jotain jännää!

Oltiin juuri ja juuri herätty ja koiruus alkoi tuijottaa ulos olohuoneen ikkunasta kohti laituria. En nähnyt siellä mitään erikoista ja ihmettelin, mitä koira siellä voi nähdä niin kiinnostavaa, ettei hetkeksikään katse herpaannu. Koira vaihtoi välillä ikkunaruutua, mutta katse oli koko ajan tiukasti rannassa, laiturin vieressä. Lopulta isäntä totesi, että ”no mene katsomaan, mitä siellä on!” ja päästi koiran pihalle. Alkoi hillitön takaa-ajo, joka johti siihen, että jotain meni vauhdilla puuhun. En ehtinyt nähdä tarkasti, mikä se oli, mutta vauhti oli kurja ja koira jäi puun alle tuijottamaan ylöspäin. Kutsuin koiraa, ei mitään reaktiota. Lopulta piti ottaa käyttöön jo vihainen komento: ” Heti tänne!”, jonka jälkeen koira hyvin, hyvin vastentahtoisesti alkoi taakseen vilkuillen siirtyä koti kuistia ja tuli lopulta sisälle vaan jatkaakseen rantaan tuijottelua. Istahdin nojatuoliin ja vilkaisin rantaan. Samalla näin, että nyt puusta tuli joku alas, mutta mikä, siitä ei kyllä ollut mitään varmuutta. Mietin pitkään, mikä se olisi voinut olla... reilusti kissaa suurempi, harmaa ja iso takamuksellinen eläin, Jonka kiipeäminen ylös ja alas oli sanoinkuvaamattoman tarkkaa ja vauhdikasta puuhaa. En keksinyt, mikä se olisi voinut olla ja päätin soittaa metsästystä harrastavalle pojalleni. Pitkän mietinnän ja pohtimisen jälkeen hän tuli siihen tulokseen, että sen on ollut pakko olla mäyrä! Teki mieleni mennä katsomaan, mikä siellä rannassa lymyili, mutta pahaksi onneksi ulkona satoi kaatamalla, joten en nyt halunnut lähteä katselemaan yhtään mitään  ja kastelemaan itseäni!- Päätin sopia itseni kanssa, että siihen asti, kunnes toisin todistetaan, vierailija on ollut mäyrä. Minä en vaan tiennyt, että mäyrä kiipeilisi puissa!

 

 

27. heinä, 2021

Olen monen mielestä varmaan kyllästymiseen saakka puhunut sitä, että kun pistää hyvän kiertämään, se tulee jotain kautta takaisin. Pysyn tiukasti edelleen sen ajatuksen takana. Tein  keskiviikkona ihan hurjan päivätyön, kun lähdin aikaisin aamulla hakemaan tyttöä mökiltä rokotukseen ja sen jälkeen hoideltiin kaikenmoisia sekalaisia asioita ja lopuksi ajoin takaisin kotiin. Ajokilometrejä kertyi yhteensä kuutisensataa ja vaikka kimpassa tytön kanssa se ajettiinkin, niin pakko on myöntää, että vanha kroppa ei ihan hurraata asiasta huutanut. Jotkut sanoivat minulle, että olisivat voineet kyllä hoitaa asian muutenkin. Juu, ihan varmasti, mutta kun oli helle ja heidän asuntonsa on kuuma kuin pätsi, se olisi tarkoittanut tukalaa olotilaa muutamana päivä niin tytölle kuin koirillekin, joille kaikille oli mukavampaa olla mökillä ja pulahtaa aina välillä vilvoittelemassa raikkaassa järvivedessä.. Minä ajattelin asiaa heidän kannaltaan ja kun kuitenkin autossani on hyvä ilmastointi ym. niin ajattelin, että voin tällaisen pienen palveluksen heille tehdä. Sitä paitsi silloin, kun minä jouduin aikaisin aamulla menemään sairaalaan, tyttö kuskasi minua ja oli tukenani erilaissa toimenpiteissä aina, täysin riippumatta hänen omista menoistaan ja jopa työstään… tämähän nyt oli ihan pieni vaiva siihen verrattuna!

