18. loka, 2022

Kadoksissa

Vuosia sitten, kun olin ensimmäisiä kertoja Floridassa, yksi suuren maailman ihmetyksen aiheita oli supermarketeiden ovissa ja ikkunoissa, parkkipaikkojen lyhtypylväissä yms. niihin kiinnitetyt pienten lasten kuvat. Tarkempi tarkastelu osoitti, että ne kaikki lapset olivat kadonneet. Joku oli napannut lapsen pihalta, vaunuista tai mistä tahansa ja sen jälkeen vanhemmilla oli tietenkin hirveä hätä lapsensa kohtalosta. Ne katoamisilmoitukset koskettivat sisintäni, enkä voinut ymmärtää, että sellaista ylipäätään tapahtui. Ja jos jotain voi päätellä ilmoitusten määrästä, niin se oli aika yleistäkin.

Nyt, kun katselen vanhuksen silmin maailmaa, olen kauhuissani siitä, että tämä sama kehitys on rantautunut meillekin. Ei niinkään vauvojen katoamisina, mutta nuorten poikien ja tyttöjen kohdalla ja myös ikäihmisten kohdalla katoamiset ovat arkipäivää nykyisin. Erilaisilla some– palstoilla etsitään päivittäin näitä kadonneita ihmisiä… Miten kehitys on johtanut tällaiseen maailmaan? Onhan se nyt ihan hirveää, että ihmisiä katoaa päivittäin. Missä näiden ihmiset läheiset ovat ja mitä tekevät, kun eivät huolehdi lapsistaan ja vanhuksistaan? Olen vähän yrittänyt selvittää, mitä näissä katoamisissa on taustalla ja tullut siihen tulokseen, että nuoret katoavat enimmäkseen niin, että heidät on otettu huostaan ja sijoitettu joko perhekotiin tai johonkin laitokseen, josta sitten otetaan nk. hatkat ja hävitään teille tietymättömille. Huostaanoton syitä on mahdotonta edes arvailla… siellä on taustalla alkoholisti vanhempia, huumeiden kanssa sählääviä, mielenterveysongelmia niin kotona kuin nuorellakin… kaikenlaista. Tosiasiassa tilanne syystä tai toisesta on johtanut siihen, että nuoren kanssa ei pärjätä enää kotona, tai sitten nuori on kotona alttiina väkivallalle tai muulle epäsosiaaliselle käyttäytymiselle ja hänen  turvallisuudestaan ei ole takeita.  Se, että huostaanottojen seurauksena meille on syntynyt huikea määrä perhekoteja, joihin näitä lapsia  ja nuoria sijoitetaan on ensi kuulemalta hyvä asia, mutta kun sitä pääsee seuraamaan vähän lähempää, alkaa kyllä kyselemään itseltään, onko kuitenkaan kaikki sitä miltä se näyttää… Perhekodeista on nimittäin tullut joillekin ihmisille todella hyvä bisnes, jossa se apua ja hoivaa tarvitseva lapsi onkin jäänyt ihan sivuasiaksi ja hänen hyvinvointinsa ei ehkä menekään aina sijaiskodin vetäjien itsekkäiden bisnesasioiden edelle, vaan lapsesta otetaan irti kaikki mahdollinen taloudellinen hyöty!

Mitä sitten tulee vanhusten katoamisiin, ne liittyvät yleensä hänen muisti sairauteensa. Näitä katoamisia tapahtuu niin kotoa lähtemisinä, kun myös hoivakodista katoamisina. Ja sekin on moniulotteisempi asia, kuin mitä ensivilkaisulla voisi odottaa. Sieltä löytyy taustalta mm. kysymyksiä ihmisen itsemääräämisoikeudesta! Niin hieno asia kun se onkin, että ihmisen omaa mielipidettä kuunnellaan, niin kuitenkin silloin, kun muisti on hyvin paljon huonontunut, voi olla, että kaikkia ratkaisuja ei tehdäkään enää täysissä ruumiin ja sielun voimissa ja sitten syntyy sutta ja sekundaa! Esimerkkinä voisi ottaa vaikka tilanteen, jossa muistisairas putoilee jatkuvasti sängystä, kun lähtee yöllä könyämään jonnekin. Hänen sänkynsä laitoja ei kuitenkaan saa nostaa ylös, estämään putoamista sen enempää kotona kuin hoitolaitoksessakaan, ellei siihen ole potilaan itsensä, tai huonossa kunnossa olevan potilaan omaisen  antamaa lupaa! Vastaavia säännöksiä on useita ja niin sitten hyvinkin huonokuntoisia potilaita pidetään kotona, kun haluavat kotonaan olla. Sitten joku kerta potilas päättää lähteä ulos vaikka keskellä yötä, ilman päällysvaatteita… ja etsintäoperaatio käynnistyy .Mukana ovat niin viranomaiset kuin puoli sukua ja etsintäkoirat , kaikki karkuria etsimässä lähimetsästä tai kaupungin vilinästä! - Tähän on tultu, kun ihmisen elinikä hipoo sataa vuotta! - Kiitos hyvän ravinnon ja lääketieteen kehityksen.

Nyt, kun digitaalinen maailma on keksinyt vaikka mitä, tähänkin asiaan voidaan saada ihan hyvä ratkaisu, kunhan vaan asiasta sovitaan. Niin, että mikä ratkaisu? No, jokaiselle 75 vuotta täyttäneelle  tai muistisairausdiagnoosin saaneelle yhteiskunta voisi lahjoittaa älykellon tai rannekkeen, jossa on paikannusominaisuus. Sitä kun pidetään ranteessa, säästyy paljon rahaa, kun etsintäpartioksi riittää joku omainen tai korkeintaan yks poliisipartio joka vaan käy poimimassa vaeltajan kyytiin!

Isona salaisuutena voin kertoa, että ostin meille tällaisen simppelin älykellon, kun tuo isäntä ei halua pitää puhelinta mukanaan pitkillä koiralenkeillään ja minä täällä kotona pelkään, että hän on kaatunut tai jotain, kun ei näy ei kuulu, enkä siis osaisi häntä mistään lähteä etsimään… nyt voin tarvittaessa paikantaa, missä metsätiellä kaverukset liikkuvat.