Seuraavana päivänä olin tietysti ihan rätti-poikki, mutta minulla oli hyvä mieli, kun voin jotenkin olla avuksi. Sitä paitsi oli todella ihanaa pitkästä aikaa viettää laatuaikaa oma tyttären kanssa. Siihen on kuitenkin normaalioloissa aika harvoin tilaisuutta, kun hänen työnsä ja perheensä tahtovat viedä sen lähes olemattoman vapaa-ajan ihan tarkkaan.

Jossain vaiheessa juteltiin mattojenpesustakin. Muisteltiin, miten ikuisuus sitten, kun me mökkeilimme siellä nk. Vanhalla mökillä, me lasten kanssa pesimme huushollin kaikki matot mökillä joka kesä ja huuhtelimme loput mäntysuopavedet sitten pois matoista uimalla pitkiäkin matkoja mattojen kanssa. Se oli hauskaa. Ei sitä koettu pakkopullana ja työnä… tästä jutustelusta seurasi sitten se, että tyttö otti meidän 4 mattoa mukaansa mökille ja ilmoitti eilen, että nyt ne on pesty ja ovat jo kuiviakin! - Miten ihanaa saada puhtaat, tuoksuvat matot kotiin!  Ei se matonpesu kotioloissa ole yhtään verrattavissa kunnon juuriharjapesuun rannalla! Tuskin maltan odottaa, että saan ne takaisin kotiin!

Muuten viime viikko olikin sitten aika rauhallinen ja paljonkaan ei tapahtunut… mitä nyt parit ystävät treffattiin pitkästä aikaa. Ja viikonlopulla huomasin taas, että eletään sitä aikaa, että pitää muistaa laittaa useammat onnittelukortit liikkeelle. Eri asia siten, ehtivätkö ne kaikki ajoissa syntymäpäiväjuhliin.—Miten niitä onkin siunaantunut samoile päiville taas oikein liuta! Vanhin ystävä täyttää kuun vaihteessa jo 88v ja Heinolaan lähti kaunis, vanhanaikaisen söpö ruusukortti,  pojan anoppi saavuttaa 85 virstanpylvään ja vaimokin jo 55v. On siinä minulla taas nielemistä. .. Joistain ihmisistä kun ei vaan ikinä tajua, että vanhuus se tulee heillekin, ei vaan minulle! Muutama ex– työtoverikin sai onnittelut, tosin vaan somen kautta, mutta kuitenkin… sitä kun vanhenee, alkaa itsekin arvostaa sitä, että joku muistaa… johtuu varmaan siitä että kun ystävät muuttavat hiippakuntaa, niin aina vaan on vähemmän niitä muistajia… ja toisaalta tietysti myös vähemmän itsellä muistettavia.

Siitä olen pikkuisen huolissani, että muutaman kerran minulle on jo käynyt niin, että sekoitan syntymäpäiviä ja vuosia… yhtenä päivänä laitoin onnittelut kuukautta liian aikaisin, mutta huomasin sen samalla kun painoin lähetä -nappia ja pistin heti perään uuden viestin: ”Tämä oli harjoittelua kuukauden päähän! ” mutta näköjään sitä ei itsekään enää kaikin ajoin ole ihan skarppina enää… on vaan aika vaikea myöntää sitä!

Silmiini osui jostain horoskooppi Turun murteella ja koska nyt eletään leijonan merkissä, laitetaan se nyt tähänkin:

 

23.7-22.8 RIIKINKUKKO
Olet kommia riikinkukko. Sää halut esintty ja ol huamio keskipisten. Sää ole ylppiä ittestäs ja tekemisistäs. Et lainkka pyytel antteks sitä et Luaja o su luanu. Imartelust sää kehrät ko katti.

Sitä voi nyt sitten miettiä. Onko leijonissa ja riikinkukossa jotain yhteistä!

Ai niin, tänään on unikeon päivä! Kuka teillä oli tällä kerralla unikoko?  Meillä melkein vakio unikeko on Chico! Sillä ei nykyisin koskaan ole kiire yhtään minnekään! Pitäisiköhän sille hommata ihan sellainen pitsireunainen yömyssy... ? No, Onnea kuitenkin miniälle, joka viettää tänään yhdistettyä unikeon- ja syntymäpäivää!

 

 

20. heinä, 2021

Minun lapsuudessani  rehellisyys oli keskeinen osa kasvatusta. Rehellisyyttä arvostettiin ja  siitä sai kiitosta. Toisin on tänään.  Tietooni on tullut ihan pienen ajan sisään monta asiaa, jotka yhteiskunnassamme ei enää hoidu, jos et osaa valehdella. Koronapandemia on vielä entisestään kasvattanut valehtelijoiden klubin laajenemista, kun niin moni asia on pistetty jäihin pandemian takia. Tässä muutama esimerkki:

Sinulla lohkeaa hammas. Se on tietysti ikävä asia ja haluaisit saada sen korjattua mahdollisimman nopeasti, joten soitat kunnalliseen hammashoitolaan. Sinulta kysytään, särkeekö hammas.—No ei särje, se on vaan ikävän tuntuinen.. Seuraava vapaa aika lääkärille on 1,5 kuukauden päästä.  Hoitaja suosittelee yksityiselle hammaslääkärille menoa, mutta ei osaa neuvoa missä lähin sellainen olisi.

Naapurille tulee samanlainen tilanne. Hän soittaa samaan hammashoitolaan  ja valittaa, ettei saanut koko yönä nukuttua, kun hammasta kolotti, vaikka oli ottanut buranaakin.  Vapaa aika löytyi  tunnin päästä! - Tosiasiassa hammasta ei särkenyt, eikä buranaa ollut edes kotona, mutta kun tiedossa oli, että vain särkevä hammas antaa päivystysajan, niin pieni valkoinen valhe tuli tehtyä!

Ystävän 96 -vuotias äiti kompastui jouluaattona ja lonkka murtui kahdesta kohdasta. Äiti vietiin ambulanssilla sairaalaan. Jalka leikattiin ja kipsattiin.. Jonkun ajan päästä äiti siirrettiin toiseen sairaalaan, ja siellä aloitettiin kuntoutus. Kesäkuussa  äiti kotiutettiin asuntoon, jossa hänen olisi pitänyt kiivetä kokonainen kerros, päästäkseen edes omaan sänkyynsä. Kotiutuksesta ei ilmoitettu tyttärelle, joka oli ensi– sijainen yhteydenpitäjä sairaalan kanssa, vaan soitettiin kakkossijalla olleelle toiselle tyttärelle, joka oli estynyt vastaamaan puhelimeen. Lapset saivat tietää kotiuttamisesta, kun äiti soitti, ettei pärjää kotona, kun ei pääse edes vessaan! Kun tilanne selvisi lapsille, he vaativat tietenkin, että äiti viedään takaisin sairaalaan. Se ei käynyt, kun hänet oli jo kirjoitettu ulos…. Nyt tilanne on sitten se, että tyttäret käyvät vuoropäivinä hoitamassa äitiä tämän kotona, vaikka kumpikin asuu kokonaan toisessa kaupungissa!  Tyttäret yrittävät epätoivoisesti löytää äidille jonkun hoitokodin, missä asiat hoidettaisi niin, että tyttäret voisivat nukkua ilman jokaöisiä painajaisunia…  Samassa kaupungissa asuva toinen 96-vuotias, jouluna  kotonaan pyörtynyt rouva, jolle tehtiin lonkkaleikkaus, pääsi kuntoutumaan  toiseen sairaalaan ja  kun kunto alkoi olla kohtuullinen, hänet haluttiin siirtää kotiin kesäksi, poika vaati, että sosiaaliltyöntekijät menevät ensin äidin kanssa kotiin ja tsekkaavat olosuhteet, missä tämän pitää selvitä, koska äidillä hänen mielestään on muistiongelmia siinä määrin, ettei äiti selviä kotona. Näin tehtiin ja sitä ennen äidin kotona tehtiin vähän järjestelyjä ja tavaroiden paikat ja osin huonekalutkin vaihdettiin ja äiti joutui melkein paniikkiin, kun koti ei ollutkaan enää tuttu ja turvallinen paikka. Ja nyt tutkitaan äidin muistia…

Oma lukunsa on yhteiskunnalliset tuet, esim. toimeentulotukien saamiseksi kehitetyt valheet… niistähän saa joskus lukea lehdistäkin, miten niitä on huijattu ja joskus sitten joku kärähtää ja niitä peritään takaisin työttömiltä, ulosoton asiakkailta… opiskelijoilta jne. Yhteistä niille on, että ”unohdetaan” kokonaan kertoa jostain saadusta tuesta tai korvauksesta ja jopa palkasta...

Todella huolestuttavaa on se, että esim. lasten hoitoa vaativat mielenterveys– ja kehityshäiriöt yms. Jäävät  hoitamatta ja sanotaan vaan, että ei ole paikkoja,jos taustalla ei ole huume- , alkoholi- tai väkivalta taustaa! Jos esim. yksinhuoltaja äiti jätetään selviämään lapsen häiriökäyttäytymisestä yms. Yksinään. Miten äiti voi käydä työssä ja hankkia elannon perheelleen ja itselleen, jos lapsen tila vaatii kokoaikaista valvontaa? Tilannehan on katastrofi! Ei, äidin on osattava valehdella! Hänen pitää osata näytellä ja valehdella, itkeä ja kertoa pelkäävänsä satuttavansa lasta tai tappavansa itsensä , lapsensa  tms. aika hurjaankin, kun ei enää jaksa.  Eli hänen pitää ylireagoida ja heittäytyä itse vähän pöpiksi, saadakseen apua sitä tarvitsevalle lapselleen!  Mielestäni yksinhuoltajuus sinällään pitäisi rinnastaa noihin huume-alkoholi-väkivaltaongelmiin niin, että se katsottaisi samanlaiseksi riskitekijäksi lapselle, sillä käytännössähän se on juuri  sitä. Jos ei pysty hankkimaan elantoaan, riskistä tulee psyykkisen riskin lisäksi fyysinen: nälkäkuolema uhkaa, jos mistään ei tule leipää! Nykymallissa odotetaan, että jotain peruuttamatonta tapahtuu, ennen kuin lapselle saa apua! Kenen etu se on?  Kyllä päättäjät puhuvat joka mutkassa lasten asemasta ja oikeuksista, mutta ei tämä kovin hyvältä käytännössä näytä! Lasten, jos kenen pitäisi saada apua kaikkiin ongelmiinsa heti, kun avun tarve voidaan todeta, koska hyöty ajoissa annetusta avusta on kultaakin arvokkaampi asia. Jos sillä lapsi tai nuori selviää yhteiskuntakelpoiseksi ja hyvällä tuurilla vielä jopa hyvin toimeen tulevaksi yhteiskunnan jäseneksi, se on lahja meille kaikille oman perheen lisäksi.

Nämä esimerkit ovat varmasti vain pintaraapaisu vakavasta tilanteesta ja siitä, että koko hyvinvointivaltio alkaa jo olla kyseenalainen ilmaisu. Ei täällä enää nykyään monikaan voi hyvin! Mikä on sitten seuraava vaihe? Mitä ihmisten pitää keksiä, että saavat apua sitä tarvitessaan? Nyt valehdellaan, ryhdytäänkö seuraavassa vaiheessa käyttämään jo jotain kättä pitempää? - Minua hirvittää. Entä sinua?

Tosiasia kuitenkin on, että apua on aina vaan vaikeampi ja vaikeampi saada , olet sitten lapsi, vanhus tai jotenkin muuten ylimääräistä tukea tarvitseva… Olen jutellut muutaman ihmisen kanssa tästä nykyisestä valehtelukulttuurista ja he kaikki sanoivat, että se nyt vaan on niin, että saadaksesi apua/hoitoa/tukea, sinun on opeteltava puhumaan muunneltua totuutta, siis valehtelemaan… -En taida enää opetella. Olen sitten ilman apua ja yritän itse hoitaa asioita, joihin ei oikein enää voimat aina riitä… kärsitään sitten taas muutama päivä selkäkivusta tai jostain muusta… mutta itsekunnioitus säilyy!